Päivä 3: Toledo

Päivän suunnitelmana oli suorittaa retki Toledoon. Vaikka olimme vielä vankasti Suomen arkiajassa, laitoimme kellon herättämään meidät aamulla. Nopean, mutta yksinkertaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme kulkumme Puerta del Sol -aukiolle, ja sieltä edelleen pari pysäkin väliä metrolla Atocha-asemalle.

Metrot kulkivat myös sunnuntaisin ja muutenkin kaikki meni sen verran nappiin, että meille jäi noin tunti aikaa tapettavaksi ennen junamme lähtöä. Metrolta lähtölaitureita päin kävellessämme huomiomme kiinnittyi Madridin metroon 2004 tehdyn terrori-iskun muistomerkille johtaviin kyltteihin. Koska aikaa oli tosiaankin reilusti, lähdimme seurailemaan kylttejä asemarakennuksen läpi. Viimeisimmän havainnon ko. kylteistä saimme vähän ennen kakkoskerroksen turvatarkastusporttia, jossa nuoli osoitti selvästi vielä eteenpäin. Vaikka kävimme pariinkin otteeseen kyltin osoittamassa suunnassa, jäi itse monumentti vielä näkemättä kellon viisareiden lähestyessä uhkaavasti junamme lähtöaikaa.  

Atochan juna-asema

Taidetta löydettiin, muttei etsimäämme muistomerkkiä

Maatalousministeriön pytinki

...tai siis, aikaahan meillä oli toki vieläkin vaikka miten paljon, muttei mitään käsitystä mistä päin valtavaa asemaa junamme lähtisi. Espanjalaiseen tapaan junan lähtölaituri arvotaan vasta noin puoli tuntia ennen h-hetkeä. Laiturin selviämisen jälkeen pitää sitten yrittää paikallistaa arvottua numeroa vastaava laituri jostain päin asema-aluetta. Täällä Atocha-asemalla laiturin löytämiseksi täytyy ensin uskaltautua turvatarkastuksen läpi lähtevien junien puolelle, jonka jälkeen täytyy vielä tarkistaa valotauluista onko oma portti alakerroksessa vai yläkerroksessa. Jotta oikean portin löytyminen ei olisi liian yksinkertaista, sekä ylä- että alakerran porteilla on sama numerointi ja tietysti vain toinen porteista on käytössä kerrallaan. Kaikkein parasta tässä järjestelyssä on se, että kaiken tämän hässäkän jälkeen sekä ylä- että alakerran portit vievät loppujen lopuksi sille yhdelle ja samalle laiturille. Huoh!

Porttisurffailun jälkeen itse junamatka oli nopea ja mukava. Taas  kerran saimme todeta, että metrojen tapaan myös espanjalaiset junat ovat todella siistejä ja miellyttäviä kulkuvälineitä. Jostain kumman syystä paikallisella nuorison harrastuksiin ei mitä ilmeisimmin kuulu tägien piirtely, lattialle syljeskely, purukumien liimailu eikä julkisen liikenteen kulkuvälineiden pehmusteiden viiltely.

Hiljainen asema sunnuntaiaamuna

Toledon asemalle saavuttuamme emme suunnanneet suorinta tietä kaupunkiin, vaan lähdimme kävelemään joen takaa kaupunkia myötäpäivään kiertäen. Suunnitelman juju oli siinä, että tällä tavoin vähitellen ylöspäin nousten pääsimme ihailemaan kaupunkia parhaasta mahdollisesta suunnasta. Lisäksi tähän aikaan vuorokautta (eli aamupäivällä) myös aurinko oli valokuvaamisen kannalta parhaassa mahdollisessa suunnassa.

Toledossa ollaan!

Kukkulan päällä oli kaivaukset, jonne keltaliivisiä ryhmiä vietiin tutustumaan

Kiipesimme kaikessa rauhassa kaupungin eteläpuolella olevalle kukkulalle ja edelleen seuraavan kukkulan päällä olevaan hotellille ja sen kahvilan yhteydessä olevalle näköalapaikalle. Urheilusuorituksen kunniaksi joimme ylhäällä kahvit ja ihailimme vielä kertaalleen alla levittäytyvää kaupunkia. Olimme valmistautuneet kävelemään takaisin alas kaupunkiin, mutta lähtöä suunnitellessamme huomasimme hotellin edessä taksin. Jalat olivat ylöspäin kiipeilystä jo sen verran väsyneet, että päätimme säästellä niitä muutaman kilometrin verran ja hyppäsimme sisään taksiin. Päätös oli hyvä sillä noin viisi minuuttia myöhemmin ja vain 7 euroa köyhempinä löysimme itsemme Toledon keskustasta. Jalkaisin saman matkan kulkemiseen olisi mennyt helposti tunti tai enemmänkin.

Mäennyppylältä oli komeat näköalat

Rosmariini kukki

Hotellin terassin näköala

...ja toiseen suuntaan.

Vihdoin Toledon keskusaukiolla

Katedraali

Kissa, joka tykkäsi leikkiä auton antennilla

Pyörimme hetken keskustorilla turistien edesottamuksia seuraillen, jonka jälkeen eksyilimme tunnin verran kaupungin kapeita kujia pitkin. Lounasaika läheni ja koska aamiainen oli jäänyt hieman kevyeksi alkoi meillekin tulla nälkä. Aikamme ruuantuoksujen perässä nälissämme harhailtuamme päädyimme lopulta sivuovesta sisään astuen keskusaukion laidalla sijaitsevalle terassille. Söimme lounaaksi pizzat, jonka jälkeen lähdimme kylläisinä palailemaan vähitellen takaisin kohti rautatieasemaa. 

Taas keskusaukiolla

Paluumatkan varrella törmäsimme mukavan näköiseen ja aurinkoiseen terassiin, jossa kävimme nauttimassa mojitot. Cocktailin keventämin askelin laskeuduimme mutkitteleva tietä pitkin vanhalle, kiviselle kävelysillalle jota pitkin jatkoimme joen yli takaisin Toledon rautatieasemalle.

Tuota vastakkaisessa rinteessä näkyvää tietä aamulla kuljimme.

Kannattiko pysäköidä invapaikalle?

Junan lähtöön oli vielä reilu puoli tuntia aikaa, joten päätimme korvata nestehukkaamme ottamalla yhdet oluet asemaravintolan terassilla. Mikäs siinä assan vessan kulmalla, kotoisassa paskan hajussa oli istuskella ja oluita nauttia kun aurinko paistoi eikä ollut mihinkään kiire (paitsi junaan kohta). 

Myös Toledon asemalla mennään junaan turvatarkastuksen läpi. Miekat ja muut tappovälineet jäivät tällä kertaa Toledosta ostamatta, joten pääsimme sisään junaan. Paluumatka Toledosta Madridiin oli yllättävästi yhtä nopea kuin matka toiseenkin suuntaan, joten myös ennalta suunnitellut päiväunet jäivät tällä kertaa nukkumatta. 

Toledon juna-asemalla

Asemarakennus oli komea sisältäkin

Terassilla palmujen alla

Junan lähtöä odotellessa sai ihmetellä täkäläisiä laidunratkaisuja. Hyvinhän tuo homma noinkin toimi.

Puolen tunnin junamatkan aikana voimat ehtivät palautua sen verran että päätimme vielä kierrellä hieman Atocha-asemaa ennen kotikulmille siirtymistä. Ihmismassan mukana ajauduimme valtavaan asemahalliin, jota emme olleet aamulla ollenkaan huomanneet. Ihmettelimme muutaman hetken hallin kahviloita, viherkasveja (oikestaan puistoa), kilpikonnalampia, ennustajakoppeja ym. toinen toistaan ihmeellisempiä fasiliteetteja. Terrori-iskun muistomerkkiä emme onnistuneet vieläkään löytämään.

Takaisin Atochan asemalla, josta löysimme mukavan sisäpuutarhan

Tsiljoona vesikilpikonnaa

Lopulta palasimme metrolla kotiaukiollemme, Puerta del Solille, jossa pyörähdimme vielä pari kierrosta aukion meininkiä ihmettelemässä. Trpeeksi aukiosta saatuamme palasimme kioskin kautta kämpille lepäilemään. Rankkaa oli taas, mutta minkäs teet. Tuskinpa tästä jaksaa taaskaan eväänsä väräyttää ennen huomisaamua.

Kotiaukiolla eli Solilla