Paluupäivä. Kellot oli viritelty soimaan seitsemän aikaan. Samantien herättyämme aloimme pakkailemaan laukkujamme ja noin tuntia myöhemmin olimme sitten jo lähtökunnossa. Maksoimme huoneemme ja kirjauduimme ulos hotellista ja suuntasimme kohti edellispäivänä tiedustelemaamme lentokenttäbussin lähtöpysäkkiä. Vaikka kakkosterminaalin lentokenttäbusseja kulkee aamuaikaan viiden minuutin välein, oli tunnelma bussissa tiivis ja hikinen.
Terminaaliimme päästyämme etsiskelimme sopivan automaatin, jonka avulla hoidimme check-inin pois päiväjärjestyksestä. Luovutimme laukkumme ruumaan vietäväksi ja suuntasimme turvatarkastuksen läpi lähtevien lentojen alueelle. Tiivistahtisen aikataulumme ja sopivan ostospaikan puuttuessa oli kotiinviemiset jääneet toistaiseksi hankkimatta. Onneksi heti turvatarkastuksen toiselta puolelta löytyi sopiva tax-free -myymälä kyseisen puutteen korjaamista varten. (Eihän se kauppa tietysti mitään verovapaa ole EU:n sisäisillä lennoilla - mutta erilaista kamaa kuin Suomessa ja reilusti halvempaa nylkyhinnoistakin huolimatta.)
Aikaa koneeseen pääsyyn oli sen verran, ettei portiamme oltu vielä saatu arvottua. Siinä ympäri lähtöaulaa harhaillessamme huomasimme yhden portin päällä lentomme numeron ja kohteeseen sopivan päämäärän, joten jäimme istuskelemaan oletetun porttimme viereiselle penkille. Vajaan tunnin päästä porttimme avattiin ja pääsimme kohdallemme osuneesta Espanja-tyytyväisyyskyselystä huolimatta koneeseen ensimmäisten matkustajien joukossa.
Matkustajien pakkaaminen koneeseen tuntui olevan jotenkin takkuista ja olimme jo hieman myöhässä aikataulusta kun kaikki olivat lopulta saaneet istumapaikkansa. Istuimme ja odottelimme. Odottelimme ja istuimme. Lopulta noin puolen tunnin odottelun jälkeen kapteeni kertoi meidän odottelevan lähtölupaa sekä vetoautoa, joka hinaisi koneen portilta. Ilmeisesti olimme takkuilumme kanssa missanneet lähtöikkunamme ja vetoauto oli mennyt vetelemään valmiimpia koneita.
Toisen tovin odoteltuamme koneemme sai lopultakin hinurin ja pääsi rullaamaan kiitotien päähän. Lentomatkan alkuosa sujui tutuin kuvioin ruokalistojen ja naurettavan pienten (ja kalliiden) ruoka-annosten jakoa seuraillessa. Koska jopa kahvi on näillä halpalennoilla maksullista, ei meidän tarvinnut osallistua kyseiseen tapahtumaan ollenkaan.
Hetken lennettyämme, juuri Alppien ylle päästyämme huomasimme koneen wifi-verkon avulla uutisia selatessamme, että joku lentokone oli ilmeisesti syöksynyt maahan. Kaiken lisäksi kone oli syöksynyt maahan Alpeilla, juuri alapuolellamme. Katsoimme vaistomaisesti alas ikkunastamme; No eihän siellä tietysti mitään poikkeavaa näkynyt.
Tarkemmin uutista lukiessamme huomasimme, että kone oli ollut matkalla Barcelonasta Düsseldorfiin. Se oli siis lähtenyt samalta kentältä kuin mekin... ja koska turma oli tapahtunut juuri äsken, oli turmakonekin noussut kentältä vain hetkeä ennen omaamme.
Reissussa on aina silloin tällöin pieniä vastoinkäymisiä ja ne oikeastaan kuuluvat matkusteluun. Jos kaikki menisi aina putkeen, olisi koko homma oikeastaan aika tylsää. Tällä kertaa olimme kuitenkin enemmän kuin onnellisia, että olimme juuri tässä koneessa, emmekä siinä joka on tuusan nuuskana jossain tuolla alhaalla.
Tiedämme, että lentäminen on turvallista. Kumpikaan meistä ei ole koskaan pelännyt lentämistä. Silti siinä vaiheessa kun jotain tapahtuu näin lähellä, asia jotenkin konkretisoituu ja sitä ikään kuin alkaa pohtia omaa tuuriaan. Turmakone oli eri lentoyhtiön ja se oli menossa ihan jonnekin muualle kuin minne me olimme menossa. Meillä ei olisi ollut mitään vaaraa olla siinä koneessa. Silti olomme oli kuin olisimme olleet todellakin 'lähetä piti' -tilanteessa. Aika jännää huomata, millä tavalla omakin pää alkaa näitä asoita käsittelemään.
Lähdön myöhästelyjen ansiosta olimme Vantaalla noin tunnin myöhässä aikataulusta. Olimme hankkineet riskillä sikamaisen halvat paluuliput Onnibussiin, mutta lentokenttäbussin aikatauluja selatessa alkoi näyttää selvältä, ettemme ehtisi ko. kuljetukseen. Kävelimme siis Matkahuolto/Expressbussi -mafian liityntäpysäkille, josta tiesimme pääsevämme vaihtamaan ko. kartellin liikennöimiin busseihin.
Jo menomatkallamme ihmettelemämme systeemi on paluusuuntaan vähintään yhtä sekava. Lentokentälle tulee vain yksi bussi, jossa sitten lukee (jos osaa katsoa) muutamia määräasemien nimiä. Matkalaukut otetaan tässä vaiheessa matkustajilta, joiden pitää pystyä kertomaan mihin bussiin on sitten lopulta menossa. Kukaan ei rahasta ketään tässä vaiheessa, eikä kerro muutenkaan mistä tässä hommassa on kysymys. Rohkeimpien matkustajien päästyä bussiin körötellään sitten kaikessa hiljaisuudessa puoli tuntia, jonka jälkeen kuski antaa selvällä suomen kielellä monimutkaiset ohjeet bussista toiseen vaihtamiseksi. Vaihtopysäkillä matkalaukkuja ei anneta missään vaiheessa matkustajien haltuun - Ilmeisesti bussikartelli pelkää satunnaisesti paikalle pyyhältävän Onnibussin keräävän kaikki matkustajat halvempaan ja mukavampaan kyytiin. Yksi kerrallaan bussit sitten saapuvat pysäkille, missä liityntäkuljetuksen kuljettaja yrittää parhaansa mukaan arpoa matkalaukkuja samoihin busseihin minne matkustajatkin ovat menossa. Ja tässä kohtaa on tiukka paino sanalla "yrittää"! - Ilman vaistomaista omien tavaroidemme vahtimista toinen laukuistamme olisi nimittäin päätynyt oman kuljetuksemme sijasta jonnekin Takahikiälle menevään bussiin. Sairas systeemi.
Itse bussimatka kotiin sujui leppoisissa merkeissä. Tällä kertaa bussissa ei ollut edes humalaisia, joten paluun kulttuurishokki jäi ennakoitua lievemmäksi. Kotikaupunkiin saavuttuamme hyvä ystävämme heitti meidät laukkuinemme taas kerran kotiimme. Kotikin näytti olevan paikallaan.
Jälkikirjoitus:
Katselimme kotiin palattuamme matkustusdokumenttejamme ja valokuviamme. Raukkamaisen perämiehen maahansyöksyttämä Germanwingsin lento 4U9525 oli lähtenyt meidän porttimme viereiseltä portilta. Itseasiassa valokuvistamme löytyi yksi kuva, jossa kone on vielä lähtöportillaan (mahtaakohan olla viimeinen kuva Germanwingsin koneesta D-AIPX yhtenä kappaleena?). Tässä jos jossain voidaan kai sanoa, että "vierestä vietiin". Onneksi näin. Olisi jäänyt muuten tämä postaus kirjoittamatta.
Terminaaliimme päästyämme etsiskelimme sopivan automaatin, jonka avulla hoidimme check-inin pois päiväjärjestyksestä. Luovutimme laukkumme ruumaan vietäväksi ja suuntasimme turvatarkastuksen läpi lähtevien lentojen alueelle. Tiivistahtisen aikataulumme ja sopivan ostospaikan puuttuessa oli kotiinviemiset jääneet toistaiseksi hankkimatta. Onneksi heti turvatarkastuksen toiselta puolelta löytyi sopiva tax-free -myymälä kyseisen puutteen korjaamista varten. (Eihän se kauppa tietysti mitään verovapaa ole EU:n sisäisillä lennoilla - mutta erilaista kamaa kuin Suomessa ja reilusti halvempaa nylkyhinnoistakin huolimatta.)
Aikaa koneeseen pääsyyn oli sen verran, ettei portiamme oltu vielä saatu arvottua. Siinä ympäri lähtöaulaa harhaillessamme huomasimme yhden portin päällä lentomme numeron ja kohteeseen sopivan päämäärän, joten jäimme istuskelemaan oletetun porttimme viereiselle penkille. Vajaan tunnin päästä porttimme avattiin ja pääsimme kohdallemme osuneesta Espanja-tyytyväisyyskyselystä huolimatta koneeseen ensimmäisten matkustajien joukossa.
 |
| Kuva lähtöportistamme. Muita lähtöaulasta otettuja kuviamme emme täällä aio julkaista (syy löytyy myöhemmin tekstistä). |
Toisen tovin odoteltuamme koneemme sai lopultakin hinurin ja pääsi rullaamaan kiitotien päähän. Lentomatkan alkuosa sujui tutuin kuvioin ruokalistojen ja naurettavan pienten (ja kalliiden) ruoka-annosten jakoa seuraillessa. Koska jopa kahvi on näillä halpalennoilla maksullista, ei meidän tarvinnut osallistua kyseiseen tapahtumaan ollenkaan.
