Päivä 12: Vierestä vietiin

Paluupäivä. Kellot oli viritelty soimaan seitsemän aikaan. Samantien herättyämme aloimme pakkailemaan laukkujamme ja noin tuntia myöhemmin olimme sitten jo lähtökunnossa. Maksoimme huoneemme ja kirjauduimme ulos hotellista ja suuntasimme kohti edellispäivänä tiedustelemaamme lentokenttäbussin lähtöpysäkkiä. Vaikka kakkosterminaalin lentokenttäbusseja kulkee aamuaikaan viiden minuutin välein, oli tunnelma bussissa tiivis ja hikinen.

Terminaaliimme päästyämme etsiskelimme sopivan automaatin, jonka avulla hoidimme check-inin pois päiväjärjestyksestä. Luovutimme laukkumme ruumaan vietäväksi ja suuntasimme turvatarkastuksen läpi lähtevien lentojen alueelle. Tiivistahtisen aikataulumme ja sopivan ostospaikan puuttuessa oli kotiinviemiset jääneet toistaiseksi hankkimatta. Onneksi heti turvatarkastuksen toiselta puolelta löytyi sopiva tax-free -myymälä kyseisen puutteen korjaamista varten. (Eihän se kauppa tietysti mitään verovapaa ole EU:n sisäisillä lennoilla - mutta erilaista kamaa kuin Suomessa ja reilusti halvempaa nylkyhinnoistakin huolimatta.)

Aikaa koneeseen pääsyyn oli sen verran, ettei portiamme oltu vielä saatu arvottua. Siinä ympäri lähtöaulaa harhaillessamme huomasimme yhden portin päällä lentomme numeron ja kohteeseen sopivan päämäärän, joten jäimme istuskelemaan oletetun porttimme viereiselle penkille. Vajaan tunnin päästä porttimme avattiin ja pääsimme kohdallemme osuneesta Espanja-tyytyväisyyskyselystä huolimatta koneeseen ensimmäisten matkustajien joukossa.

Kuva lähtöportistamme. Muita lähtöaulasta otettuja kuviamme emme täällä aio julkaista (syy löytyy myöhemmin tekstistä).

Matkustajien pakkaaminen koneeseen tuntui olevan jotenkin takkuista ja olimme jo hieman myöhässä aikataulusta kun kaikki olivat lopulta saaneet istumapaikkansa. Istuimme ja odottelimme. Odottelimme ja istuimme. Lopulta noin puolen tunnin odottelun jälkeen kapteeni kertoi meidän odottelevan lähtölupaa sekä vetoautoa, joka hinaisi koneen portilta. Ilmeisesti olimme takkuilumme kanssa missanneet lähtöikkunamme ja vetoauto oli mennyt vetelemään valmiimpia koneita.

Toisen tovin odoteltuamme koneemme sai lopultakin hinurin ja pääsi rullaamaan kiitotien päähän. Lentomatkan alkuosa sujui tutuin kuvioin ruokalistojen ja naurettavan pienten (ja kalliiden) ruoka-annosten jakoa seuraillessa. Koska jopa kahvi on näillä halpalennoilla maksullista, ei meidän tarvinnut osallistua kyseiseen tapahtumaan ollenkaan.

Lähtö lähenee

 

Hetken lennettyämme, juuri Alppien ylle päästyämme huomasimme koneen wifi-verkon avulla uutisia selatessamme, että joku lentokone oli ilmeisesti syöksynyt maahan. Kaiken lisäksi kone oli syöksynyt maahan Alpeilla, juuri alapuolellamme. Katsoimme vaistomaisesti alas ikkunastamme; No eihän siellä tietysti mitään poikkeavaa näkynyt.

Lumiset Alpit vilahtelivat pilvien välistä

Tarkemmin uutista lukiessamme huomasimme, että kone oli ollut matkalla Barcelonasta Düsseldorfiin. Se oli siis lähtenyt samalta kentältä kuin mekin... ja koska turma oli tapahtunut juuri äsken, oli turmakonekin noussut kentältä vain hetkeä ennen omaamme.

Reissussa on aina silloin tällöin pieniä vastoinkäymisiä ja ne oikeastaan kuuluvat matkusteluun. Jos kaikki menisi aina putkeen, olisi koko homma oikeastaan aika tylsää. Tällä kertaa olimme kuitenkin enemmän kuin onnellisia, että olimme juuri tässä koneessa, emmekä siinä joka on tuusan nuuskana jossain tuolla alhaalla.

