24.4.2012

Päivä 16: Muutoksia paluusunnitelmiin

Vaikka paluulentomme piti lähteä vasta kahden aikaan iltapäivällä, viritimme illalla herätyskellon jouduttamaan aamutoimiamme. Tasasimme painon, eli viinipullot, matkalaukkuihimme ja pakkasimme pitkin huonetta levinneet tavarat omille matkustuspaikoilleen. Kirjauduimme ulos hotellista ja vedimme laukkumme Montparnassen rautatieasemalle, josta lentokenttäbussimme oli määrä lähteä. Ennen bussin lähtöaikaa ehdimme vielä kevyesti hakea kioskista mukaamme patongit ja kahvit, jotka menimme varmuuden vuoksi nauttimaan bussipysäkille. Ja hyvä että menimme, koska bussikuski päätti lähteä matkaan noin kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua aikataulua. Kuinkahan moni matkustajaraukka jäi laukkuineen asemalle seisoskelemaan?

Tälläkin kerralla olimme tehneet check-in'in etukäteen. Lähtöaulassa yritimme löytää matkalaukkutarrojen ja boarding passien tulostamiseen sopivaa automaattia, mutta ilmeisesti Ranskassa sunnuntai on myös automaattien vapaapäivä. Kaikki löytämämme automaatit olivat pimeitä ja kuolleita kuin Alko jouluna. Lievän epäröinnin jälkeen uskaltauduimme sitten ilman tarroja ja värkkejä Package Drop -tiskille. Käytännössä täti tiskillä hoiti meille lähes kaiken normaaliin check in'iin kuuluvan säädön, sillä poikkeuksella, että meidän ei tarvinnut jonottaa 50 metrisessä jonossa kaiken maailman turistien kanssa. Etukäteen tehty check in voi sitten toimia näköjään myös tällä tavalla. Hyvä niin.

Turvatarkastutimme reppumme ja menimme hyvissä ajoin lähtöportille. Aikaa oli tässäkin vaiheessa ylenmäärin ja ajattelimme hyödyntää sen tätä blogia kirjoittelemalla. Juuri kun olimme saaneet miniläppärin auki ja muutaman virkkeen valmiiksi, korviimme kantautui mielenkiintoisen kuuloinen kuulutus. Totta se on ..siellä kutsutaan meitä tiskille. Mitä ihmettä? Onko matkalaukuissamme jotain vikaa? Hä?

Menimme kuuliaisesti ja ilmeisen säikähtäneinä lähtöaulan palvelutiskille, jossa meidät otti vastaan virkailija Stéphan. Jostain kumman syystä meidät haluttiin reitittää Oslon sijasta Tukholman kautta Helsinkiin. Mikälie ylibuukkaus taas päällä? Blaah. Ja lentokin vielä perillä kolme varttia myöhemmin. Missaisimme siis todennäköisesti bussimmekin. Näistä asioista ei yleensä kauheasti parane neuvotella ja kun Stéphan vielä kirjotutti harmiamme lieventämään vielä 300 € edestä SAS-konsernin lahjakortteja, tyydyimme kiltisti kohtaloomme. Matkalaukkujen tilanne meitä jäi hieman arveluttamaan. Sen verran viime tipassa tämä uudelleenreititys tuli mukaan kuvioihin. Stéphan vakuutteli, että huolemme oli turha.

Saimme uudet boarding passit ja samantien olimmekin jo jonottamassa kohti Tukholmaa uudella portillamme.  Uudet istuinpaikkamme olivat koneen etuosassa, eri riveillä ja pääsimme nauttimaan Economy+ -luokan mukavuuksista, joita mitä ilmeisimmin olivat kloorinmakuinen graavikala, äklösuolainen perunasalaatti, ruokajuomat ja käsinojasta taiteltava keno pöytä. Riviä edempänä istuneet turhantärkeät bisnesluokkalaiset näyttivät saavan vielä parempaa kohtelua, kuten rätit käsien ja naaman puhdistamiseen sekä lasiset juomalasit. Tästä kaikestako olemme jääneet aina paitsi kun olemme matkustaneet economy-luokassa?

Tukholmassa hankimme Blue1:n saapumistiskiltä uudet lentoliput, jonka jälkeen menimme käsimatkatavaroinemme suoraan seuraavan lennon lähtöportille. Uudelleenreitityksen lisäksi myös viimeisen lennon yhtiö vaihtui toiseksi. Tukholmasta Helsinkiin kulkisimme Finnairin sinivalkoisin siivin illaksi kotiin...tms. Virkailijat lupasivat myös huolehtia matkalaukkumme samalle lennolle, mikäli ne nyt sattuisivat olemaan Arlandan kentällä.

