Aikaisen herätyksen jälkeen lähdimme hotelliltamme kohti Juutinrauman siltaa, jonne olikin vain parin minuutin matka. Ylitimme sillan kauniissa vasta-auringossa ja köyhdyimme 39 € Ruotsin rannalla sijaitsevassa tietullissa. Heti tullikioskin jälkeen pysäytti meidät reippaan näköinen tullinainen, tiedustellen tullattavaa tavaraa. Ruotsinkieliseen kysymykseen annettu vakuuttava vastaus: "No...eiku...nej" sai naisen vaihtamaan kielen englanniksi. Jostain syystä tullinainen halusi vielä tietää minne olemme menossa. Tyhmään kysymykseen annoimme tyhmän vastauksen: "Kotiin" ja kysymyksen toistuessa samana selitimme reittimme lauttoinemme kaikkinemme. Kuulustelusta selvittyämme jatkoimme kohti Tukholmaa, miettien tullin virkaintoisuutta - tietääksemme ylitimme kuitenkin vain EU:n ja Schengenin sisäisen rajan, kaiken lisäksi kahden Pohjoismaan välisen rajan.
Koska Kööpenhaminan halpishotellissamme ei ollut aamupalaa, etsimme kahvitauon paikkaa tien varrelta. Pian päädyimmekin näyttävin mainoksin varustetulle hotellille, joka mainosti myös kahvilaa. Ei kun sisään. Olimme taas kerran harvinaisen epäonnistuneet paikanvalinnassa, sillä päädyimme remonttityömaan keskelle. Suunnittelemamme herkullisen aamupalan sijaan huitaisimme sitten vain pikaiset kahvikupposet ennen paluuta tien päälle.
Matkalla yritimme muistella, miltä maisemat olivat näyttäneet neljä viikkoa aiemmin. Lumi oli ainakin sulanut ja pellot vihersivät jo. Saksan moottoriteiden jälkeen tuntui erittäin idioottimaiselta körötellä pitkien välimatkojen maassa tyhjällä, loistokunnossa olevalla moottoritiellä 110 km/h vauhtia, mutta yritimme kuitenkin pysytellä sallituissa nopeuksissa. Toisin oli päättänyt toimia eräs hollantilaiskuski, joka sujahti ohitsemme ainakin sataaviittäkymppiä, suoraan poliisin tutkaan! (*hillittyä vahingoniloa*)
Koska hitaasta matkanteosta huolimatta meillä tuntui olevan ruhtinaallisesti ylimääräistä aikaa, etsimme navigattorista jotain mielenkiintoista pysähdyspaikkaa reittimme varrella. Jönköpingissä näytti olevan kaupunginpuisto näköalapaikkoineen, joten pyysimme rouva Mioa johdattamaan meidät sinne. Taas kerran hämmästelimme kohdettamme, joka näytti olevan mäen päällä sijaitsevan omakotitaloalueen erään sinertävän puutalon takapiha. Päätimme unohtaa tämänkin kohteen ja jatkoimme matkaamme mutkitellen kapeilla kaduilla, kunnes yhtäkkiä huomasimme parkkipaikan ja kaupunginpuiston portin. Kai täällä jotain nähtävää olisi? Tai edes vessa? Rohkeasti peremmälle siis.
Puisto olikin ihan mukava paikka, tai ainakin kuukautta myöhemmin olisi, sillä vaikka nytkin oli todella lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä, oltiin jo sen verran pohjoisessa, että luonto oli vielä talvilevolla lukuunottamatta muutamia leskenlehtiä. Talvilevolla oli myös puiston kotieläimet. Vuohien ja lampaiden sijaan saimme tyytyä tyhjiin aitauksiin ja seurasaarimaiseen ulkoilmamuseoalueeseen. Näköalapaikkakin löytyi ja komeat oli maisemat Vätternille. Paikalliset olivat sankoin joukon puistossa nauttimassa piknikeistään. Grillatun makkaran tuoksu saikin jo vatsan kurnimaan, joten jatkoimme matkaa.
Jönköpingin keskustassa viimein selvisi, miksi olimme matkalla nähneet niin monta vanhaa custom-autoa tien päällä. Kaupungissa oli suuri autonäyttely ja keskustassakin jos jonkinlaista kulkuneuvoa, mm. Monkey-pyöräjengin, jonka jäsenet olivat noin 20 vuotta perusmopoilijoita vanhempia. Hädin tuskin ehdimme moottoritielle, kun jo juutuimme ruuhkaan. Ihmettelimme, oliko tapahtuma tosiaan kerännyt niin pitkät jonot. Hetken jonossa seistyämme alkoi tapahtua, kun ylikulkusiltaa pitkin meni poliisi, palokunta ja ambulanssi, jotka pysähtyivät noin 500 metrin päähässä olevalle rampille. Pian vielä 2 ambulanssia ohitti autojonomme. Taisimme siis törmätä tilanteeseen, johon kukaan ei halua tien päällä joutua, eli kolaripaikalle?
Matelimme eteenpäin, missä liikenne ohjattiin penkan kautta onnettomuuspaikan ohitse. Yksi tajuton uhri oli jo paareilla ilmalastoineen, mutta kolaroineita autoja ei näkynyt, vain kaksi ehjää autoa tien laidassa. Ilmeisesti kaveri oli siis onnistunut horjahtamaan autonäyttelyä kohti matelevan autojonon välistä ohituskaistan puolelle jonkun eteen? Se vaikutti varsin todennäköiseltä skenaariolta, sillä jonossa tunnelma oli katossa, kaljatölkit heiluivat ja porukkaa roikkui autojen ikkunoista, kattoluukuista ja peräkonteista... osan hoippuessa penkalla toimittaessa luonnollisia tarpeitaan. Todella fiksua toimintaa moottoritiellä!
Pian pääsimme jatkamaan matkaamme tyhjähköllä tiellä. Vätternin keskivaiheilla Brahehusin kohdalla nälkä oli jo melkoinen, joten tankkasimme auton ja itsemme huoltoasemalla ennen käyntiä raunioilla. Viimeksi, kun tästä menimme ohi, oli tienpenkat aivan lumiset ja sivutiet niin jäässä, ettemme uskaltaneet poiketa tieltä. Nyt penkalla kukkivat leskenlehdet! Raunioilla oli ruotsalaisnuorisoa nauttimassa oluesta ja aurinkoisesta pääsiäissäästä. Joku rohkea oli kielloista huolimatta kiivennyt kiviseinää ylös, muutaman metrin korkeudella olevaan ikkuna-aukkoon istuskelemaan. Alastulo vain tuntui olevan pelottavampaa. Maisemat kuvattuamme päätimme jättää kohta alas mätkähtävän kiipeilijän kavereidensa elvytettäväksi (pöljäilyä kun oli jo saatu riittävä annos Jönköpingissä) ja poistuimme paikalta ennen kuin kaveri lähti yrittämään alas.
Seuraavaksi päätimme ajella vaihteeksi hieman pienempää tietä, joten poistuimme moottoritieltä ja ajelimme mutkaista ja kapeaa tietä Vätternin pohjoispäässä sijaitsevaan Vadstenan kaupunkiin. Matkalla näimme monen maalaistalon pihassa pääsiäisen kunniaksi höyhenin koristeltuja kokonaisia pensaita ja pieniä puita. Kaupungissa laitoimme auton parkkiin linnan vieressä olevalle parkkikselle ja kävimme pikku kävelyllä. Paikka vaikutti mukavalta kesäkaupungilta, joka ei vielä keväällä tarjonnut matkailijalle parastaan. Kustaa Vaasan 1500-luvulla rakennuttama linna oli komea ja sen vieressä kulki museorautatie ja rakennuksissa olisi kesäaikaan luultavasti mukavia kahviloita ja puoteja. Myös minigolfrata näytti houkuttelevalta.
