Kello soi 4.15, koska oli niin soimaan laitettu. Puimme nopeasti päällemme ja menimme aamupalalle alakerran ravintolaan. Tosiaankin tässä lentokenttähotellissa aamupalaa saa jo tuohon aikaan aamulla. Leppoisan hissimusiikin tahdissa tungimme sämpylät alas kurkuistamme ja hörppäsimme päälle kupilliset kahvia.
Haimme omaisuutemme huoneesta, palautimme avainkortit respaan ja olimme valmiit matkaan juuri sopivasti viisi minuuttia ennen lentokenttäbussin saapumista. Hienoa.
Ensimmäistä kertaa koskaan olimme tätä reissua varten älynneet tehdä check-in'in etukäteen. Tällä kertaa saimme siis palvella tarratulostimella itse itseämme. Syötimme varausnumeron masiinaan ja Voilá, kädessämme oli pari kappaletta uskottavanoloisia matkalaukun lentotarroja ...tai millä nimellä niitä vihreän kukertavia tarroja ikinä kutsutaankaan. Hetken odottelun jälkeen pääsimme siirtymään koneeseen ruhtinaallisen isosta jalkatilasta nauttimaan. Lento Kööpenhaminaan kesti puolisentoista tuntia, eli juuri sopivasti kahvikupillisen juomiseen ja roskalehden lukemiseen. (BTW: Aiemmin läähätyslinjoina tunnetut puhelinpalvelut kulkevat nykyään nimellä "Auttava puhelin". Mainosten kuvat eivät ole vaihtuneet.)
 |
| Harmaa Kööpenhamina |
Mitä ilmeisimmin olimme onnistuneet reitittämään matkalaukkumme suoraan CDG:lle, joten Kööpenhaminan tärkeimmäksi ja ainoaksi tehtäväksi jäi lonnia saapuvalta portilta 4 lähtevälle portille 10. Ei paha rasti. Itseasiassa myös tämän toisen lennon check-in oli tullut hoidettua etukäteen, joten kyseessä oli sananmukaisesti koneen vaihto.
Jostain tuntemattomasta syystä matkustamohenkilökunta koostuu yleensä keskimäärin 30-vuotiaista naisista. CPH-CDG -reitin matkustamohenkilökunta koostui keskimäärin 50-vuotiaista miehistä. Vaihtelua tämäkin, eikä poikkeama ainakaan näkyvästi haitannut menoa: turvaohjeet tuli viitottua uskottavasti ja saimme taas kahvit juotavaksemme.
Koneemme laskeutui yläpilviseen Pariisiin 10.30 paikallista aikaa. Normaalina lauantaiaamuna olisimme juuri heräilleet ja hädintuskin juoneet aamukahvit. Mitä ilmeisimmin tämä lauantai ei olisi muutenkaan tavanomainen.
 |
| Pilvien päällä |
Pienistä ennakkopeloista huolimatta myös matkalaukumme näyttivät saapuneen oikeaan osoitteeseen. Terminaalin seinillä roikkuvia plakaatteja tutkimalla järkeilimme itsemme bussipysäkille Orlyn-kentälle vievää bussia odottamaan. Laukkupoikien avustamana hankimme bussiliput automaatista ja pian istuimme mukavassa bussissa nokka kohti seuraavaa lentokenttää.
Orly-Toulouse -lippuihin sisältyi automaattinen check-in, joka oli tapahtunut itsekseen jo eilen aamulla. Periaatteessa meidän siis piti vain tiputtaa laukkumme tiskille, jonka jälkeen olimme valmiit nauttimaan lentokentän mannermaisesta tunnelmasta. No tarrathan piti tietysti taas itse tulostaa. Jostain syystä automaatti ei vaan suostunut lukemaan kotona tulostettujen boading passien viivakoodeja. Muutaman tovin sähellyksen sekä yrityksen ja erehdyksen jälkeen älysimme syöttää koneeseen varausnumeromme, jolla homma lähti mukavasti käyntiin. Pian saimme tarramme ulos tästäkin koneesta ja lisäksi kone sylki meille uudet boarding passit (joiden viivakoodeja se toki varmaan olisi osannut lukeakin). Johdimme nyt siis päivän ottelua koneita vastaan 3 - 0.
Valmiiksi chekatut laukut voi Helsinki-Vantaalla jättää tiskille, jossa lukee "Package drop". Täällä Orlylla suunnilleen jokaisen tiskin päällä lukee "Package Drop-off". Voisi kuvitella, että Orlylla laukut voi jättää minne vaan. Jonotimme virkailijan meille osoittamassa jonossa vartin koirien ja eläkeläisten kanssa yhdelle tällaiselle tiskille. Jonossa ihmettelimme, miksi ainoastaan meillä näytti olevan valmiiksi tulostetut tarrat valmiina. Kun lähestyimme palvelutiskejä, jostain tiskin takaa kiirehti virkailijatar liimaamaan tarramme laukkuihin ja jonotus sai jatkua.
Vuoromme koittaessa (ainakin puheidensa mukaan) Suomen Turkua fanittava kenttävirkailija totesi juttelutuokiomme päätteeksi meidän olevan tunnin verran liian aikaisin laukkujamme tuomassa. No mitäpä näitä aikarajoja etukäteen ilmoittamaan, kun asian sitten voi näin mukavasti täällä tiputustiskilläkin ilmoittaa. Tervetuloa takaisin tunnin päästä. Kiitos.
Aamiaisesta alkoi olla sen verran aikaa, että nälkä alkoi painaa vähitellen päälle. Orlyn ruokapaikoista houkuttelevin oli Paulin patonkimyymälä, josta hankimme pupellettavaksi pari kappaletta herkullisia sinappimaustettuja kanapatonkeja. Hyvässä seurassa ja erityisesti syödessä aika rientää, ja ennen kuin huomasimmekaan oli kello niin paljon, että pääsisimme vihdoinkin eroon matkalaukuistamme.
Vanhasta tottumuksesta ja Turku-fanin esittämästä paluukutsusta rohkaistuneina menimme laukkuinemme samaan jonoon kuin ensimmäisellä yrityksellä. Ympärillä tapahtuvaa liikehdintää seuraamalla päättelimme, että "Package Drop-off" -kyltin liitteen oleva maininta "Express" tarkoitti juuri meitä, itse tarramme hankkineita matkustajia. Express-jonon päähän päästymme ystävällinen mutta varsin päättäväisen oloinen kenttävirkailijatar ohjasi meidät uuteen jonoon. Tämän jonon päässä meitä odotti suuri, valkoinen kone, jonkinlainen tee-se-ihan-melkein-itse-super-express-drop-off -masiina ...ja masiinaa käyttämssä siihen erikoistunut virkailija.
 |
| Express baggage drop-off -masiina (automatic!) |
Tämän hienon automaatin ja tavallisen tiputustiskin suurimmat eroavaisuudet näyttivät olevan siinä, että automaatti oli toivottoman hidas ja kun tiputustiskillä tarvittiin yksi virkailija, tämä automaatti näytti vaativan samoja virkailijoita kaksi; toinen ohjaamaan ihmisiä automaatille ja toinen automaattia operoimaan. Aikamme jonotettuamme ja seurattuamme koko ajan yhden vaivaisen laukun droppausyritystä masiinalla, kolmas automaatin käyttöön valjastettu virkailija haki meidät pois paikalleen jämähtäneestä automaattijonosta ja palautti takaisin normaaliin "Packge Drop-off Express" -jonoon. Lopulta päädyimme laukkuinemme tiskille ja saimme asiamme hoidettua. Huh. Olisi kai tuon vielä hankalamminkin voinut järjestää ...en vaan keksi miten.
Tarjoilut tässä Air Francen koneessa olivat selvästi paremmat kuin aiemmilla Blue1-lennoilla. Täällä kahvin seuraksi tarjottiin jopa keksiä. Noin tunnin päästä oli tämäkin etappi takanamme. Tarrasähellyksestä huolimatta laukut löytyivät myös täällä ja jopa oletetusta paikasta. Onnistuimme hoitamaan itsemme myös lentokenttäbussiin ja vieläpä jäämään pois bussista oikealla pysäkillä.
 |
| Toulousen lentoasema |
Raahasimme laukkumme parin sadan metrin päässä sijaitsevaan hotellimme. Kuittasimme itsellemme huoneen hotellin ylimmästä kerroksesta ja hissasimme itsemme uuteen kotiimme. Huone oli oletetunlainen; pieni ja vanhahtava mutta varsin siisti, vinokattoinen ylimmän kerroksen huone. Näkymä ikkunasta aukeni meille tuttuun tapaan rähjäiselle sisäpihalle.
 |
| Kari ihailee maisemia |
Kellon mukaan olimme olleet matkalla suunnilleen 15 tuntia. Tällaisen matkustuspäivän jälkeen ei jaksa enää kauheasti revitellä, joten päätimme hoitaa illan syömiset suoraviivaisimmalla mahdollisella tavalla. Painelimme sisään ensimmäiseen uskottavan näköiseen ruokakauppaan ja hankimme itsellemme hieman patonkia, juustoa, salaattia, suolalihaa ja pullollisen Crozes-Hermitagea. Mikäpä onkaan mukavampi tapa lopettaa matkapäivää kuin lojua hotellihuoneen sängyssä, katsella paikallisia TV-asemia ja nauttia hyvästä ruuasta.
 |
| Iltapala |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti