Päivä 5: Alicanteen

Herätyskellomme soi puoli kahdeksan aikaan aamulla. Nousimme samantien ylös ja pakkasimme omaisuutemme matkalaukkuihin. Kun olimme saaneet mielestämme tarpeeksi tavaraa mukaamme, jätimme huoneistomme avaimen pöydälle ja lähdimme kävelemään kohti kilometrin päässä sijaitsevaa rautatieasemaa.

Ehdimme istuskella asemalla parikymmentä minuuttia odotellen lähtölaiturimme numeron ilmaantumista infotaulun näyttöön. Kun laiturimme lopulta selvisi, siirryimme junaan laukkujen läpivalaisupisteen kautta. Matka luotijunalla Valenciasta Alicanteen kesti puolitoista tuntia. Juna oli tilava, mukava ja viileä, ja matkanteko sujui mukavasti maisemia ja monitoreista näytettäviä luontodokumentteja seuraillen.

Heti Alicanteen päästyämme siirryimme asemarakennuksen ulkopuolelle, jossa nautimme evääksi tekemämme leipärullat (libanonilaista leipää, sisällä juustoa tai kuvattua tonnikalaa - herkullista). Puistolounaan jälkeen siirryimme parin korttelin verran keskemmäksi kaupunkia terassille odottelemaan tänään Espanjaan saapuvia loppureissun matkakumppaneitamme. Siinä parin oluen ja parin tapas-satsin verran istuttuamme pysähtyi odottamme bussi terassin viereiselle pysäkille. Keräilimme kamamme ja laskeuduimme viereisestä sisäänkäynnistä alas Lucerosin metroasemalle.

Ostimme aseman lippukassalta itsellemme metroon ja busseihin käyvät sarjaliput, jonka jälkeen ajoimme metrolla kaupungin pohjoisosassa sijaitsevaa asuntoamme lähimmälle metropysäkille. Oikea osoitekin löytyi pienen etsinnän jälkeen parin sadan metrin päästä pysäkiltä. Asuntoa luovuttamaan tullut tyyppi odotteli jo ovella meitä ja johdatteli meidät viidennessä kerroksessa sijaitsevaan merinäköalalliseen huoneistoomme.

Merinäköalasta ja kämpän valtavasta koosta huolimatta asunnon varustelutaso osoittautui samantien melko vaatimattomaksi. Vaatekaapeissa ei ollut juurikaan hyllyjä eikä ollenkaan henkareita. Ruokapöydän yksi jalka oli kiinnitetty paikalleen silikonilla ja tuoleja oli vain neljälle (meitä oli kuusi). Keittiön kattiloista suurin oli tilavuudeltaan vain pari litraa. Koska akuuteimmat puutteet varusteissamme olivat niinkin oleellisia kuten juomavesi ja vessapaperi päätimme lähteä samantien kauppareissulle.

Ajoimme metrolla yhden pysäkinvälin keskustasta poispäin kartasta löytämämme supermarket-keskittymän viereen. Hetken siinä kolmen hengen voimin kaupassa pyörittyämme olimme saaneet haalittua mukaamme ostoskärryllisen aamiaistarpeita ym. välttämättömiä tarvikkeita. Saaliiseen tyytyväisinä lähdimme sitten palailemaan asunnolle. Koska olimme siirtyneet metrolla vain yhden pysäkin välin päätimme palata takaisin kävellen. Jo alkumatkasta meille kävi selväksi, että ainut suora reitti kaupan ja asuntomme välillä oli metrorata. Jouduimme kiertelemään ja kaartelemaan takaisin kasseinemme joutomaita ja kerrostalojen pihoja pitkin. Matkalle sattui myös jonkin verran aitoja, jotka onneksi sentään pääsimme läpäisemään avoimista porteista tai aidanraoista kulkien.

Takaisin päästyämme lapset olivat ehtineet jo käydä uima-altaalla, joten päätimme syödä hieman välipalaa. Syötyämme yritimme vielä hieman tukea paikalleen silikonilla kiinnitettyä pöydänjalkaa, jotta se kestäisi paikallaan vierailumme verran, jonka jälkeen aloimme valmistautua vielä pienelle iltakierrokselle. Ajoimme metrolla keskustaan ja kuljimme nopeasti kaupungin läpi. Rantakadulle päästyämme kävimme katsomassa muutamien terassien ruokalistoja päätyen lopulta syömään pari korttelia rantakadulta keskustaan päin olevalle terassille.

Ystävillämme oli takana pitkä päivä ja varsinkin lapset alkoivat jo nuokkua kesken päivällisen, joten lähdimme palailemaan asunnollemme heti kun saimme laskumme maksettua. Meidän jo poistuessa nukkumaan, näyttivät alicantelaiset olevan vielä täynnä energiaa. He olivat nimittäin kerääntyneet katselemaan terasseille Bayer Munchenin ja Real Madridin välistä jalkapallomatsia, jota Madrid kaikkien suureksi iloksi vielä johti 3-0.

Kaikilla oli takana rankka reissupäivä, joten menimme nukkumaan melkein samantien asunnolle päästyämme. Ehkäpä sitä taas huomenna jaksaa heilua kun saa hetken lepäillä välillä.

Päivä 4: Arkkitehtuuria, hiekkarantaa ja kulkueita

Viimeinen päivämme Valenciassa käynnistyi tutusti itsevalmistetun aamupalan ja mutteripannukahvin merkeissä. Keräilimme mukaamme pienet laukulliset päiväretkellä tarvittavaa, lähinnä valokuvaukseen liittyvää kamaa ja lähdimme kävelemään kaupungin läpi kohti edellispäivänäkin kulkureittinämme toiminutta vanhaa joenuomaa kohti. Uoman reunalle päästyämme lähdimme seurailmaa sitä kohti merenrantaa.

Joku palatsi matkan varrella

Pikkuinen puu ja Kari sen juurella

Colonin kauppahalli, joka sisälsi nykyisin lähinnä kahviloita

Musiikkitalon edustan suihkulähde

Jonkin matkaa kuljettuamme pysähdyimme hetkeksi tiellemme osunutta hillittömän suurta leikkipuistoa ihmettelemään. Lippukassoista ja porteista päätellen puisto oli ollut joskus maksullinen, mutta ainakin tällä kertaa ihmiset näyttivät kulkeva sisään ja ulos ilmaiseksi ja ilman mitään muodollisuuksia.

Leikkipuistosta päästyämme vierailimme pikaisesti Fallas-museossa, jossa oli näytillä osia kunkin vuoden Fallas-juhlien voittaja-installaatiosta. Ehkäpä ensi kerralla tulemme Valenciaan karnevaaliaikaan tai silloin kun Las Fallas-juhlaa vietetään (Onkohan ne muuten aina samaan aikaan?)

Museossa oli joka vuodelta säästetty pieni pala isosta Fallaksesta. 1900-luvun alussane esittivät vielä hyvin realistisia ihmisiä ja tapahtumia. Tämä oli vuodelta 1934.

Aiemmin Fallakset tehtiin paperimassasta, joka taivuteltiin muoteilla muotoonsa ja maalattiin.

60-luvulla alkoi ilmetä humoristisia piirteitä hahmoissa

80-luvulla muodissa oli satu- ja sarjakuvahahmot

Fallasten valmistuskin on muuttunut paperimassan sijaan styrox-versioihin

Ilmeisesti näiden hahmojen valmistaminen on samalla kilpailu. Isoimmat niistä ovat jo kerrostalon kokoisia, tässä ilmeisesti vuoden 2006 voittaja. Ja ilmeisesti nämä poltetaan juhlan päätteeksi näyttävin menoin. Pitänee palata joskus karnevaalien aikaan tsekkaamaan tapahtumien todellinen kulku :)

Jatkoimme matkaa nyt jo varsin komeaksi muodostunutta puistoaluetta pitkin. Kiertelimme geokätköjen perässä milloin milläkin puolella jokiouomaa ja valokuvasimme mahtipontisia halleja ja suihkulähteitä. Vaikka moderni teräsputki-lasi -arkitehtuuri ei meihin keskimäärin juurikaan iske, nämä massiiviset rakennukset vesiaiheineen olivat kieltämättä varsin vaikuttavia. Mitäs muutakaan käyttöä tällaiselle kuivalle joenpohjalle muka olisi?