Vadstenasta jatkoimmekin taas matkaamme moottoritietä pitkin. Olimme saaneet tuhlattua ylimääräiset tunnit, joten ajoimme suoraan satamaan ja check-in-jonoon, jossa olikin jo suomalaisauto poikineen, vaikka lähtöön oli vielä pari tuntia. Pian ympärille katsottuamme meille selvisi, että suuri osa matkaajista oli palaamassa kotiin koiranäyttelystä, sen verran monta hännänheiluttajaa ja palkintoruusukkeitaan näyttävästi ihailevaa ylpeää koiranomistajaa autoihin mahtui.
Lautan odotteleminen oli nautinto aurinkoisessa kevätillassa. Meressä kellui vielä pieniä jääpalasia, joiden seassa lokit soljuivat ohitsemme. Muutama lokki oli asettunut pienelle jääpalalle ja surffasivat niillä hassun näköisinä.
Lautalle pääsimme aivan viimeisinä. Veimme laukut hyttiin ja suuntasimme kannelle arvaten siellä olevan auringonlaskun kauneimmillaan. Jo matkalla koimme melkoisen kulttuurishokin suomalais-ruotsalais-ekumeenisen ryyppäämisen ja remuamisen merkeissä. Hassua, että vaikka sitä itsekin on tullut jokusen kerran seilattua juoppopurkeilla ja remuttua muun joukon mukana, niin nyt, kuukauden erilaisissa kulttuureissa kierrettyämme meininki näytti aivan vieraalta ja lähes pelottavaltakin. Taatun laivatunnelman viimeistelivät vielä hyttikäytävillä irrallaan juoksevat ja nurkkiin kuseksivat koirat. Osa näyttelykoiraharrastajista näytti viisveisaavan yleisestä viihtyvyydestä, kunhan voittoisa rekku vain sai temmeltää mielensä mukaan.
Kannelle auringonlaskua ihailemaan oli meidän lisäksemme vaivautunut lähinnä kiinalaisia ja intialaisia ym. turisteja kaukaisemmilta mailta. Mietimme, että he jos ketkä saivat laivalla rehellisen ensikosketuksen suomalaiseen ja ruotsalaiseen junttikulttuuriin. Toisaalta se on varmaankin eksoottinen kokemus aitoudessaan, mutta toisaalta voi vain kuvitella, mitä kuukausia Pohjoismaiden turneeta varten säästänyt ihminen miettii päätyessään nuhjuisen ruotsinlaivan ryyppäjäisiin?
Jostain syystä emme tällä kertaa syttyneet lainkaan risteilytunnelmalle, joten kävimme vain pikaisesti kaupassa ostamassa muutaman laatikon olutta lähes tuplahintaan, mitä olisimme Saksassa maksaneet. No, aina ei voi voittaa. Sitten kallistimmekin jo päämme tyynyyn, sillä aamulla pitäisi jaksaa herätä kukonpierun aikaan.
Lopulta olimme ostoksiimme tyytyväisiä ja kipusimme ulkokannelle kotimaan tuulia haistelemaan. Lämpötila ulkona oli +2 C ja vettä tihuutti tasaisen harmaalta taivaalta. Laivareitin viereiset saaret näyttivät olevan vielä enimmäkseen lumipeitteen alla. Meri oli kokonaan likaisenruskean jääsohjon kattama. Laivan perän takana näkyvä avoin vesi oli kuraista ja ruskeaa laivojen sotkemaa velliä. varsin totisina katselimme ankeaa maisemaa aikamme ja mietimme Suomen surkeaa sijaintia sääkartalla. Jopa Etelä-Suomi näytti olevan kuukauden jäljessä Keski-Ruotsin kevättä. Voi surkeus!
Valtatietä kotiin ajellessamme katselimme mutaisia ja tulvivia peltoja, jotka etelämmässä näkemiemme peltojen rinnalla näyttivät varsin pieniltä ja vaatimattomilta. Maatilojen vaatimaton ja käytännöllisen nuhjuinen olemus toi mieleen lähinnä pienimuotoisen kotitarveviljelyn - sellaista kai täällä on harrastettukin silloin kun tilat ja talot on aikoinaan rakennettu? Tuttua - mutta outoa, kun silmä ehti ilmeisesti tottua suurempimittakaavaiseen maatalouteen ja kauniisiin ja hoidettuihin maalaispihapiireihin.
