Päivä 12: Epävakainen päivä Milanossa

No kyllähän ne kadun äänet hyvin tähän huoneeseen kuuluvat ja yö tuli nukuttua vähän niin ja näin. Pienien käynnistymisongelmien siivittämänä pääsimme kuitenkin liikenteeseen reilusti ennen puoltapäivää. Ulkona oli pilvistä mutta kuivaa, eli kummasti tutunoloinen aamusää tällä reissullamme. Emme syöneet hotellissamme aamiaista, joten päätimme ensitöiksemme hankkia kupilliset kahvia jostain kuppilasta. Kivenheiton päässä hotellistamme tiellemme osuikin sopivasti pieni puiston laidassa seisova kioski, josta tilasimme itsellemme capuccinot ja pienen paninin aamupalan virkaa toimittamaan.

Aamukävelyllä Giardini indro Montanelli-puistossa

Sorsa ja syksyinen lätäkkö

Yksityiskohta puiston patsaasta. Jostain syystä ihmiset aina hinkkaavat jonkun messinkiosan kirkkaaksi, tässä tapauksessa tuon kypärän...!?

Milanon syksy

Puistossa oli tällaisia pieniä puita siellä täällä

Käveleskelimme hiljalleen kohti keskustaa, hakien samalla muutaman geokätkön ja seuraillen puistoissa temmeltävien koirien leikkejä. Matkamme lähetessä keskustaa rennot koirapuistot vaihtuivat vähitellen hulppeisiin näyteikkunoihin, joita jäimme välillä tuijottamaan ihmeissämme. Noihin liikkeisiin saisi helposti hassattua kymmeniä tuhansia euroja ihan vaan hankimalla pari kunnon vaatekertaa.

Matkalla keskustaan. Milanossa on vielä liikenteessä muutamia tällaisia vanhoja ratikoita uusien joukossa. Tuntuvat kulkevan myös yöt läpeensä, ainakin hotellihuoneeseemme kantautuvista kolkotuksista päätellen.

Nämä katetut kauppakadut ovat kyllä upeat. Tosin suurin osa liikkeistä on vähän liian kalliita meidän makuun (eli siis lompakolle). Btw, saisikohan Cuggin kahvilasta sumpin puoleen hintaan, jos ostaisi sieltä laukun?

Lattian mosaiikit ovat kauniita, mutta niiden ihailu on hieman hankalaa, kun ihmisiä parveilee sinne tänne

Eikä kattokaan maalauksineen ja patsaineen kauhean ruma ole

Lopulta pääsimme Milanon kaikkein pyhimpään, eli Duomon viereiselle katetulle kauppakadulle, Corso Vittorio Emmanuele II:lle, jossa oli juuri käynnissä paras lounasaika. Koska sää oli epävakainen ajattelimme, että tänään voisi olla hyvä päivä käväistä sisällä itse katedraalissakin. Meidän lisäksi saman ajatuksen oli saanut päähänsä muutama kymmenen muutakin turistia. Todennäköisesti kesän lomakuukausina Duomoon pyrkivä väkimäärä olisi monikymmenkertainen. Kiersimme kirkkoa ympäri ihmetellen seinille ripustettuja suuria maalauksia, komeita lasimaalauksia, patsaita, entisten kardinaalien raatoja sun muita ihmeellisiä pyhäinjäännöksiä, mitä sinne oli aikojen saatossa kerätty. Taisipa siellä alttarin päällä killua jopa yksi "ihan aito" Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa käytetty naulakin.

Duomon aukio on ihmisten ja pulujen suosiossa

Duomon aukiolla

Duomo sisältä. Tuo nosturi ei oikein kuulunut joukkoon.

Moneen sitä ihminen voikin kuoltuaan päätyä, kuten luurankona makaamaan turistikirkon seinustalle.

Duomon "alttariosa" urkuineen

Joku nyljetty pyhimys?

Kryptaan oli haudattu joku tärkeä pyhimys tai muu merkkihenkilö kirkon historiassa

Kryptan toinen huone, tai sen hulppea katto lähinnä

Kryptassa oli myös tällainen mysteeriarkku, jossa varmaan oli jotain tärkeitä pyhiinjäännöksiä?

Tuolla oikeassa yläkulmassa, punaisen valon osoittamana on 42 metrin korkeuteen hilattuna yksi nauloista joilla Jeesus oli ristiinnaulittu... tai siis näin väittävät.

Kirkossa oli lukematon määrä upeita tauluja, patsaita ja lasimaalauksia, joista tässä vain yksi pieni yksityiskohta

Milanossa on turistien tietokoneita varten kaupungin ylläpitämä langaton verkko. Verkkoon pääsee kiinni käyttäjätunnuksella ja salasanalla, joita jaetaan henkilöpapereita vastaan Duomon metroasemalla sijaitsevassa lipputoimistossa (ATM). Duomo-kierroksen jälkeen ajattelimme käydä kuittaamassa itsellemme tuollaiset tunnukset. Luulimme operaation olevan lähinnä symboolinen "näytän passin -> saan tunnarit"  -toimenpide. Kun pääsimme lipputoimiston ovelle, huomasimme paikan olevan täynnä jonottavia ihmisiä, lähinnä erilaisia lippuja ja lappuja täyttäviä opiskelijoita. Toimiston ovella yksi setä jakoi uusille tulijoille jonotuslappuja. Muutama lippukassa palveli sitten asiakkaita jonotusnumeron mukaisessa järjestyksessä. Edellämme oli noin 50 asiakasta. Seisoimme lappumme kanssa tupaten täynnä olevassa odotustilassa noin viisi minuuttia todeten siinä ajassa jonon lyhentyneen kahdella numerolla. Nopeasti laskien vuoromme tulisi tällä vauhdilla aikaisintaan parin tunnin päästä...

Jätimme siis jonottajat jonottamaan ja nousimme takaisin katutasoon. Koska aamun syöminen oli tosiaankin jäänyt vähemmälle päätimme käydä haukkaamassa jotain pientä lounasta jossakin sopivassa paikassa. Parin korttelin päässä Duomosta astuimme sisään pieneen ravintolaan ja tilasimme eteemme taas kerran pizzat, jotka tällä kertaa olivat halkaisijaltaan puolimetrisiä jättiäisiä. Näköjään kannattaisi aina ennen kuin astuu sisään italialaiseen ruokapaikkaan käydä vakoilemassa hieman mitä muilla asiakkailla on edessään. Tällä kertaa olisi meille riittänyt yksi yhteinenkin lätty.

Lounaamme aikana ulkona oli alkanut sataa vettä. Vesisateessa kävelystä meillä on jo sen verran kokemuksia, että päätimme jättää ko. lajin tällä kertaa väliin ja palailla grappakaupan kautta hotellille. Säätiedotusten mukaan huomenna pitäisi olla aurinkoinen päivä, joten lienee paikallaan keräillä vähän voimia sitä varten.

Illan mittaan sai todeta sateen vain jatkuvan ja jatkuvan. No, huomenna on uusi (pouta)päivä.

Päivä 11: Ruuhkajuna Milanoon

Viimeinen aamumme Comolla oli aurinkoinen. Olimme laittaneet herätyskellon soittamaan ennen kahdeksaa, jotta ehtisimme hyvissä ajoin aamiaiselle, uloskirjautumaan ja rautatieasemalle. Oli siirtymäpäivä Comosta Milanoon. Aamiaisen kahvitilaus ei mennyt ihan aiempien aamujen mukaisesti, vaan saimme tuplaespressojen sijasta pöytäämme kannullisen café americanoa. Kyseiseen juomaan panostetaan täällä niinkin paljon, että sekoitetaan kuumaan veteen pari lusikallista pikakahvijauhetta. Sekoitus on ihan juotavaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä oikean italialaisen kahvin kanssa. Emme suosittele.

Uloskirjautumisen jälkeen vedimme laukkumme Comon rautatieasemalle ja hankimme lippuluukulta itsellemme à 12,5 € hintaiset menoliput Milanoon menevään EuroCity-junaan. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen saapui junamme. Riensimme vaunuumme huomataksemme, että juna on lähes loppuunmyyty. EuroCity-junien matkatavaratilat ovat surkean pieniä. Vaunujen päissä on muutaman ison laukun kokoiset säilytystilat, pienet laukut mahtuvat siellä täällä seläkkäin olevien istuinten selkänojien väliseen tilaan ja vielä pienemmät laukut hattuhyllylle. Saimme kun saimmekin laukkumme ujutettua eri puolilla vaunua sijaitseviin koloihin ja pääsimme aloittamaan matkamme. Comon ja Milanon välillä ei ollut yhtään EC-junan väliasemaa ja noin puolen tunnin matkan jälkeen olimmekin jo perillä Milano Centrale -asemalla. Saimme pelastettua matkatavaramme ja raahattua ne kunnialla ulos tupaten täydestä junasta.

Tyhjähkö asemalaituri. Juna sen sijaan olikin täyteen ahdettu.

Tämänkin matkan aikana olimme liikkuneet junalla lähinnä pienien rautatieasemien välillä. Milanon keskusrautatieasema on toisenlainen. Jo pelkkä maanpäällisen asemarakennuksen koko on valtava. Maanpäällisen osan lisäksi aseman fasiliteetit jatkuvat kaksi tai kolme kerrosta maan alle, sisältäen liittymät paikallisbusseihin, raitiovaunuihin ja metroverkostoon sekä kaikenlaisia kauppoja ja kahviloita. Asemakompleksista ulos päästyämme suuntasimme laukkuinemme kulkumme kohti hotelliamme. Tälläkin kertaa hotellimme yksi valintaperuste oli ollut liikenneaseman läheisyys, joten laukkujenraahausmatka pysyi kohtuullisen lyhyenä.

Pieni pala jättimäistä Milano Centrale -asemaa

Matkalla hotellille

Lyhyestä siirtymämatkasta johtuen olimme taas etuajassa hotellillamme. Aluksi meille kerrottiin, ettei kirjautuminen vielä onnistu ja että voisimme jättää laukkumme säilytykseen. Kun sitten liikahdimme jättääksemme laukut säilytykseen, löytyi meille kuitenkin yhtä äkkiä vapaa huone jostakin varauskirjanpidon harmaalta alueelta. Otimme huoneemme vastaan kiitollisuudella ja siirsimme matkalaukkumme tämän matkan viimeiseen majapaikkaamme.

Pikaisen tauon jälkeen lähimme käymään pienellä kävelyllä, pääkohteenamme parin kilometrin päässä sijaitseva suuri puisto. Puistoa kohden kulkeissamme "oikaisimme" läpi jonkin renessanssiaikaisen suuren ja merkittävän linnan, jossa jouduimme muutamaankin otteeseen varsin aggressiivisen kaupustelun kohteeksi. Tälläkin kertaa parhaaksi tavaksi päästä eroon sinnikkäistä kauppiaista osoittautuin "No thank you" -fraasin jälkeen lennosta jatkettu suomenkielinen: "En minä sinusta mitään ymmärrä, enkä halua ostaa mitään" -lause.

Matkalla linnalle

Linnan portti

Linnan sisäpihalla

Iso ja tylsä puisto, jossa lisäksemme parveili lähinnä lenkkeilijöitä, erilaisia kaupustelijoita ja kodittomia

Aikamme puistossa kaupustelijoiden ja kodittomien joukossa pyörittyämme käännyimme takaisin kohti hotelliamme. Nälkä alkoi painaa tässä vaiheessa päivää sen verran, että ryhdyimme etsimään tarkoituksiimme sopivaa ruokapaikkaa. Kävimme hetken verran arpomassa itsellemme syötävää läheiseltä metroasemalta, josta vesiperän saatuamme ostimme metroliput takaisin meille jo tutulle Milano Centrale -asemalle. Lähes jo tuttuja reittejä seuraten hankkiuduimme ulos asemalta. Pari sataa metriä asemalta kuljettuamme löysimme lopulta juuri meidän nälkämme näköisen pienen kahvila-ravintolan.

Jos omistaisin ravintolan, toisin heti henkilökuntani tähän ravintolaan katsomaan millaista on tehokas ravintolatoiminta. Heti sisään astuessamme heilutteli pöytiä jakava kaveri meille iloisesti tervehdyksensä. Ruokalistan saimme eteemme samantien pöytään istuuduttamme. Tilauksen pääsimme tekemään heti kun olimme saaneet valintamme päätettyä. Valitsemamme ruoka tuli eteemme noin viisi minuuttia tilauksen jälkeen. Jne. Lähinnä tarjoilijoista mieleen tuli pari vikkelää pallosalamaa, joiden jokaisella liikkeellä näytti olevan jokin järkevä päämäärä; joko tuoda jotain johonkin pöytään tai viedä jotain pois. Ja parasta tässä kaikessa on ettei meillä asiakkaina ollut missään vaiheessa tunnetta siitä, että meistä olisi haluttu päästä nopeasti eroon. Kyllä oikean ammattilaisen työtä vaan on ilo seurata!

Maksoimme laskumme ja jätimme enemmän kuin mielellämme pienen tipin paikan tarjoilijoille, jonka jälkeen palailimme hotellille viettämään siestaa. Parin tunnin lepohetken jälkeen vedimme taas kengät jalkaamme ja lähdimme kävelemään pimenneessä illassa kohti Milanon ydinkeskustaa. Niin kuin isojen kaupunkien keskustat yleensäkin, myös Milanon keskusta on varsin eläväinen paikka. Kello alkoi jo lähetä paikallista päivällisaikaa ja kadunvarren ravintolat alkoivat täyttyä ihmisistä. Myös kaikenlaisia kaupustelijoita oli liikkeellä runsain mitoin. Tämän kaupungin suosituin myyntiartikkeli näytti olevan jonkinlainen ritsalla korkealle ilmaan ammuttava välkkyvä hyrrä, joita jostain bangladeshin suunnasta kotoisin olevat kauppiaat yrittivät ohikulkijoille tyrkyttää.

Matkatoimisto myi matkoja joulupukin maahan (tei maihin, sillä vieressä oli samanlaisia matkoja myös Kanadaan ja Islantiin). Samalla hintaa olisi päässyt mm. Malediiveille...

Matkalla Duomolle

Hyvistä tarjouksista huolimatta emme ostaneet hyrrää. Sen sijaan kiertelimme hetken Duomon ympäristössä ja kävimme nauttimassa reilun kokoiset hampurilaisateriat Burger Kingillä. Ateriat syötyämme otimme viereiseltä asemalta metron hotelliamme lähimmälle pysäkille. Maan pinnalle noustuamme pyörimme hetken paikallamme hakien suuntaa hotelliamme kohden. Lopulta oikea suunta löytyi ja pääsimme nukkumaan ensimmäistä yötämme Milanossa.

Duomo oli yhtä komea kuin kuvissa

Keskustan katettu ostoskatu

Duomon aukion kärryissä myytiin mm. paahdettuja kastanjoita

Päivä 10: Bellagio

Saimme sääbingosta vaihteeksi aurinkoisen päivän. Olimme laittaneet kellon soimaan jo seitsemän aikaan, jotta ehtisimme käyttää valoisan ajan mahdollisimman tarkkaan hyödyksemme. Kävimme nopeasti aamupalalla, pakkasimme reppuumme kevyen picknick-varustuksen (ts. ruokailuvälineitä mutta ei mitään syötävää) ja lähdimme astelemaan kohti kaupungin keskustaa ja laivarantaa. Olimme ajatelleet mennä tänään laivalla Como-järven kauneimpana pidettyyn kaupunkiin, Bellagioon.

Aamu Comolla

Como

Menimme laivalippukioskille ja totesimme, että seuraavan laivan lähtöön olisi aikaa yli kolme tuntia. Pöh. Olisimme siis perillä vasta joskus iltapäivällä. Olimme tosiaankin miettineet menevämme Bellagioon laivalla ja palaavamme takaisin Comoon bussilla, mutta mikäpä estäisi tekemästä asioita toisessa järjestyksessä? Pikaisen mietintähetken jälkeen päätimme sitten ottaa menomatkalle kulkuvälineeksi bussin. Meillä ei ollut pienintäkään hajua mistä Bellagion bussit lähtisivät, joten painelimme kysymään asiaa ranta-aukiolla sijaitsevasta turisti-infosta. Infon täti ymmärsi ongelmamme ja osoitti meille bussien lähtöpaikan "vaaleanpunaisen rakennuksen takana olevalta aukiolta". Kiitimme tiedosta ja lähdimme etsimään asemaa oletetulta paikalta. No vaaleanpunaisen rakennuksen takana ei ollut aukiota vaan jonkinlainen puisto. Sopivaa aukiota ei löytynyt oikeastaan miltään puolelta mitään rakennusta. Etsimme linja-autoasemaa aikamme sekä katuja kierrellen, että paria karttaa apuna käyttäen, kunnes keksimme sopivan kohdan linja-autoasemalle parin korttelin verran vaaleanpunaisen rakennuksen takapuolelta, loogisesti yhden Comon juna-aseman yhteydestä.

Löytyihän se bussiasemakin

Saimme ostettua 3.20 € hintaiset matkalippumme aseman lippuluukulta. Tämän jälkeen ryhdyimme paikallistamaan Bellagioon menevän bussin (C30) lähtölaituria linja-autoaseman ympäristössä vallitsevasta liikennekaaoksesta. Hetken arpomisen jälkeen löysimme lupaavannäköisen pysäkin liikenneympyrän laidalta. Aluksi meitä hieman epäilytti pysäkin sijainti liikenneympyrässä, mutta pian ympärille alkoi valua muutakin ilmiselvästi Bellagioon matkalla olevaa väkeä. Italiassa näköjään tällainenkin bussipysäkin sijainti on mahdollinen.

Noin puolen tunnin odottelun jälkeen bussimme saapui ja ahtauduimme sisään autoon muiden matkalaisten joukossa. Linja-automme mitoitus oli mitä ilmeisimmin tehty kääpiöiden fyysiset mittasuhteet huomioiden. Käytävät olivat ahtaat ja penkit olivat pienet, jalkatilaa oli vähän ja katto oli matalalla. Jostain syystä kaikista dimensioista (leveys, korkeus, syvyys) tuntui puuttuvan neljännes, verrattuna ihmisten linja-autoon. Auto ei tullut läheskään täyteen, joten mekin mahduimme hyvin sisään ison reppumme kanssa.

Linja-autossa on tunnelmaa...

Tie Comosta Bellagioon on kapea ja mutkainen. Lisäksi tie kulkee suurimman osan matkaa korkealla vuorenrinteessä. Onneksi kuljettajamme oli tottunut tiehen ja paikalliseen liikennekulttuuriin, mikä ilmeni hallittuina kohtaamisina yhden kaistan levyisillä tieosuuksilla ja taidokkaina hitaampien ajoneuvojen ohituksina varsin haastavissa kohdissa mutkaista tietä. Jäipä kuljettaja jopa yhdessä kavennuksessa juttelemaan vastaan tulleen bussin kuljettajan kanssa. Mikäs siinä. Saa kai sitä bussikuskikin kolleegojen kanssa joskus rupatella.

Kapea ja mutkainen tie

Melkein tunnin vuoristoradan jälkeen linja-automme pysähtyi päätepysäkillään Bellagion ranta-alueella. Hyppäsimme pois autosta ja lähdimme kävelemään länttä kohden pitkin Como-järven tuulista rantaa. Muutaman sata metriä käveltyämme löysimme edestämme korkeaan kivimuuriin rakennetun portin, jonka pielessä oli pieni kioski. Porttiin kiinnitettyä ilmoitusta lukien ymmärsimme nopeasti mikä rakennelman tarkoitus oli. Portti oli sisäänkäynti yksityiseen ja "kansallisesti merkittävään" puistoon, jossa oli patsaita ja museo ja mahdollisesti jotain muuta hienoa. Kurkistelimme hetken sisään portista ja totesimme,  ettei siellä olisi meille mitään "henkilökohtaisesti merkittävää" nähtävää. Huono puoli asiassa oli se, ettei puistoa näyttänyt pääsevän kiertämään millään järkevällä tavalla. Ainut tie puiston ympäri oli puolentoista kaistan levyinen kahden korkean kivimuurin väliin rakennettu autotie ...tai oikeastaan kapea ränni, jota pitkin autot ajoivat.

Bellagio

Vastapäinen ranta

Siinä sitä rosmariinia vain kasvaa rantakatua koristamassa... yhtään ei olla katkeria.

Rantareitillä matkalla Loppiaan

Puiston pääsymaksuksi naamioitua tietullia (6 €/hlö) emme periaatteestakaan suostuneet maksamaan, joten meidän oli pakko uskaltautua jatkamaan matkaamme ränniä pitkin. Pääsimme hengissä muutaman sadan metrin mittaisen rännin läpi, jonka jälkeen laskeuduimme takaisin järven rannalle ohi puiston toisessa päässä olevan portin ja lippukioskin. Harhailimme tunnin verran pienessä Loppian kalastajakylässä kuvaten kauniita rantamaisemia, vuoria ja talviteloille ajettuja veneitä. Lopulta nousimme astetta ylemmäs vuorenrinteeseen kyltin mukaan tuhat vuotta vanhaa portaikkoa pitkin. (Tai sitten portaikon paikalla oli ollut polku tai katu jo tuhat vuotta sitten - ei kaikkea voi ymmärtää)

Loppian satamassa

Loppian satama

Loppian kirkko

Kätkönvartijalisko. Tai ainakin yksi muutamasta sadasta aurinkoisella muurilla kuhisevasta liskosta.

Loppian kylä ylempää kuvattuna

Nautimme hetken aiempaa korkeammalta näkyvistä maisemista ja palailimme takaisin Bellagion keskustaan meille jo tuttua ränniä pitkin. Kello alkoi taas kerran osoittaa lounasaikaa ja tovin harhailun ja pähkäilyn jälkeen päädyimme yrittämään ravinnonhankintaa pienestä sivukujalla sijaitsevasta kahvilasta. Tilasimme pizzamme ja piadinamme, jotka saimmekin varsin nopeasti syötäväksemme. Tällä kertaa ruokailuamme viihdyttämään ilmaantui uskonnollisista syistä ruokarajoitteinen pariskunta, joka ei vakaumuksestaan huolimatta osannut olla tilaamatta pöytäänsä saastaista syötävää.

Paluu Bellagioon

Lounaspaikka, jota voi kyllä hyvin mielin suositella. Tämä oli myös joku George Clooney -pyhiinvaelluspaikka, seinät oli täynnä kuvia hepusta ja vaimosta hääpuvuissaan (tai kuvia jostain leffakuvauksista?) visiitillä kyseisellä paikalla. Myytiinpä siellä George Clooneyn omaa nimikkoviiniäkin ja olikin muuten hyvää (jos se siis oli sitä, jota meillekin lounaalla tarjottiin).

Laskumme maksettuamme ja suurempaa vahingoniloa tuntematta suuntasimme kulkumme seuraavaksi Bellagion niemen kärkeä kohti. Sieltä löysimme aallonmurtajan, jonka päässä tietysti kävimme kävelemässä ja valokuvaamassa. Aika moneen suuntaan sieltä kuvan saattoikin ottaa, kun iso järvi levittäytyi samaan aikaan kolmella puolella.

Bellagion niemenkärkeä kohti

Venesatama ja aallonmrtaja

Muutama sintti

Omakuva

Maisemat oli komeat joka suuntaan

Rantapuisto

Niemenkärjessä palloillessamme kello alkoi olla sen verran paljon, että päätimme lähteä palailemaan satamaa kohti. Niin kuin aamulla olimme huomanneet Comon ja Bellagion välillä menee tähän aikaan vuotta sen verran vähän lauttoja, että yhdestä myöhästyminen siirtää suunnitelmia helposti muutamalla tunnilla eteenpäin. Hankimme bussimatkaan nähden viisi kertaa kalliimmat laivaliput (15€/kpl) sataman lippukopista ja ryhdyimme odottelemaan laivaamme kansainvälisessä seurassa.

Bellagion kujilla

Laituri 2:n lipunmyyntikojulla

Laivaliikennettä järvellä

Söpö Fiat I

Söpö Fiat II

Bellagion rantakatu

Ja rantakatu toisesta suunnasta

Yksi paikallislaivaliikenteen laitureista

Autolautta satamassa

Aurinko alkoi laskea omaa lauttaa odotellessa

Tyttö, pulu ja pullasorsat

Hetki sen jälkeen kun aurinko oli laskenut vuoren taakse saapui laivamme satamaan. Pian sen jälkeen kun olimme ehtineet istuutua kaksirunkoisen aluksen yläkerroksen mukaville penkeille nytkähti alus jo liikkeelle kohti tummenevan järven selkää. Noin tunnin matkan ja puolenkymmenen välisataman jälkeen olimme taas kerran Comon satamassa. Ulkona oli jo säkkipimeää  ja tällä kertaa jätimmekin tämän sataman ihmettelyn väliin. Olimme olleet liikenteessä noin kymmenen tuntia ja pitkä mutta hieno päivä alkoi painaa jo jaloissa - Hotellille siis!

Auringon viime säteet

Bye bye Bellagio

Kivat maisemat paluumatkalla

Täysikuu sai koko paatin sekaisin, kun kaikki rynni ottamaan kuvia suttuisen lasin läpi. Parhaamme yritimme mekin.

Jos oli Bellinzona hieno kaupunki, oli sitä myös Bellagio. Tästä voisi melkein tehdä sellaisen päätelmän, että kaikki "Bell..." -alkuiset italiankielisen maailman kaupungit ovat hienoja paikkoja. Ehkäpä alammekin samantien katselemaan kartalta jo seuraavaa kohdetta. Hmmm?

(On muuten paska softa se Androidin Blogger-client. Tuli sitten kirjoitettua tämäkin teksti kahteen kertaan kun ko. mätäpaise päätti kaivaa uusimman tallennuksen päälle jonkun vanhan version tekstistä. Yhtään ei v***tuta.)