Päivä 3: Maaseutumatkailua

Säätiedotus lupasi eilen +25C lämpöä Liechtensteiniin. Kun heräsimme ulkona oli sankka sumu ja silmämääräisesti mitattu lämpötila tuskin edes +15C. Aina ei voi voittaa. Ajattelimme asian positiivisesti ja totesimme, että ulkona on oikeastaan kivempi liikkua täyspakkauksen kanssa lämpötilan ollessa pilvisen kymmenen asteen tietämillä kuin täysauringossa hellelukemissa. Shortsit jääköön siis vielä toistaiseksi matkalaukun uumeniin.

Hitaan käynnistymisen jälkeen kävimme hotellin ravintolassa aamiaisella ja vietimme samalla pienen nettihetken aulan wifi-kentässä. Kysyimme respatädiltä ohjeet bussilippujen ostamiseen ja suuntasimme kulkumme kohti linja-autoasemaa. Emme onnistuneet paikallistamaan minkäänlaista lipputoimistoa tai muunkaanlaista infopistettä oletetulta linja-autoasemalta. Päättelimme, että respatäti oli yrittänyt oikeasti neuvoa meidät rautatieasemalle, minne kävelimmekin seuraavaksi. Onnistuimme kysymään lipunmyyntipisteestä seuraavan Vaduziin lähtevän bussin oletetun laiturin sekä varmistamaan sen, että lippuja saa ostettua kuskilta. Emme todellakaan missään tilanteessa haluaisi matkustaa pummilla minnekään.

Sumuinen aamu Feldkirchissä

Seuraava Liechtensteinin suuntaan lähtevä bussi näytti itseasiassa menevän Sveitsin puolelle Buchsiin. Olimme jo etukäteen ajatelleet, että voisimme periaatteessa pistäytyä tänään siinäkin kaupungissa ja nyt meille tuli siihen vielä tilaisuuskin melkein kuin sattumalta. Bussi lähti ajallaan ja saimme hankittua siihen tällä kertaa ihan oikeat matkaliputkin. Auto kierteli pikkuteitä pitkin läpi Liechtensteinin kunnes pysähtyi päätepysäkilleen Buchsissa. Jäimme autosta ja totesimme olevamme pienessä, tylsän näköisessä rajakaupungissa. Etsimme bussi/rautatieaseman vierestä yhden geokätkön ja lähdimme patikoimaan kohti Liechtensteinia.

Buchsin rautatieasemalla

Ylitimme rajajoen, jonka toiselle rannalle oli rajaa vartioimaan pystytetty kaksi lipputankoa asianomaisten maiden lippuja kannattelemaan. Näköjän tällä raja-asemalla ei passeja tarvita. Jatkomme matkaamme joen Liechtensteinin puoleista rantaa pitkin kunnes suunnistimme kohti sisämaata pitkin hyvin merkattua pyörätietä. Matkan varrella meitä pällisteli milloin milläkin puolella tietä lukematon määrä lehmiä, hevosia, lampaita, vuohia, sikoja, kaneja, ankkoja ja ties mitä maalaiseläimiä. Ei uskoisi, että meistä kumpikin työskentelee periaatteessa maatalousalalla, kun lomamatkalla yhtenäkin päivänä tulee nähtyä moninkertainen määrä kotieläimiä verrattuna siihen mitä Suomessa näkee koko vuoden aikana.

Siltojen yli Liechtensteiniin

Sveitsin ja Liechtensteinin rajalla virtaa Rhein

Liechtensteinilaista maalaismaisemaa

Kurpitsa-aika parhaimmillaan

Nami nami kaalia!

Tässä aitauksessa eleli minipossut, vuohet, lampaat ja kanit sulassa sovussa

Kanit miettivät, uskaltaisiko lähteä syömään minipossujen joukkoon

Kerityt lampaat

Parin tunnin kävelyn jälkeen poikkesimme kahville Schaan-nimisessä kaupungissa. Vaikka olimme tosiaan jo ihan oikeassa kaupungissa näytti joka puolella siellä täällä kerrostalojen välissä olevan lehmiä tai lampaita laitumellaan. Mietimme siinä kävellessämme, että millaisen metelin suomalaiset naapurit, terveysviranomaiset, eläinsuojelijat, lastensuojelijat, ym. holhoamisen ammattilaiset nostaisivat kyseisestä toiminnasta.

Kaupungista ei löytynyt niin pientä ruohoplänttiä, ettei siihen olisi mahtunut tuomaan lauman lampaita tai lehmiä

Kadunvarren itsepalvelukurpitsamyymälä

Schaan

Lähestyimme hitaasti mutta varmasti Liechtensteinin pääkaupunkia Vaduzia. Valitsimme lähestymisreitiksemme hieman korkeammalla vuoren rinteessä kulkevat tiet ja kadut, josta saatoimme paremmin tähystää edessä häämöttäviä maisemia. Jossakin vaiheessa saimme näkyviimme Vaduzin suurimman nähtävyyden, korkealla vuoren rinteessä jököttävän linnan, jossa ruhtinaskunnan ruhtinaalliset asuvat kai vielä nykyäänkin.

Sumuinen päivä vei parhaan terän maisemista

Vaduzin linna

Itse Vaduz vaikutti ainakin näin sumuisena lokakuun päivänä olevan varsin tylsä ja mielenkiinnoton kaupunki; lähinnä muutamia hiljaisia pikkuputiikkeja kuolleen torin ympärillä. Onneksi joku ystävällinen matkanjärjestäjä oli sentään järjestänyt kaupunkiin edes vähän eloa tuomalla paikalle bussilastillisen lehmänkellot kaulassaan poukkoilevia kiinalaisturisteja.

Vaduzin kuollut keskusta

Katselimme harmaita hiljaisia katuja aikamme ja suuntasimme bussipysäkille Feldkirchin bussia odottamaan. Puolen tunnin odotuksen jälkeen bussimme saapui ja vei meidät aamuista reittiä huomattavasti suoraviivaisemmin takaisin kauniiseen "kotikaupunkiimme". Tulihan tuo Liechtensteinkin nyt sitten nähtyä. Parasta siellä on lehmät ja lampaat. Vaduzissa ei ole mitään nähtävää.

Takaisin Feldkirchiin päästyämme kävimme vielä pienen kierroksen kautta kaupassa hakemassa illaksi pientä syötävää ja maisteltavaksi pari pullollista itävaltalaista punaviiniiä. Ennestään tuttuja viinejä Itävallasta meille ovat mainiot jälkiruokaviinit beerenauslese ja trockenbeerenauslese. Ensi maistamisen perusteella myös punaviinien tekemisen taito on hanskassa täällä päin Eurooppaa. Ihan kiva olisi kun vielä ymmärtäisi jotain noista rypäleistä ja pullojen merkinnöistä, ettei ihan arvalla tarvitsisi juomaansa valita. Sääli kun jäi viinikirja kotiin.

Takaisin Feldkirchissä