Haimme Carrefourista lounaaksi pasteijat ja voileivät ja istahdimme syömään ne varjoisaan paikkaan erään vesialtaan reunalle. Jatkoimme matkaa niin pitkälle kuin puistoa riitti, jonka jälkeen kävelimme vielä vanhan satama-alueen läpi, joutomaiden reunoja pitkin venesatamaan ja siitä edelleen kaupungin koillispuolella sijaitsevalle valtavalle hiekkarannalle.

Uimapukuja tai pyyhkeitä ei ollut mukana, joten pulikoinnin sijasta istahdimme rantakahvilan tarjoamia virvokkeita (eli sangriaa) nauttimaan. Kävelyä päivälle oli kertynyt varmaan parikymmentä kilometriä, joten päätimme armahtaa jalkojamme ja palata kämpillemme metrolla. Ostimme 2€ hintaiset liput automaatista ja leimasimme ne puolivanhingossa lippuautomaatin viereisessä leimauslaitteessa. ("Mikähän laite tämä on? Mitähän tapahtuu jos sille näyttää lippua?")

Hetken asemalaiturilla odotettuamme saapui metrommekin paikalle. Oikeastaa paikalle saapunut kulkuneuvo oli enemmänkin ratikka sekä ulkonäötään että siitäkin syystä, että olimme maan pinnalla emmekä tunnelissa. Sisälle noustuamme huomasimme, että lippujen leimaaminen asemalaiturilla oli loppujen lopuksi hyvä ratkaisu, sillä itse kullkuneuvossa ei anäyttänyt olevan mitään sopivannäköistä leimauslaitetta. Pari pysäkin väliä (5-10 min) matkustettuamme ajoi ratikka lopulta maan alle ja pysähtyi samantien asemalle. Istuimme rauhassa paikallamme ja katselimme kun vaunu tyhjeni matkustajista. Hetken hämmennyksen jälkeen äkkäsimme, että olimme mitä ilmeisimmin tulleet tulleet reitin päätepisteeseen. Olimme nousseet ratikkaan toisella pääteasemalla ja nyt olimme jo toisessa päätepisteessä. Kaikesta päätellen olimme onnistuneet ajamaan päästä päähän yhden maailman lyhimmistä ratikkareiteistä.

Muiden matkustajien esimerkkiä naudattaen siirryimme istumaan viereisellä raiteella seisovaan metroon, jolla ajoimme Colonin pysäkille asti. Ilta alkoi olla jo pitkällä, joten haimme hieman purtavaa kämpillemme asematunnelin suuaukolle osuneesta hypermarketista. Siinä kauppakasseinemme takaisin asunnollemme kävellessämme huomasimme erään kaupungin pääkadun varressa seisoskelevan väkijoukon. Uteliaita kun olemme, menimme tietysti katsomaan mitä kadulla tapahtuu. Paikalle päästyämme pääsimme seurailemaan katua pitkin vakavana marssivaa kulkuetta. Ohitsemme kulki soittokuntia virkamiehiä, pappeja, sotilaita ja surevien leskien näköisiä naisihmisiä. Osa marssijoista raahasi mukanaan kärryille pakattuja alttareita ja pyhimyksen kuvia.

Kulkueen mentyä kävelimme mekin kämpille viettämään viimeistä Valencian iltaamme levon ja syömisen merkeissä. Sen verran tuo kulkue jäi kuitenkin mieltä vaivaamaan, että kävimme googlaamassa sen heti wifi:n kenttään päästyämme. Kyseessähän olivat tietysti valencialaiset pääsiäisen päättäjäiset eli Sant Vincent Ferretin päivä. Olisihan se pitänyt muutenkin tietää.