Vaikka junamme Madridista Valenciaan lähti vasta kymmenen jälkeen laitoimme kellon soimaan aikaisin. Samantien herättyämme pakkasimme nopeasti kamamme matkalaukkuihin ja hörppäsimme aamukahvin, jonka jälkeen olimmekin valmiit jättämään mukavan kahden kerroksen kuoneistomme seuraavan kulkijan hallintaan. Raahasimme matkalaukut alas kapeaa portaikkoa pitkin ja suuntasimme kulkumme kohti rautatieasemaa.
Asema oli samalla paikallaan kuin pari päivää aiemminkin. Koska olimme hyvin aikatauluamme edellä, menimme nauttimaan aamiaista yhteen aseman lukuisista kuppiloista. Kahvin, omenaviinerin ja tuoremehun sisältäneen complet-aamiaisen syötyämme siirryimme turvatarkastuksen läpi kohti lähtöporttiamme. Lähtölaiturimme saatiin tällä kertaa arvottua vasta noin 10 minuuttia ennen lähtöaikaa. Portille saavuttuamme oli siellä jo pitkä jono matkustajia kapsäkkeineen.
Myöhäisestä lähtölaiturin arpomisesta ja pitkästä jonosta huolimatta pääsi juna matkaan vain minuutin myöhässä aikataulustaan ja mekin löysimme lopulta oman vaunumme jo toisella yrityksellä. Ilman välipysähdyksiä Madridin ja Valencian välinen matka taittuu luotijunan mukavalla 250 km/h keskinopeudella vajaassa parissa tunnissa. Maisemat reitillä ovat keskimäärin jonkinasteisen viljelymaan ja karun pensaikon sekoitusta erilaisissa suhteissa. Mitään suurempia kaupunkeja, vuoria, järviä, metsiä tai muutakaan perus-Espanjasta poikkeavaa ei radan varrelle tuntunut osuvan...tai sitten emme ehtineet huomata sitä siinä vauhdissa.
Valencian J.Sorolla -asemalle saavuttuamme lähdimme raahaamaan matkalaukkujamme kohti Valencian kämppäämme. Pari sataa metriä asemalta keskustaan suuntaan näytti töröttävän ensimmäinen falla - juuri se syy miksi olimme tähän aikaan vuotta juuri tässä kaupungissa. Fallat (lausutaan 'faja' tai 'fajja' ) ovat puusta, styroksista, pahvista ja paperimassasta ja ties mistä rakennettuja installaatioita, joita pystytellän Las Fallas -juhlan aikana ympäri Valenciaa yhteensä n. 350. Näiden istallaatioiden kanssa sitten biletetään 24/7 viikon verran, jonka jälkeen ne poltetaan paikoilleen.
Muutaman fallan kautta tuleville kotikulmille saavuttuamme jäimme hetkeksi terassille odottelemaan, että kello tulisi kaksi ja pääsisimme kirjautumaan sisään huoneistoomme. Siinä terassilla istuessamme pääsimme todistamaan toista suosittua las fallas -perinnettä. Kaikki perheen miespuoliset jäsenet vauvasta vanhaan pappaan saavat nimittäin paukutella (ainakin aamupäivisin) niin paljon paukkupommeja kuin vain ikinä haluavat; pienet pojat papatteja ja isot miehet tai miesporukat sitten kokonsa ja statuksensa mukaan isoja tai vielä isompia pommeja.
Huoneen saatuamme vaihdoimme päällemme säähän ja tapahtumaan sopivat vaatteet ja suuntasimme juhlinnan äänen ohjaamina kohti kaupungin keskustaa. Mukavan tasaisessa paukkeessa, silloin tällöin torvisoittokunnan tahtiin marssien, kuljeskelimme suhteellisen päämäärättömästi päin yhä vilkkaampia katuja. Saavuimme katedraaliaukiolle juuri sopivasti ofrendan (paripäiväsen kukkienlaskuoperaation) alkua katselemaan.
Ofrendassa kaiken ikäiset kaupunkilaiset marssivat kansallispukuihin pukeutuneina suvuittain, kaupunginosittain tai jollain muulla tavalla osastoiksi jakautuneena tiettyjä reittejä pitkin katedraaliaukiolle. Jokaisella naisella on mukanaan pieni ja osastoittain identtinen kukkakimppu, jonka he sitten tippa linssissä luovuttavat aseteltavaksi keskellä aukiota sijaitsevan jumalattoman kokoisen Neitsyt Maria -hökötykseen. Ja jotta väkeä saataisiin kunnolla liikkeelle, jokaisen osaston mukana marssii lisäksi oma soittokunta.
Jaksoimme ihmetellä menoa muutaman tunnin ajan, kunnes jalkojen väsymys ja nälkä alkoi painaa sen verran, että päätimme metroilla asunnollemme pientä lepohetkeä viettämään. Reilun tunnin hengähdyksen jälkeen lähdimme kävelemään takaisin keskustaa kohti. Bileet olivat saavuttamassa uutta vaihetta. Lähes jokaisen fallan edustalla näytti olevan käynnissä jonkinlaiset bileet kaljatelttoineen ja musiikkeineen.
Vaikka ilta alkoi vähitellen kääntyä yöksi jatkoivvat offrenda-kulkueet marssimistaan entiseen tapaan pitkin kaupungin katuja. Lopulta kellon alkaessa lähestyä jo ilta yhtätoista, tapahtui kulkueissa selvä muutos. Aiempien kuningatar- ja prinsessa-kansallispukujen sijasta marssijoilla alkoi olla päällään vaatimattomampia, ilmeisesti muiden maakuntien tms. kansallispukuja. Lopulta n. 9 tunnin marssimisen jälkeen kulkueet lakkasivat kokonaan ...jotta ne voisivat jatkua seuraavana päivänä.
Jäljellä oli vielä illan viimeinen ohjelmanumero, kello yksi yöllä alkava ilotulitus. Väkijoukon mukana valuimme kuivuneen joenuoman laidalle, jossa odottelimme tunnin verran shown alkamista. Varttitunnin pituisen komean ilotulituksen jälkeen lähdimme palailemaan yöpaikkaamme kohti bilettävien fallojen ohi kulkien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti