Päivä 18: Eestin läpi kotomaahan

No hupsista. Näköjään tuttuun tapaan edellisen reissun viimeinen päivä oli taas jäänyt päivittämättä tänne blogiin. Onneksi käsikirjoitus sentään löytyi. Muuten olisi jo yksityiskohdat pyyhkiytyneet mielestä ...mutta asiaan (kuvia tulee ehkä joskus):

Heräsimme nuhjuisessa hotellissamme jo hyvissä ajoin. Söimme hyvillä mielin reissun ensimmäiset ja viimeiset hotelliaamiaiset, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan pitkin Latvian rannikkoa pohjoista kohti.

Pysähdyimme parissa kohtaa merenrantamaisemia ihailemaan ja pistäydyimme kaupassa tarkistamassa paikallisen olutvalikoiman sekä hintatason. Hinta-laatusuhde oli sen verran kohdallaan, että mukaan tarttui muutama laatikollinen tätä kotimaassa turhan raskaasti verotettua juomaa.

Ennen Eestin rajalle pääsyä jouduimme köröttelemään kymmeniä kilometrejä pitkän tietyön läpi välillä liikennevaloissa seisten ja vastaantulevia autojonoja odotellen.

Eestin puolelle päästyä tie oli loistokunnossa ja matka eteni mukavaa vauhtia. Teimme puolentoista tunnin kävelyn Pärnussa, joka ainakin Keski-Euroopan suunnalta tultaessa vaikutti olevan melko mitätön pikkukylä. Mitään kylpylöitä emme siellä huomanneet ...tai muitakaan merkittäviä kohteita. Ehkäpä meillä alkoi jo olla myös turnausväsymystä ja kotiinpaluumasennusta.

Parin tunnin matka Pärnusta Tallinnaan sujui ilman suurempia ongelmia. Tallinnan keskustaa lähetessä ryhdyimme seurailemaan satamaan johtavia opasteita siitäkin huolimatta, että navigaattori sekä oma suuntavaisto ja muistikuvat olisivat ohjanneet toiseen suuntaan. Pian huomasimmekin olevamme jollakin älyttömällä kaukana kaupungin itäpuolella kiertävällä reitillä. Äkkiä ajatellen ainut järkevä syy tällaiselle tieviitoitukselle on se, että hölmöt turistit halutaan pitää poissa kaupungilta, jotta paikalliset pääsisivät liikkumaan sujuvammin. 

Liikennekulttuuri Tallinnassa on ehdottomasti reissun huonoin. Kukaan ei anna vahingossakaan yhtään tietä eikä tilaa kaistanvaihdoille. Meinasimme jopa jäädä rekan alle, koska vanhasta tottumuksesta oletimme ruuhkaisen Y-risteyksen yhtyvän suunnilleen vetoketjumaisesti. Igor puoliperävaunuineen oli asiasta eri mieltä. No kaipa meillä siellä jossain selän takana oli kärkikolmiokin ...ehkä.

Pitkän kiertotien ja täydellisen liikennekaaoksen läpi pääsimme lopulta sataman turvalliseen syleilyyn. Pienen odottelun jälkeen autokin saatiin sisään laivaan. Meininki laivalla oli samanlainen kuin aina ennenkin Tallinnan lautalla. Kännisiä suomalaisia vetämässä kaljakärryjä ja kittaamassa elämänsä innolla "halpaa" viinaa, kiinalaisia nyhjäämässä keskenään ja siirtotyöläisiä nuokkumassa ravintolan nurkkapöydissä.

Ulkona oli hirveä tuuli eikä laivan kannella tarjennut auringonpaisteesta huolimatta. Löysimme istumapaikat sisältä ja söimme hieman. Laivan lähetessä Helsinkiä kävimme vielä kerran uhmaamassa tuulta ja katselemassa kannelta Suomenlinnaa. 