Tiedämme, että lentäminen on turvallista. Kumpikaan meistä ei ole koskaan pelännyt lentämistä. Silti siinä vaiheessa kun jotain tapahtuu näin lähellä, asia jotenkin konkretisoituu ja sitä ikään kuin alkaa pohtia omaa tuuriaan. Turmakone oli eri lentoyhtiön ja se oli menossa ihan jonnekin muualle kuin minne me olimme menossa. Meillä ei olisi ollut mitään vaaraa olla siinä koneessa. Silti olomme oli kuin olisimme olleet todellakin 'lähetä piti' -tilanteessa. Aika jännää huomata, millä tavalla omakin pää alkaa näitä asoita käsittelemään.

Lähdön myöhästelyjen ansiosta olimme Vantaalla noin tunnin myöhässä aikataulusta. Olimme hankkineet riskillä sikamaisen halvat paluuliput Onnibussiin, mutta lentokenttäbussin aikatauluja selatessa alkoi näyttää selvältä, ettemme ehtisi ko. kuljetukseen. Kävelimme siis Matkahuolto/Expressbussi -mafian liityntäpysäkille, josta tiesimme pääsevämme vaihtamaan ko. kartellin liikennöimiin busseihin.

Jo menomatkallamme ihmettelemämme systeemi on paluusuuntaan vähintään yhtä sekava. Lentokentälle tulee vain yksi bussi, jossa sitten lukee (jos osaa katsoa) muutamia määräasemien nimiä. Matkalaukut otetaan tässä vaiheessa matkustajilta, joiden pitää pystyä kertomaan mihin bussiin on sitten lopulta menossa. Kukaan ei rahasta ketään tässä vaiheessa, eikä kerro muutenkaan mistä tässä hommassa on kysymys. Rohkeimpien matkustajien päästyä bussiin körötellään sitten kaikessa hiljaisuudessa puoli tuntia, jonka jälkeen kuski antaa selvällä suomen kielellä monimutkaiset ohjeet bussista toiseen vaihtamiseksi. Vaihtopysäkillä matkalaukkuja ei anneta missään vaiheessa matkustajien haltuun - Ilmeisesti bussikartelli pelkää satunnaisesti paikalle pyyhältävän Onnibussin keräävän kaikki matkustajat halvempaan ja mukavampaan kyytiin. Yksi kerrallaan bussit sitten saapuvat pysäkille, missä liityntäkuljetuksen kuljettaja yrittää parhaansa mukaan arpoa matkalaukkuja samoihin busseihin minne matkustajatkin ovat menossa. Ja tässä kohtaa on tiukka paino sanalla "yrittää"! - Ilman vaistomaista omien tavaroidemme vahtimista toinen laukuistamme olisi nimittäin päätynyt oman kuljetuksemme sijasta jonnekin Takahikiälle menevään bussiin. Sairas systeemi.

Itse bussimatka kotiin sujui leppoisissa merkeissä. Tällä kertaa bussissa ei ollut edes humalaisia, joten paluun kulttuurishokki jäi ennakoitua lievemmäksi. Kotikaupunkiin saavuttuamme hyvä ystävämme heitti meidät laukkuinemme taas kerran kotiimme. Kotikin näytti olevan paikallaan.

Jälkikirjoitus:
Katselimme kotiin palattuamme matkustusdokumenttejamme ja valokuviamme. Raukkamaisen perämiehen maahansyöksyttämä Germanwingsin lento 4U9525 oli lähtenyt meidän porttimme viereiseltä portilta. Itseasiassa valokuvistamme löytyi yksi kuva, jossa kone on vielä lähtöportillaan (mahtaakohan olla viimeinen kuva Germanwingsin koneesta D-AIPX yhtenä kappaleena?). Tässä jos jossain voidaan kai sanoa, että "vierestä vietiin". Onneksi näin. Olisi jäänyt muuten tämä postaus kirjoittamatta.

Päivä 11: Montjuïc

Viimeinen päivämme Barcelonassa käynnistyi hotellihuoneessa keitetyllä aamukahvilla kuten lähes joka aamu tällä reissullamme. Kahvit nautittuamme lähdimme kävelemään kohti kaupungin keskustaa ja erityisesti St Josep -kauppahallia. Meillä oli mukanamme pieni selkäreppu, johon ostimme hieman evästä parista leipomokioskista. Kauppahallille päästyämme pyörimme hetken aikaa ympäri hallia ja täydensimme eväitämme vielä pienillä tapas-tarpeilla sekä hedelmillä (huom. myös viini lasketaan tässä hedelmäksi).

