Päivä 14: Miitti

Nukuimme taas vaihteeksi pitkään. Sää ulkona oli puolipilvinen ja ikkunamme ohi kulkevien turistien vaatetuksesta päätellen ei kovinkaan lämmin. Päivi vietti yön kärsien ylös alas sahaavasta kuumeesta ja kuulostelimme vielä rauhassa pari tuntia miltä olo alkoi tuntua heräämisen jälkeen. Olo oli jokseenkin siedettävä, joten lähdimme käveleksimään kohti kaupunkia. Ilma oli yllättävänkin lämmin ja istahdimme parissa kohdassa nauttimaan olostamme ja katselemaan maailmanmenoa ympärillämme. Siinä rantapenkalla istuskellessamme meitä lähestyi melontaretkien vetäjä iloinen virne naamalla. Hetki meni tajutessa, että hän olikin yksi voittoisista jalkapalloilijoista, ja halusi vain käydä tervehtimässä meitä.

Pakollinen aamukuva kämppämme edustalta

Pakollinen satamakuva matkalla vanhaankaupunkiin

Melontaretkiä järjestettiin paljon, mutta meloivat niin pitkän lenkin merellä, ettei uskallettu lähteä kokeilemaan

  

Keskustaan päästyämme teimme tilannearviota kuumepotilaan olotilasta. Todettuamme kunnon olevan edelleenkin vähintään kohtalainen, päätimme lähteä kävelemään hieman etäämmällä sijaitsevalle uimarannalle katselemaan löytäisimmekö sinne piilotetun geokätkön. Loppujen lopuksi paikka oli yllättävänkin lähellä ja kätkökin löytyi ensimmäisestä paikasta, johon kurkistimme. Harkitsimme vielä hakevamme toisenkin, tästä ensimmäisestä kätköstä kilometrin päässä päässä sijaitsevan purkin, mutta luovuimme suunnitelmasta nähdessämme kohteen lähellä olevan kappelin/kirkon jököttämässä vuorenrinteessä, laakson takana. Kilometri eteenpäin ja satametriä ylös-alas. Ei tänään.

Paikallisten suosima uimaranta oli tyhjä pilvisenä perjantaipäivänä

 

Kävelimme takaisin asunnollemme läpi turistien kansoittamien keskustan kujien. Olimme huomanneet jo ennen lähtöämme, että Dubrovnikissa järjestetään pieni geokätköilijöiden miitti samaan aikaan kun olisimme kaupungissa. Ja päivä, jolloin miitti järjestetään oli tänään. Ajattelimme käydä vielä syömässä ennen miittiä, emmekä ehtineet kämpillä juurikaan muuta kuin vaihtaa vaatteet hieman lämpimämpiin. Kävimme syömässä satama-altaan laidalla sijaitsevassa Poliksar-ravintolassa, jossa olimme päivällistäneet jo ensimmäisenä kaupungissaolopäivänämme. Ruokailun jälkeen meille jäi vielä hetki aikaa kujilla harhailuun, ennen kuin kello näytti miitin aloitusajankohtaa.

Dubrovnikin pyhimyksen, Saint Blaisen, patsaita oli koko vanhakaupunki täynnä

Vanhankaupungin muuria

Saavuimme sovitulle kokoontumispaikalle, jossa löysimme kourallisen geokätköilijän näköisiä ihmisiä piirimuodostelmaan ryhmittyneenä. Liityimme seuraan ja esittelimme itsemme. Paikalle oli lisäksemme ranskalainen, belgialainen ja suomalainen pariskunta sekä yksi varsin eksoottista walesin- tms. murretta vääntävä tyyppi. Ilmoittautumisten perusteella paikalta puuttui vielä yksi kroaattiperhe, jota odottelimme hetken ennen varsinaiseen ohjelmaan (eli pubiin oluelle) siirtymistä. Paikan ilmeisen hyvin tunteva britti opasti meidät muutaman korttelin päässä sijaitsevaan paikkaan, missä järjestäydyimme yhden pöydän ääreen. Saimme oluemme eteemme ja myös puuttuvat kroaatit (lapsineen) saapuivat paikalle.

Juttelimme parin oluen verran niitä-näitä keskimäärin matkustukseen tai kätköilyyn liittyvistä asioista. Osa porukasta alkoi poistua paikalta erinäisiin syihin vedoten. Ranskalaisella ja suomalaisella pariskunnalla iski nälkä ja he halusivat mennä syömään jotain. Proaktiivisina suomalaisina me olimme jo ehtineet syödä päivällisemme, mutta liityimme vielä päivällisporukan seuraan viinilasillisen mittaiseksi hetkeksi (eli reiluksi tunniksi).

Koska aamulla oli varhainen herätys ja kotiinlähtöpäivä, poistuimme kämpillemme hyvissä ajoin. Tarkastimme vielä seuraavan päivän aikataulun huomataksemme, että lentomme lähti vielä muistamaammekin aikaisemmin. Laitoimme kellot soimaan aamukuudelta ja ryhdyimme nukkumaan rauhatonta matkustusaamua edeltävää unta. Kyllä se kuitenkin aina jonkin verran jännittää noiden lentokoneiden kanssa, kun ne on niin tarkkoja kaikesta, eivätkä paljon odottele pommiin nukkujia.