Laivasta ulos pääseminen kesti ja kesti. Pääsimme ulos laivasta viidenneksi viimeisenä autona. Ajelimme kotiin pimenevässä illassa. Se olisi sitten siinä taas. Onneksi lomaa ja toivottavasti kesääkin on vielä muutama päivä jäljellä.

Päivä 17: Via Balticalle

Matkaa oli tehtävänä pitkä siivu, noin 800 km, joten heräsimme ylös seitsemän aikaan. Pakkasimme nopeasti tavaramme ja haimme evästä hotellin naapurikaupasta. Lähdimme samantien matkantekoon ja nautimme kylmät aamukahvimme tien päällä. Gdanskista pois pääseminen osoittautui huomattavasti helpommaksi tehtäväksi kuin Potsdamista lähteminen oli ollut edellisenä aamuna.

Suuntamme oli kohti Via Balticaa. Vaikka Gdansk on kohtalaisen luontevasti tämän tien varressa/päässä, ei tielle pääseminen ole todellakaan mikään itsestäänselvyys. Periaatteessa kaikki olisi ollut helppoa Varsovan kautta kiertäen. Koska matkaa olisi kuitenkin tullut lisää monta sataa kilometriä, lähdimme tietysti oikaisemaan kohti tietä. Oikopolkumme oli mutkainen ja siinä oli monta käännöstä. Koko ajan sai olla tarkkana minne ja miten tie kulkee. Yhdessä kaupungissa ajoimmekin harhaan ja saimme sitten palata puolen tunnin ajan takaisin reitillemme. Viiden tunnin pituinen oikopolkumme kulki Gdanskista Olsztynin, Elkin, Suwalkin kautta lähelle Liettuan rajaa, jossa vihdoin pääsimme suorapiirteisen valtatien päälle.

Tie 67, eli Via Baltica on keskimäärin sellainen keskisuomalaisen nelostien oloinen maantie. Tietöitä reitillämme oli parissa paikassa, muuten liikenne oli kohtalaisen sujuvaa ja suoraviivaista. Rekat ja henkilöautot tuntuvat ajavan sulassa sovussa n. 90 km/h nopeutta, eikä mitään älyttömiä ohituksia tunnuta täälläkään harrastettavan. Ihan samanlaista se liikenne on täälläkin kun Suomessa, ehkä jopa pari astetta maltillisempaa.

Alkumatkan matkanteko oli ollut sen verran hidasta, että meillä ei ollut juurikaan varaa ylimääräisiin taukoihin. Vaihdoimme pari kertaa kuskia, kävimme vessassa, tankkasimme ja haimme yhden geokätkön. Muuten vaan ajoimme ja ajoimme. Lämpötila ulkona oli Liettuan ja Latvian rajalle asti helteisen kuuma, noin +35°C. Rajamailla sateessa lämpöä oli sitten enää vähän päälle kaksikymmentä astetta. Olo alkoi olla jo hieman haikea; tuskinpa sitä yli kolmenkymmeneen asteeseen enää tänä kesänä päästään...eikä varmaan ensi kesänäkään, jos Suomessa vaan pysytään.

Ajoimme Kaunasin, Vilnan ja Riian ohi Saulkrastissa sijaitsevaan majapaikkaamme. Kello oli jo ilta-yhdeksän saadessamme hotellihuoneemme. Emme olleet ehtineet syödä kunnolla, joten meillä oli jo tässä vaiheessa melkoinen nälkäkin. Onneksemme hotellin ravintola oli auki kymmeneen asti ja ehdimme syödä pasta-annokset ennen kuin meidät savustettiin ulos ravintolasta.

Ruuan päälle emme jaksaneet enää kauaa heilua; nopeat suihkussakäynnit ja aikalailla suoraan vällyjen väliin nukkumaan. Edessä olisi sitten vielä tämän reissun viimeinen rutistus, ajo Tallinnaan, siitä lautalla yli ja sitten vielä Helsingistä kotiin. Vähiin käy tämäkin reissu ennen kuin loppuu.

Päivä 16: Kävelyllä Gdanskin keskustassa

Herättyämme haimme aamupalan hotellin naapurissa sijaitsevasta ruokakaupasta ja söimme sen pikaisesti hotellin parkkipaikalla. ...koska olihan meillä loma ja kiire.

Hotellimme ei ollut ihan Gdanskin keskustassa, joten ajattelimme mennä muutaman kilometrin matkan hotellilta keskustaan paikallisjunalla. Kävelimme siis asemalle ja yritimme bongailla lipunmyyntiä. Minkäänlaista kioskia tai automaattia ei näyttänyt olevan missään, joten oletimme lippuja myytävän sisällä junassa. Jäimme siis liputtomuudesta huolimatta odottamaan junaa tyhjälle laiturille. Pienen odottelun jälkeen juna tuli ja ajoi ohitsemme, koska olimme väärässä päässä laituria. Jouduimme näin juoksemaan sisään junaan, joka oli vielä kaiken lisäksi tupaten täynnä ihmisiä. Mahduimme juuri ja juuri sisään ovesta paikallisen nuorison naureskellessa vieressä toilailuillemme. Katselimme ympärillemme, eikä missään näyttänyt olevan mitään järkevää tapaa matkalippujen hankkimiseen. Emme tosin olisi päässeet liikkumaankaan täydessä junassa. Matkustimme siis pummilla.

Jäimme pois junasta Gdanskin vanhankaupungin kyljessä olevalla asemalla, joka sattui olemaan jo heti omaamme seuraava pysäkki, eikä lipuntarkastaja/konduktööri siten ehtinyt pidättämään meitä pummilla matkustajia. Koska emme paljoa puolankielestä ymmärrä, emme onnistuneet löytämään suorinta alikulkua asemalta vanhaankaupunkiin, vaan jouduimme kiertelemään jonkin matkaa kaupungin reunaa päästäksemme leveän pääkadun ylitse.

Kävelystä väsähtäneinä istahdimme hetkeksi terassille katselemaan kävelykadun vilskettä. Lähdimme sitten itsekin paikkoja katselemaan. Kadut olivat täynnä myyntikojuja ja kaupustelijoita. Mukaan mahtui myös muutama eri vakavuusasteisesti rampautunut kerjäläinen. Näistä lievimmin vammautunut oli ilmeisesti vain unohtanut pujottaa oikean kätensä ulos t-paidan hihasta.

Kävelimme katuja ja joen rantaa ja kävimme syömässä. Sitten kiertelimme hieman lisää ja kävimme uudelleen syömässä. Ostettavaa olisi ollut vaikka miten paljon. Erotuksena monen muun kaupungin toreihin, täällä lähes jokaisella kauppiaalla on omanlaistaan tavaraa. Tuotteet ovat hyvin pitkälle uniikkeja ja kiinalaista krääsää todella vähän. Kaikkein mielenkiintoisin valikoima löytyi kuitenkin paikallisten antiikkitorilta. Koska sekä kuljetuskapasiteettia että sloteja rajallisesti, jäivät ostokset varsin vähäisiksi.

 

 

 

Kun keskusta oli mielestämme tarpeeksi hyvin koluttu, lähdimme palailemaan hotellillemme. Koska seuraava juna olisi mennyt meidän suuntaamme ilmeisesti vasta noin tunnin päästä, otimme aseman edestä taksikyydin. Hotellille päästyämme maksoimme matkan (n. 5 €) ja käväisimme kaupassa. Istuskelimme hetken hotellihuoneessa ja menimme aikaisin nukkumaan, koska seuraavana päivänä oli aikainen herätys ja matkaanlähtö.

PS. Kotiin- ja töihinpaluusta johtuen päivitystahti on hiipunut olemattomaksi, mutta koitetaan saada loputkin pari tekstiä julkaistua vielä tämän vuoden puolella...