Kauppahallilta otimme sitten metron Parallelin asemalle, josaa vaihdoimme kulkupelin edelleen vinoratikaksi (funicular), millä sitten ajelimme yläasemalle, Montjuïcin kukkulan puoleen väliin asti. Laiskemmalle turistille on tältä vinoratikan pääteasemalta vielä tarjolla köysirata kukkulan huipulle asti, mutta hyväkuntoisina ja pitkän yön levänneinä superturisteina päätimme taittaa tämän viimeisen etapin jalkapelillä (säästäen samalla 8 €/nuppi). Tokihan matkan varrella on myös paljon nähtävääkin... niin ettei tämä valinta ihan pelkästä saituudesta johtunut. Seli seli.

Kukkulan rinteen kaupunginpuoleiset näköalapaikat olivat entiseen tapaan turistien valtaamia. Kaikesta päätellen suurin osa kukkulan kävijöistä käykin vain ja ainoastaan näillä parilla näköalapaikalla. Aikamme hälinää ja selfiekeppeilyä seurailtuamme istahdimme erään puiston rauhalliseen takakulmaan evästauolle. Söimme kaikessa rauhassa eväitämme kulkukissojen tarkassa valvonnassa ja lähdimme sitten jatkamaan matkaamme ylöspäin.

Kukkulan laella seisoo 1700-1800 -luvulla rakennettu kivilinnoitus. Edelliskerralla, 6 vuotta sitten Barcelonassa käydessämme linnakkeelle oli vapaa pääsy. Tällä kertaa samasta lystistä sai sitten pulittaa 5 € suuruisen pääsymaksun. Sää oli mitä parhain (paras mitä meillä oli Barcelonassa ollut) ja ajoittain jopa niin lämmin, että auringon puoleisella seinustalla tarkeni hyvin t-paitasillaan. Alla levittyvää kaupunkia ihaillen nautimme eväidemme jälkiruuan ja lähdimme laskeutumaan alaspäin kohti vinoratikan yläasemaa ja edelleen parin vaihdon kautta omalle metroasemallemme.

Hetken hotellihuoneessamme levättyämme päätimme lähteä vielä katsomaan kuinka Sacrada Familian rakennustyöt ovat kuudessa vuodessa edenneet. Ajoimme metrolla katedraalityömaan laidalle ja otimme pari valokuvaa rakennuksesta. Suuren rakennuksen mahduttaminen pieneen valokuvaan voi joskus olla haastvaa puuhaa. Ilmeisesti tähtäily-yrityksemme olivat erityisen säälittävää katseltavaa koskapa heti samantien paikalle saavuttuamme luoksemme saapui ystävällinen paikallinen rouva neuvomaan paremman paikan ja asennon valokuvien ottamiseen. Naisen ohjeiden mukaan siirryimme pienen lammen toiselle puolelle, josta sitten aukenikin parempi näkyväisyys katedraalille päin (varsinkin kyykyssä tai polviasennossa, kuten meitä oli neuvottu).

Tämä espanjalaisten (tai tässä tapauksessa katalonialaisten) ystävällisyys kyllä jaksaa aina vaan hämmästyttää. Apua tulee vaikka sitä ei osaisi edes pyytää. Riittää kun näyttää vähänkin siltä, ettei tiedä sataprosenttisesti mitä on tekemässä. ...ja samaan aikaan meidän ystävällisessä,  turvallisessa ja muutenkin niin hienossa Suomessa saa tajuton teinityttö maata kadulla tuntikausia ilman, että kukaan auttaisi - Täysin mahdoton skenaario Espanjassa.

Ilta alkoi hämärtää ja halusimme ottaa vielä pari kuvaa Sacrada Familian yövalaistuksesta. Valojen syttymistä odotellessamme kävimme heittämässä pienen lenkin korttelin ympäri. Samantien kierrokselta tultuamme syttyivät odotetut valot ja saimme napsaistua kuvamme.

Lähdimme kävelemään kohti vanhankaupungin laitamia ja hotelliamme mahdollisia ruokapaikkoja sivusilmällä tutkaillen. Monet paikat näyttivät olevan kiinni maanantaista ja low seasonista johtuen, ja saimmekin käveleskellä hotellillemme asti löytämättä sopivannäköistä ruokapaikkaa. Hotellin naapurista löysimme kuitenkin lopulta mukavan ja rauhallisen pikku kuppilan, missä sitten nautimme pienen (tai oikeastaan valtavan) tapasmenu-illallisemme.

Huomenna edessä olisi aikainen herätys, laukkujen pakkaaminen ja kotimatka.