Päivä 4: Arkkitehtuuria, hiekkarantaa ja kulkueita

Viimeinen päivämme Valenciassa käynnistyi tutusti itsevalmistetun aamupalan ja mutteripannukahvin merkeissä. Keräilimme mukaamme pienet laukulliset päiväretkellä tarvittavaa, lähinnä valokuvaukseen liittyvää kamaa ja lähdimme kävelemään kaupungin läpi kohti edellispäivänäkin kulkureittinämme toiminutta vanhaa joenuomaa kohti. Uoman reunalle päästyämme lähdimme seurailmaa sitä kohti merenrantaa.

Joku palatsi matkan varrella

Pikkuinen puu ja Kari sen juurella

Colonin kauppahalli, joka sisälsi nykyisin lähinnä kahviloita

Musiikkitalon edustan suihkulähde

Jonkin matkaa kuljettuamme pysähdyimme hetkeksi tiellemme osunutta hillittömän suurta leikkipuistoa ihmettelemään. Lippukassoista ja porteista päätellen puisto oli ollut joskus maksullinen, mutta ainakin tällä kertaa ihmiset näyttivät kulkeva sisään ja ulos ilmaiseksi ja ilman mitään muodollisuuksia.

Leikkipuistosta päästyämme vierailimme pikaisesti Fallas-museossa, jossa oli näytillä osia kunkin vuoden Fallas-juhlien voittaja-installaatiosta. Ehkäpä ensi kerralla tulemme Valenciaan karnevaaliaikaan tai silloin kun Las Fallas-juhlaa vietetään (Onkohan ne muuten aina samaan aikaan?)

Museossa oli joka vuodelta säästetty pieni pala isosta Fallaksesta. 1900-luvun alussane esittivät vielä hyvin realistisia ihmisiä ja tapahtumia. Tämä oli vuodelta 1934.

Aiemmin Fallakset tehtiin paperimassasta, joka taivuteltiin muoteilla muotoonsa ja maalattiin.

60-luvulla alkoi ilmetä humoristisia piirteitä hahmoissa

80-luvulla muodissa oli satu- ja sarjakuvahahmot

Fallasten valmistuskin on muuttunut paperimassan sijaan styrox-versioihin

Ilmeisesti näiden hahmojen valmistaminen on samalla kilpailu. Isoimmat niistä ovat jo kerrostalon kokoisia, tässä ilmeisesti vuoden 2006 voittaja. Ja ilmeisesti nämä poltetaan juhlan päätteeksi näyttävin menoin. Pitänee palata joskus karnevaalien aikaan tsekkaamaan tapahtumien todellinen kulku :)

Jatkoimme matkaa nyt jo varsin komeaksi muodostunutta puistoaluetta pitkin. Kiertelimme geokätköjen perässä milloin milläkin puolella jokiouomaa ja valokuvasimme mahtipontisia halleja ja suihkulähteitä. Vaikka moderni teräsputki-lasi -arkitehtuuri ei meihin keskimäärin juurikaan iske, nämä massiiviset rakennukset vesiaiheineen olivat kieltämättä varsin vaikuttavia. Mitäs muutakaan käyttöä tällaiselle kuivalle joenpohjalle muka olisi?

Haimme Carrefourista lounaaksi pasteijat ja voileivät ja istahdimme syömään ne varjoisaan paikkaan erään vesialtaan reunalle. Jatkoimme matkaa niin pitkälle kuin puistoa riitti, jonka jälkeen kävelimme vielä vanhan satama-alueen läpi, joutomaiden reunoja pitkin venesatamaan ja siitä edelleen kaupungin koillispuolella sijaitsevalle valtavalle hiekkarannalle.

Uimapukuja tai pyyhkeitä ei ollut mukana, joten pulikoinnin sijasta istahdimme rantakahvilan tarjoamia virvokkeita (eli sangriaa) nauttimaan. Kävelyä päivälle oli kertynyt varmaan parikymmentä kilometriä, joten päätimme armahtaa jalkojamme ja palata kämpillemme metrolla. Ostimme 2€ hintaiset liput automaatista ja leimasimme ne puolivanhingossa lippuautomaatin viereisessä leimauslaitteessa. ("Mikähän laite tämä on? Mitähän tapahtuu jos sille näyttää lippua?")

Hetken asemalaiturilla odotettuamme saapui metrommekin paikalle. Oikeastaa paikalle saapunut kulkuneuvo oli enemmänkin ratikka sekä ulkonäötään että siitäkin syystä, että olimme maan pinnalla emmekä tunnelissa. Sisälle noustuamme huomasimme, että lippujen leimaaminen asemalaiturilla oli loppujen lopuksi hyvä ratkaisu, sillä itse kullkuneuvossa ei anäyttänyt olevan mitään sopivannäköistä leimauslaitetta. Pari pysäkin väliä (5-10 min) matkustettuamme ajoi ratikka lopulta maan alle ja pysähtyi samantien asemalle. Istuimme rauhassa paikallamme ja katselimme kun vaunu tyhjeni matkustajista. Hetken hämmennyksen jälkeen äkkäsimme, että olimme mitä ilmeisimmin tulleet tulleet reitin päätepisteeseen. Olimme nousseet ratikkaan toisella pääteasemalla ja nyt olimme jo toisessa päätepisteessä. Kaikesta päätellen olimme onnistuneet ajamaan päästä päähän yhden maailman lyhimmistä ratikkareiteistä.

Muiden matkustajien esimerkkiä naudattaen siirryimme istumaan viereisellä raiteella seisovaan metroon, jolla ajoimme Colonin pysäkille asti. Ilta alkoi olla jo pitkällä, joten haimme hieman purtavaa kämpillemme asematunnelin suuaukolle osuneesta hypermarketista. Siinä kauppakasseinemme takaisin asunnollemme kävellessämme huomasimme erään kaupungin pääkadun varressa seisoskelevan väkijoukon. Uteliaita kun olemme, menimme tietysti katsomaan mitä kadulla tapahtuu. Paikalle päästyämme pääsimme seurailemaan katua pitkin vakavana marssivaa kulkuetta. Ohitsemme kulki soittokuntia virkamiehiä, pappeja, sotilaita ja surevien leskien näköisiä naisihmisiä. Osa marssijoista raahasi mukanaan kärryille pakattuja alttareita ja pyhimyksen kuvia.

Kulkueen mentyä kävelimme mekin kämpille viettämään viimeistä Valencian iltaamme levon ja syömisen merkeissä. Sen verran tuo kulkue jäi kuitenkin mieltä vaivaamaan, että kävimme googlaamassa sen heti wifi:n kenttään päästyämme. Kyseessähän olivat tietysti valencialaiset pääsiäisen päättäjäiset eli Sant Vincent Ferretin päivä. Olisihan se pitänyt muutenkin tietää.