Tällä kertaa paikkamme olivat koneen toiseksi viimeisellä rivillä ja vierekkäin. Vajaan tunnin mittaisen lennon aikana meitä hemmoteltiin ruhtinaallisella omenamehu- ja vesitarjoiluilla. Kahvikin olisi voinut maistua, mutta ilmeisesti sen tarjoaminen ajaisi tämän kansallisen jalokivemme konkurssiin. Joimme siis kiltisti omenamehumme.

Helsinkiin saavuimme 40 minuuttia ennen alkuperäistä lentosuunnitelmaamme. Menimme suoraan matkatavaratiskille laukkujemme kohtaloa kyselemään. Täti tutki lippumme ja lappumme ja alkoi näyttää varsin epätoivoiselta. Kokemuksen syvällä rintaäänellä hän uskalsi epäillä laukkujemme ilmestymistä hihnalle pyörimään. Samaa epäilimme mekin ja niinpä kirjoitimmekin hyvässä yhteishengessä etsintäkuulutuksen niiden löytämiseksi jostain päin maailmaa. Totesimme vielä ennustamamme tilanteen tyhjänä pyörivän matkalaukkuhihnan äärellä ja poistuimme tullin läpi saapumisaulaan. Tällä kertaa meillä todellakaan ei ollut tullattavaa.

Olimme laukkusählingin vuoksi missanneet bussimme 5 minuutilla ja seuraavan kotiinpäin menevän bussin lähtöön oli vielä paljon aikaa, jonka päätimme käyttää syömiseen. Aamuisten patonkien ja suolaisen ruotsalaisruuan närppimisen lisäksi emme olleet muuta tänään syöneetkään. Jostain kumman syystä Helsinki International Airport ei ole halunnut sisällyttää maahansaapumispalveluihinsa mitään kunnollista ruokapaikkaa, joka olisi auki kahdeksan jälkeen illalla. Söimme siis taas kerran patongit, tällä kertaa suomalaiset, päältä lämpimät ja sisältä kylmät. Siis patongit? Vain tähänkö pystyimme täälläkin?

Bussi tuli ajallaan. Ja sisään astuessamme tunsimme lopulta olevamme kotimaassa. Pari toisistaan riippumatonta humalaista röhnötti eri puolilla bussia omia höpinöitään/örinöitään jauhaen. Kylläpä tulikin kotoinen olo.

23.4.2012

Päivä 15: Katakombit ja sotamuseo

Olimme virittäneet herätyskellon soimaan kahdeksalta, jotta ehtisimme hyvissä ajoin jonottamaan kymmeneltä avautuvaan katakombien lipunmyyntiin. Olimme paikalla puoli tuntia ennen avautumista ja saimme 50 m pitkän jonon päästä hyvän paikan. Hieman ennen kymmentä jono alkoi nytkähdellä hitaasti eteenpäin. Noin tunnin seisoskelun jälkeen koitti meidän vuoromme ja olimme vierailijat numero 93 & 94. Takanamme seisovan jonon pituudesta päätellen osa ihmisistä joutui odottamaan vuoroaan hyvinkin kauan.

Heti lippuluukun jälkeen alkavat kapeat, tiukasti kiertyvät kierreportaat johtavat reitin muutaman kymmenen metriä maanpinnan alapuolelle. Reitin alkupään opastaulut selvittävät geologisten kerrosten ja ajanjaksojen saloja. Alkupään reitti on muutenkin melkoisen tasapaksu ja yllätyksetön. Ohitimme 1800-luvulla luoliin naputeltuja pienoisveistoksia ja kivenhakkaajien käyttämiä pesu- tai juoma-altaita. Noin puolen välin tietämillä alkoi lopulta tapahtua. Loputtoman pitkät reisiluu- ja pääkallorivit alkoivat koristaa tunnelin reunoja. Luut oli tuotu paikalle joskus 1700-1800 -luvuilla kirkkojen ja hautausmaiden omista varastoista. Parimetrisiä pinoja jatkui puolisen kilometrin verran; luita, luita ja luita. No nyt selvisi sitten sekin minne köyhät haudataan.

1700-luvun lopulla kaiverrettua taidetta
Jalkakylpypaikka
Ihmeen rauhassa luut ovat saaneet heikosta vartioinnista huolimatta olla, tämä oli suunnilleen reitin ainoa töhry.
Luukasoja riitti satoja metrejä

Kasoihin oli merkitty mistä ja milloin luut oli paikalle siirretty
Joku alttarintapainen?

Käytävän katto oli paikoin sortunut ja muurattu uusia sortumia estämään

Lopulta, noin kahden kilometrin pituisen tunneliseikkailun jälkeen putkahdimme ulos katakombeista muutaman korttelin päässä lahtöpaikastamme. Vierailimme pienessä pääkallohenkisessä turistikrääsäkaupassa ja palailimme takaisin hotellimme kulmille. Kävimme syömässä lounaaksi lämpimät patongit ja kahvit Gaiten kauppakeskuksessa, minkä jälkeen täydensimme hieman kotiinviemisvarastojamme läheisessä Monoprix'ssä.

Veimme hölskyvät ostoksemme hotellihuoneeseemme ja otimme metron kohti ydinkeskustaa. Hyppäsimme metrosta Les Invalides'n läheisellä asemalla ja kiersimme takakautta tämän vanhan invalidisairalan pääsisäänkäynnille. Ostimme sotamuseoon ja kaikkeen muuhunkin Les Invalides'lla oikeuttavat pääsyliput. Aloitimme urakkamme kuninkaalliselta haarniskaosastolta, jatkaen kivikauden, pronssikauden ja rautakauden kautta keskiajalle.

Panssarivaunu pihalla
Tykinkuljetuskärry?

Kypärämuotia n. tuhannen vuoden takaa

Jos ette ole koskaan nähneet miekkaa, haarniskaa tai kypärää, niin täällä näette. Paikoin osastot näyttivät siltä, että kalustoa oli kertynyt liiankin kanssa. Rintapanssareita ja kypäriä oli pinottu välillä sisäkkäinkin kun hyllytila oli alkanut jossakin vaiheessa loppua kesken. Jatkoimme matkaamme edelleen 1500-1600 -luvuilta, Ranskan vallankumoukseen ja Napolenonin aikaisiin vermeisiin. Loppumattoman tuntuisten osastojen jälkeen päädyimme 1900-luvulle, tutustuen lähinnä saksalaisten ja ranskalaisten keskinäisiin välienselvittelyihin aluksi jossain pienemmissä kahakoissa ja lopulta kahdessa maailmansodassa. Varsinaisten ajanjaksojen jälkeen seurasivat vielä vuorossaan Napoleonille omistettu rakennuksen siipi, osastollinen linnoitusten pienoismalleja, Charles De Gaulle -osasto ja invalidikirkko, jonka kryptassa lepäilee mm. em. Herra Napoleon.

Haarniskakokoelmaa, eturivissä lasten malleja
Metsästysaseen koristeluja
Metsästyspuukkoja



Ensimmäisen maailmansodan "lottamuotia", huomatkaa olalla roikkuva konjakkitönikkä
Kai nämä kauhumuseon julisteetkin jotenkin sotaan liittyivät?

Moottoripyörän matkamalli
Pudonneesta lentokoneesta löytynyt kapteenin pingviini-maskotti :)
Tällaisia vitriinejä löytyi loputtomiin joka aiheesta. Suomen sodista ei kuitenkaan löytynyt edes pientä mainintaa sivulauseessa.
Napoleon-osastolla riitti ratsuväkeä
Napoleon I:n täytetty hevonen
Pienoismalliosastolta löytyi tuttu paikka
Tämä hieman suureellinen hauta oli ilmeisesti Napoleon II:n. Kirkossa oli myös Napoleon I ja joidenkin suurten sotamiesten hautapaikkoja.
Kirkon katto
 
Vietimme Les Invalides'lla yhteensä nelisen tuntia, jossa ajassa ehdimme De Gaulle -osastoa lukuunottamatta juuri ja juuri juosta näyttelytilat päästä päähän. Kunnolla tähän museoon ehtisi tutustua ehkä parissa viikossa. Eläkkeellä sitten?

Museo sulkeutui kuudelta ja sovelias ruoka-aika alkoi kahdeksalta. Olimme ajatelleet juhlistaa matkamme viimeistä iltaa Latinalaiskortteleissa vietetyn päivällisen merkeissä. Koska aikaa oli riittävästi, valitsimme etenemistavaksi kävelyn pitkin Seinen rantaa. Puolessa välin matkaa kirosimme päätöstämme, sillä kartassa mitätttömän näköinen siirtymä alkoi tosiaan painaa katakombien ja museon rappujen väsyttämiä jalkoja. Levähdimme muutamaan otteeseen Seinen ylittäviä lukuisia siltoja ja erityisesti niihin kiinnitettyjä "rakkauslukkoja" ihmetellen.  

Rakkauslukkoja
Taustalla Pont Neuf

Kari laskeskeli pikaisesti että siltaan oli kiinnitetty puoli miljoonaa lukkoa.

Lopulta pääsimme tavoitteeseemme, josta valkkasimme itsellemme sopivimman näköisen ravitsemusliikkeen. Jälkiruokia syödessämme kuulimme vierestämme tutunkuuloista puhetta. Viereiseen pöytään oli kuin olikin onnistunut hankkiutumaan suomalainen pariskunta. Vaihdoimme nopeasti kuulumiset ja ruokasuositukset, maksoimme laskumme ja palailimme valaistujen siltojen ja Notre Damen kautta hotellille viimeistä yötämme nukkumaan.

Notre Dame
Seinellä oli vilkas liikenne

22.4.2012

Päivä 14: Kuuroja Pariisissa

Kai se on sitten kantapaikka, jos menee kahtena peräkkäisenä aamuna aamiaiselle samaan paikkaan? Tarjoilija ainakin jo tunnisti meidät ja muisti, että toinen juo kahvinsa mustana ja toinen maidon kanssa. Kahvimme ja muut murkinat nautittuamme jatkoimme samaa katua pitkin matkaamme kohti Pariisin katakombien sisäänkäyntiä.

Jo kaukaa näimme, että paikalla oli muitakin ihmisiä. Lippuluukulle johti noin satametrinen pari-kolmijono. Jono näytti seisovan paikallaan, eikä sen perään lyöttäytyminen vaikuttanut kovin houkuttelevalta ajatukselta, varsinkaan, kun tiesimme, että katakombeihin päästetään sisälle vain 200 ihmistä yhtäaikaisesti. Nopean palaverin jälkeen hylkäsimme suunnitelman tällä erää. Huomenna voisi yrittää saapua jonottamaan ennen lippuluukun avaamista. Jos silloin vaikka pääsisi sisään alle tunnin odotuksella.

Katakombeihin oli piiiiiitkä jono

Käänsimme siis nenämme toiseen suuntaan ja lähdimme kävellen kohti Latinalaiskortteleita, Seineä ja Cité'ä. Ihailimme ja valokuvailimme matkan varrelle osunutta Luxemburgin puistoa ja pidimme hetken sadetta puiston lehmuksen (tai mikälie poppeli olikaan?) alla. Rakeiden ropinan lakatessa pääsimme jatkamaan matkaa.

Ranskan sunnuntaiset vaalit ovat näkyneet matkamme ajan katukuvassa ja televisiossa. Marine Le Pen ei ole kovassa huudossa Pariisissa, lähes kaikkiin mainoksiin on piirretty Hitler-viikset tai ne on muuten vain revitty.

Suihkukilpikonnat
Rauhallinen aamu puistossa
Luxembourgin puistossa viimeiset auringonsäteet ennen raekuuroa
 

Sateinen sää ei houkuttanut ihmisiä lättyostoksille
 

Uusia sadepilviä lähestymässä
 

Söimme maittavan lättylounaan latinalaskorttelissa ja jatkoimme matkaamme Pont Neufin yli kohti Louvrea.

Lattarikortteleissa on ainainen ihmisvilinä
Maisemaa Seinen varrella
Seinen rannat ovat täynnä kirjojen ym. paperitavaran myyjiä

Maisemaa Pont Neufilta

Louvren porteilla pääsimme jo toisen kerran Pariisissa olon aikana tutustumaan lähituntumalta erään taskuvarasjengin toimintaan. Edellisen kerran olimme törmänneet samaan porukkaan Montmartrella. Paikalle on kuljetettu jostain Romanian tai Bulgrian perukoilta lauma 13-18 vuotiaita tyttöjä. Tyttöjen tehtävänä on esittää kuuroja, jotka keräävät jostain älyttömästä syystä nimiä johonkin tökerön näköiseen kuurojen koulun kannatuslistaan. Iloisesti ja itsevarmasti tytöt iskevät ohikulkijoiden kylkeen kiinni, eikä useampikaan painokas "Non merci"/"No thank you" -vastaus riitä irroittamaan iholla kulkevaa tyttöä, tyttöparia tai -kolmikkoa irti lähikontaktista. 

No mehän toki kiinnostumme ko. toiminnasta ja jäimme hetkeksi seuraamaan tätä ilmiselvää turistinputsausyritystä. Tyttöjä iskee turistin kimppuun aina vähintään kaksi. Toinen kiinnittää "asiakkaan" huomion listaan edestäpäin, samalla kun toinen käy tarkistamassa selkärepun tai käsilaukun sulkumekanismin takaapäin. Aluksi iholle käyvä tyttö viittelöi "asiakkaalle" kuuroa esittäen, ja jos/kun viesti ei mene perille alkaa suu kuin ihmeen kautta tuottaa puhetta: please, help, mister, english?...

Harjoiteltu kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Pienen tarkkailuhetkemme aikana yksikään turisti ei (valitettavasti) kirjoita nimeään listaan, emmekä pääse näkemään mitä sitten tapahtuisi - todennäköisesti reppua alettaisiin kaivaa juuri silloin kun "asiakas" keskittyy nimensä raapustamiseen. Muutama turisti tutkii pitkään ja hartaasti kömpelön näköistä nimilistaa ja ojentaa sen lopulta takaisin. Ilmeisen huonosta menestyksestä masentuneena tytöt käyvät välillä kirjoittamassa tekaistuja nimiä toistensa listoihin. Samalla tottakai yritetään luoda illuusiota siitä, että joku osallistuu tähän outoon "hyväntekeväisyyteen".

Kaksi turistia saatu pysäytettyä. Nimet jäi tälläkin kertaa kirjoittamatta ja laukut putsaamatta. Nyt on ilmeisesti vasta harjoitteluvaihe kesän turistisesonkia odotellessa.

Otimme toiminnasta itsellemme muistoksi muutaman kuvan ja jatkoimme matkaa Louvren läpi Tuillierin puistoon. Istahdimme hetken lammen rannalla turistien ja sorsapoikueen elämää seuraamassa. Auringon mentyä taas pilven taakse jatkoimme hetken matkaa Champs Elysées'tä pitkin kunnes uusi sadekuuro sai meidät järkiimme ja painelimme lähimmälle metroasemalle. Toisin kuin edellisenä päivänä, yritimme nyt taas olla aikataulussa myös päivällisajan suhteen. Illaksi oli vielä suunnitelmia ja nyt olis hyvä hetki lepotauolle. Tuon hemmetin Champs Elysées'n ehtii nähdä myöhemminkin ...ja onhan se jo nähtykin. Ei mitään kiinnostavaa (ts. tarpeeksi halpaa) meille.

Louvre
Patsas rakennuksen katolla
Japanilaisen hääparin kuvaussessio Louvren pihalla. Ympärille kertyi hetkessä suuri joukko katsojia ja kuvaus sujui espanjalaisten nuorten kannustushuutojen raikuessa. Lopulta nuorisojoukon odotus palkittiin ja he pääsivät yhteiskuvaan hääparin kanssa. Varsin erikoinen hääkuva!
Jatkuva turistivirta kohti Champs Elysées'ta
Tältä mahtaa tuntua seistä vuosikaudet katselemassa turistien edesottamuksia
Sorsapesueella oli suihkulähteen kokoinen elinalue
 

Pariisin metroasemilla oli Suomi-mainoskampanja menossa. Ihan seesteisiä ja kauniita kuvia kaikkien räikeiden mainosten välissä, mutta jotenkin mainoksista ei välttämättä tullut kuitenkaan ihan heti Suomi mieleen.

Vietimme hotellilla pastiksen mittaisen lepotauon. Auringonlaskuun oli aikaa tunti. Korttelin päässä hotellistamme kohosi Montparnassen torni, johon olimme ajatelleet kiipeävämme jossain vaiheessa. Sopiva vaihe kiipeämiselle oli juuri silloin, kun aurinko alkoi laskea. Pienen jonotuksen jälkeen löysimme itsemme parin sadan metrin korkeudesta. Kuvasimme aikamme Pariisia lintuperpektiivistä ja ihmettelimme muiden turistien edesottamuksia, kunnes kylmänkalsea sää sai jopa meidät pohjoisen ihmiset palaamaan takaisin maan pinnalle.

Tour Montparnasse
Montparnassen hautausmaa
 


Paris by night

Torniseikkailustamme huolimatta olimme loistavasti ranskalaisessa ruoka-aikataulussa, jota tapausta juhlistimme syömällä pizzat hotellin läheisessä pizzeriassa.