 |
| Lähtö lähenee |
Hetken lennettyämme, juuri Alppien ylle päästyämme huomasimme koneen wifi-verkon avulla uutisia selatessamme, että joku lentokone oli ilmeisesti syöksynyt maahan. Kaiken lisäksi kone oli syöksynyt maahan Alpeilla, juuri alapuolellamme. Katsoimme vaistomaisesti alas ikkunastamme; No eihän siellä tietysti mitään poikkeavaa näkynyt.
 |
| Lumiset Alpit vilahtelivat pilvien välistä |
Tarkemmin uutista lukiessamme huomasimme, että kone oli ollut matkalla Barcelonasta Düsseldorfiin. Se oli siis lähtenyt samalta kentältä kuin mekin... ja koska turma oli tapahtunut juuri äsken, oli turmakonekin noussut kentältä vain hetkeä ennen omaamme.
Reissussa on aina silloin tällöin pieniä vastoinkäymisiä ja ne oikeastaan kuuluvat matkusteluun. Jos kaikki menisi aina putkeen, olisi koko homma oikeastaan aika tylsää. Tällä kertaa olimme kuitenkin enemmän kuin onnellisia, että olimme juuri tässä koneessa, emmekä siinä joka on tuusan nuuskana jossain tuolla alhaalla.
Tiedämme, että lentäminen on turvallista. Kumpikaan meistä ei ole koskaan pelännyt lentämistä. Silti siinä vaiheessa kun jotain tapahtuu näin lähellä, asia jotenkin konkretisoituu ja sitä ikään kuin alkaa pohtia omaa tuuriaan. Turmakone oli eri lentoyhtiön ja se oli menossa ihan jonnekin muualle kuin minne me olimme menossa. Meillä ei olisi ollut mitään vaaraa olla siinä koneessa. Silti olomme oli kuin olisimme olleet todellakin 'lähetä piti' -tilanteessa. Aika jännää huomata, millä tavalla omakin pää alkaa näitä asoita käsittelemään.
Lähdön myöhästelyjen ansiosta olimme Vantaalla noin tunnin myöhässä aikataulusta. Olimme hankkineet riskillä sikamaisen halvat paluuliput Onnibussiin, mutta lentokenttäbussin aikatauluja selatessa alkoi näyttää selvältä, ettemme ehtisi ko. kuljetukseen. Kävelimme siis Matkahuolto/Expressbussi -mafian liityntäpysäkille, josta tiesimme pääsevämme vaihtamaan ko. kartellin liikennöimiin busseihin.
Jo menomatkallamme ihmettelemämme systeemi on paluusuuntaan vähintään yhtä sekava. Lentokentälle tulee vain yksi bussi, jossa sitten lukee (jos osaa katsoa) muutamia määräasemien nimiä. Matkalaukut otetaan tässä vaiheessa matkustajilta, joiden pitää pystyä kertomaan mihin bussiin on sitten lopulta menossa. Kukaan ei rahasta ketään tässä vaiheessa, eikä kerro muutenkaan mistä tässä hommassa on kysymys. Rohkeimpien matkustajien päästyä bussiin körötellään sitten kaikessa hiljaisuudessa puoli tuntia, jonka jälkeen kuski antaa selvällä suomen kielellä monimutkaiset ohjeet bussista toiseen vaihtamiseksi. Vaihtopysäkillä matkalaukkuja ei anneta missään vaiheessa matkustajien haltuun - Ilmeisesti bussikartelli pelkää satunnaisesti paikalle pyyhältävän Onnibussin keräävän kaikki matkustajat halvempaan ja mukavampaan kyytiin. Yksi kerrallaan bussit sitten saapuvat pysäkille, missä liityntäkuljetuksen kuljettaja yrittää parhaansa mukaan arpoa matkalaukkuja samoihin busseihin minne matkustajatkin ovat menossa. Ja tässä kohtaa on tiukka paino sanalla "yrittää"! - Ilman vaistomaista omien tavaroidemme vahtimista toinen laukuistamme olisi nimittäin päätynyt oman kuljetuksemme sijasta jonnekin Takahikiälle menevään bussiin. Sairas systeemi.
Itse bussimatka kotiin sujui leppoisissa merkeissä. Tällä kertaa bussissa ei ollut edes humalaisia, joten paluun kulttuurishokki jäi ennakoitua lievemmäksi. Kotikaupunkiin saavuttuamme hyvä ystävämme heitti meidät laukkuinemme taas kerran kotiimme. Kotikin näytti olevan paikallaan.
Jälkikirjoitus:
Katselimme kotiin palattuamme matkustusdokumenttejamme ja valokuviamme. Raukkamaisen perämiehen maahansyöksyttämä Germanwingsin lento 4U9525 oli lähtenyt meidän porttimme viereiseltä portilta. Itseasiassa valokuvistamme löytyi yksi kuva, jossa kone on vielä lähtöportillaan (mahtaakohan olla viimeinen kuva Germanwingsin koneesta D-AIPX yhtenä kappaleena?). Tässä jos jossain voidaan kai sanoa, että "vierestä vietiin". Onneksi näin. Olisi jäänyt muuten tämä postaus kirjoittamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti