Päivä 6: Monte Brè

Aamu valkeni aurinkoisena, kunhan aurinko ensin pääsi paistamaan hotellihuoneen ikkunaan idässä kohoavien vuorten takaa. Tasamaan asukkaana tulee harvemmin mietittyä tuollaisiakaan asioita, että auringonnousu ja -lasku tosiaankin riippuvat vahvasti siitä minkä ilmansuunnan rinteellä talo sattuu olemaan ja millaisia vuoria kohoaa missäkin suunnassa. Söimme aamiaisemme hotellihuoneessa, pakkasimme päiväreppuun valokuvausvälineet ja kävelimme parin sadan metrin päässä sijaitsevalle Stazionelle. Ostimme automaatista pikkukolikoilla 1.80 frangin (n. 1.60 €) arvoiset liput paikallisbussiin ja asetuimme odottamaan bussia numero 2.

Aamu Luganossa

Ajoimme bussilla kaupungin keskustan itäpuolelle, Lanchetta-nimiselle pysäkille asti. Pysäkiltä on vain (pitkä) kivenheitto Monte Brèn kenoratikalle, jonne suuntasimme seuraavaksi. Olimme tosiaankin ajatelleet tänään pistäytyä Luganon vieressä kohoavalla kilometrin korkuisella nyppylällä ja yksi tapa päästä sinne on juurikin tämä kenoratikka (jonka wikipedia-suomennos on näköjään funikulaari, joka on tyhmä sana ja sisältää suomenkieleen sopimattoman ähvä-kirjaimen).

Aamu-utuinen järvi

Ennen varsinaista Monte Brèn kenoratikkaa voi kyseisellä kulkupelillä matkustamista kokeilla muutaman sadan metrin pituisella harjoitusradalla. Tämä lähes järven tasosta lähtevä rata on automaattitoiminen, eikä sillä ajaminen maksa mitään ...vink-vink halpoja huveja etsivälle sveitsinmatkaajalle. Ensimmäisen etapin jälkeen saavuimme varsinaiselle Monte Brèn lähtöasemalle, missä meitä oli vastaanottamassa ystävällinen kenoratikkakuski. Ilmeisesti kaulassamme roikkuva keskiraskas valokuvauskalusto tai pohjoismaisen hillitty käytös teki mieheen suuren vaikutuksen, koska liput myytyään hän lupautui tarjoamaan meille kyydin ylös bisnesluokassa. Odottelimme vartin verran aikataulun mukaista lähtöhetkeä, jonka aikana myös muutama muu turisti ehätti paikalle. Kellon päästyä h-hetkeen marssivat turistit kiltisti kenoratikan turistiluokkaan. Kuljettaja huikkasi meidät luokseen ja avasi meille alamäkikuskin loosin avaimellaan (suom.huom. kuski istuu tuollaisessa kenoratikassa joko matkustamon yläpuolella tai alapuolella, riippuen siitä mihin suuntaan systeemi liikkuu. Nyt kun olimme menossa ylös, istui kuski yläosassa ja alaosassa oleva kuskin paikka jäi vapaaksi ...tai siis bisnesluokaksi meille hieman tavallista paremmille turisteille).

Ilmaisesta kenoratikkakyydistä nauttimassa

Ja sitten asiaan, eli varsinainen maksullinen kenoratikka Monte Brè'lle

Matka ylös vuorelle kestää noin kymmenen minuuttia ja näkymät bisnesluokasta ovat loistavat. Yhä vaan alemmas utuisen ilman taakse jäävä kaupunki ja 45 asteen kulmassa alaspäin syöksyvät kiskot ovat aika huikea elämys tasaisempaan menoon tottuneelle. Parin pienen pysähdyksen jälkeen olimme vuoren huipulla. Paikan korkeudesta oli vaikea saada todellista kuvaa, koska tasaisena laaksojen päällä levittäytyvä utu tuntui peittävän suurimman osan alhaalla olevista yksityiskohdista.

Maisemat bisnesluokasta

Sveitsissä ei varmaan niin lyhyttä matkaa olekaan, ettei siihen saa kaivettua muutaman tunnelin

Maisemat vain parani ylös päin mennessä

Puolessa välin ohitettiin toinen kenoratikka

Ylhäällä oli metsää

Tienviittoja ja ratikkakuskimme päätepysäkillä antamia ohjeita seuraten lähdimme kävelemään vuorella sijaitsevaa Brèn kylää kohti. Ilma oli ehkä aavistuksen viileämpää kuin alhaalla, mutta siitä huolimatta riisuiduimme t-paitasillemme vain hetken kävelyn jälkeen. Laskeuduimme alas pitkin betonista valettuja portaita muutaman sadan metrin matkan, kunnes kohteenamme oleva kylä yhtäkkiä levittäytyikin alapuolellamme. Parhaasen näköalakohtaan oli rakennettu turisteja varten erityinen penkeillä ja juoma-altaalla varustettu pällistelypaikka. Pysähdyimme tasanteella, otimme pakolliset poseerauskuvamme, joimme ja jatkoimme laskeutumista kylää kohti. Noin vartin laskeutumisen jälkeen jalkojemme alla oli lopultakin enemmän tai vähemmän tasainen maa.

Rappuja matkalla oli noin miljoona

Brè

Patikoijille osoitettuja viittoja ja multigeokätkön matkapisteitä seuraten lähdimme kiertämään kylää vastapäivään. Mitään varsinaisia huippunähtävyyksiä kylästä on turha etsiä, mutta keskimääräiset näkymät mihin tahansa ilmansuuntaan ovat absoluuttisen henkeäsalpaavia. Jossain kaukana alhaalla siintävä Luganonjärvi ja yläpuolella kohoavat korkeat vuoret antaisivat hyvät kehykset mille tahansa maisemalle. Kiersimme verkkaista kierrostamme valokuvaten ja multikätköämme samalla ratkaisten. Juuri sopivasti lounasaikaan eteemme sattui osumaan Brèn kylän paras ja ainoa ravintola, jossa nautimme maittavat lautaselliset (melkein) aitoa ja oikeaa italialaista pastaa ...välillä täällä Luganossa on kyllä vaikea muistaa olevansa Sveitsissä eikä Italiassa.

Brèn keskustaa

Viiniköynnökset syysväreissä

Upeat maisemat

 

Kylän reunamilla oli hljaista... tai siis vieläkin hiljaisempaa kuin itse kylässä, jossa näimme sentään kourallisen ihmisiä päivän aikana.

Halloween lähestyy...

Kotiovellaan sisäänpääsyä kärkkyvä kissa

Lopulta ruokailun ja haahuilun jälkeen saimme kierroksemme valmiiksi ja kaikki tarvittavat rastit haettua. Kävimme etsimässä kätköä ratkaisemissamme koordinaateissa, mutta emme löytäneet jälkeäkään purkista. Ilmeisesti jokin osatehtävä oli mennyt pieleen tästä italian- ja saksankielisestä kätköstä. Aina ei voi voittaa tässäkään lajissa. Eikä varsinkaan silloin kun ei edes ymmärrä mitä on oikeasti tekemässä.

Tällaisia reittejä olisi päässyt patikoimaan pitkälle

Kätköä ei löytynyt, mutta kivat maisemat kuitenkin

Lähdimme palailemaan takaisin Monte Brèn huipulle ja kiipesimme sadat ja tuhannet portaat tällä kertaa ylöspäin. Kiipeilyn uuvuttamina tarjosimme itsellemme oluet vuoren päällä sijaitsevassa näköalaravintolassa. Ravintolan sulkeuduttua klo 17 jälkeen suuntasimme kulkumme takaisin kenoratikalle, jolla palailimme takaisin kaupungin humuun ja kaupan kautta hotellille kiipeilyssä heikentyneitä voimia palauttamaan.

Brè taas

Hikisen patikoinnin päätteeksi maistui huurteinen olut

 

 

Upeat maisemat, joille tuhnu kuva ei tee oikeutta

Näköalaterassilla

Ravintola

Maisemaa kenoratikan pysäkiltä matkalla alas

Ilta järvellä

 

 

Jos tästä päivästä haluaa jotain oppia tai jotain muille opettaa, olkoon opetus seuraava: Tuonne Monte Brèn päälle kannattaisi oikeastaan ottaa pelkkä meno kenoratikassa. Sitten voisi kävellä portaat alas sinne Brèn kylään, josta pääsee sitten bussilla takaisin Luganoon. Näin toimien ei tarvitsisi nousta niitä portaita enää takaisin vuoren päälle.