Päivä 4: Autolla retkeilemässä

(Kuvia tulee joskus)

Ovelan suunnitelmamme mukaan heräsimme ennen seitsemää ja menimme aamupalalle jo puoli kahdeksan aikaan. Nopean ruokailuhetken jälkeen palailimme huoneeseemme, missä teimme mukaamme hieman evästä ja pakkasimme mukaamme maastokelpoiset kengät.

Kävelimme nyt jo tuttuakin tutumman jyrkän mäen alas ja kävimme kuittaamassa varaamamme vuokra-auton käyttöömme. Tarkistimme auton vauriot yhdessä vuokraamon edustajan kanssa, virittelimme navigaatorit ym. vermeet ikkunalle ja otimme suunnan länttä kohti vievälle rantakadulle. Lähes samantien huomasimme ajelevamme pitkin katutyömaata ja lopulta muutama sata metriä edettyämme jouduimme kääntymään takaisin ajokielto-liikennemerkin pakottamina. Navigaattori toimi kuten pitääkin ja laski meille nopeasti uuden reitin pois kaupungista.

Vihdoin motarilla

Pari lyhyttä valokuvaustaukoa pitäen ajoimme mutkaista vuoristotietä pitkin saaren toiseksi korkeimmalle huipulle Pico do Arieirolle. Vaikka paikalle oli lisäksemme eksynyt jonkin verran muitakin turisteja, löysimme autollemme vapaan parkkiruudun samantien. Huipulta lähti vaellusreittejä pariinkin eri suuntaan. Koska säätila oli vähintäänkin loistava, päätimme mekin lähteä käymään pienellä kävelyllä. Niin kuin vuoristossa kulkiessaan voi odottaakin, reitiltä löytyy paljon jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Pahimmat kohdat, eli lähes koko kulkemamme matka oli kuitenkin kivetty ja porrastettu huolellisesti kävelemistä helpottamaan. Polulla näytti olevan liikkeellä monenlaista kulkijaa. Vastaamme tuli sekä iloisin ilmein matkaan lähteviä hyväkuntoisia vaeltajia että henkensä kaupalla, hampaat irvessä takaisin parkkipaikalle kongertavia eläkeläisiä. Parin tunnin retkemme päätteeksi käväisimme vielä huipulla sijaitsevassa matkamuistomyymälässä ja nautimme eväsleivät parkkipaikan reunakivetyksellä istuen.

Maisemienihastelutauko

Tie oli melko pieni ajoittain

Metsävyöhykkeellä

 

Ylempänä puut vain vähenivät

Kätköily- ja maisemanihailutauko

Metsäpalojen jälkiä näkyi välillä

Karut maisemat

Pico do Arieiron tutkapallo häämöttää jo

Kävelyreitti muistutti mielestämme Kiinan Muuria (ei sillä, että sitä koskaan olisimme livenä nähneet).

Sää ei olisi voinut olla mahtavampi! Harmitti, kun shortsit unohtui hotellille.

 

Näköalatasanteelta oli hurja pudotus joka suuntaan

Alempana rinteessä näkyi muurahaisen kokoisia retkeilijöitä (joita tuskin erottaa tästä kuvasta)

 

Liskoperhekin oli tullut verannalleen lekottelemaan

 

Pilviä alkoi myöhemmin kerääntyä taivaanrantaan

 

Seuraavaksi suuntasimme auton keulan kohti saaren itäkärjessä sijaitsevaa Ponta de Sao Lourensoa. Laitoimme auton parkkiin, ostimme parkkipaikan reunalla sijaitsevasta kioskista jäätelöt ja lähdimme kävelemään muiden turistien virrassa kohti itäisintä kärkeä. Myös tämä polku oli porrastettu ja kivetty samaan tapaan kuin aiemmin kävelemämme reitti. Myös reitin kulkijat olivat hyvin pitkälle saman tyyppisiä kuin toisella polulla - Joskus sitä kyllä joutuu ihmettelemään mikä voima saa jalattoman 80-vuotiaan mummon lähtemään päiväkävelylle pelkkää porrasta oleville vuoripoluille. Kello alkoi olla sen verran paljon ja voimat sen verran vähissä, että kävelimme reitin puoliväliin asti, jonka jälkeen palailimme samaa polkua pitkin takaisin autollemme.

Joku oli lähtenyt City Bubblella vuorille :D

Pian alas päin lähdettyämme ajoimme pilveen

 

Pysähdyimme matkalla kätköilemään hassuun metsään

Jaa ettei etelässä muka ole vuodenaikoja?

 

Seuraava retkikohteemme häämötti jossain alhaalla

Alempana oli keväisen rehevää

Machicon kaupunki lahden pohjukassa

 

Etenkin moottoriteillä riitti tunneleita toisen perään

Ihana sää helli meitä myös Ponta de São Lourençon kävelyreitillä

Alkumatkasta reittiä oli vielä todella helppo kulkea

Rinteet olivat keltaisenaan peltoukonnauriita tmv.

Pääreitiltä olisi voinut poiketa uimarannalle

 

Jyrkkiä kohtia helpottamaan oli tehty kiviportaita

Näistä maisemista tuli mieleen Uusi-Seelanti (juu ei olla vielä käyty sielläkään!)

Laavakivirinteitä

  

Tästä olisi vielä päässyt jonkin matkaa jatkamaan, mutta me koimme parhaaksi kääntyä takaisin

 

Viimeiset rappuset, jaksaa jaksaa...

Paluumatkalla takaisin kohti Funchalia poikkesimme vielä ihmettelemässä lentokentän lähistöllä olevaa lentokoneen hylkyä. Ilmeisesti romu oli jätetty paikalleen muistuttamaan ihmisiä siitä, että jossain vaiheessa ennen meren päälle rakennettua kiitotien jatkopalaa tämä Madeiran kenttä oli kai ollut yksi maailman vaarallisimmista.

 

Madeiran lentokentän kiitorata oli rakennettu sujuvasti teiden ja meren päälle

Lentokoneen raato rinteessä

Hyvin ilmastoitu ohjaamo

Matkustamo

 

Seuraavaksi ajoimme Funchalin ohi kaupungin länsipuolella sijaitsevalle Cabo Girãon näköalapaikalle, missä kielekkeelle rakennettu näköalatasanne roikkuu tyylikkäästi yli puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella. Korkeanpaikankammoisten suureksi iloksi ja jyrkännevaikutelman vahvistamiseksi tasanteen lattia oli rakennettu lasilevyistä, joiden läpi alla olevaa pudotusta oli hyvä ihailla. Aikamme maisemia ja äkkipudotusta ihailtuamme kiemursimme autoinemme takaisin merenpinnan tasolle yhtä vaivalloista reittiä kuin olimme sinne nousseetkin. Parin harhaan ajon jälkeen saavuimme lopulta hotellille ja ajoimme auton parkkiin lähes samoille sijoille mistä olimme sen aamulla vastaanottaneetkin. Vuokrauskioski oli juuri sulkeutunut, joten varsinainen auton palautus jäi seuraavan aamun tehtäväksi.

Vastapäisen rinteen maisemia matkalla ylös

Cabo Girãon näköalatasanne

Alhaalla siintää Funchal

580 m meren yläpuolella

 

Paluumatkalla

Takaisin Funchalissa

Matkasta ja erityisesti parista kävelyretkestä johtuen olimme sen verran väsyneitä ja hikisiä, ettemme halunneet lähteä ravintolaan syömään. Näin ollen haimme taas kerran lähikaupasta leipää ja pientä purtavaa päivällistarpeiksi. Ehkäpä sitä taas huomenna ehtii syödä jotain muutakin.

Rauhallinen ilta hotellilla