Päivä 15: Pitkä kotiinpaluu

Kello soi kuudelta paluupäivän aamuna. Laukkujen esipakkaus oli tehty jo edellisiltana, joten keräilimme vielä viimeiset tarpeistomme matkalaukkuihimme. Aamiaisen jätimme suosiolla väliin, sillä halusimme jättää aikatauluihimme reilusti särkymävaraa.

Kirjasimme itsemme ulos hotellista ja ajoimme taksilla linja-autoasemalle. Ystävällinen kuski osasi jättää meidät oikeaan laituritasoon, kun kuuli lopullisen kohteemme olevan lentoasema. Espanjalainen joukkoliikenne on halpa, hyvä ja kattava...mutta lähtöaikojen, linjanumeroiden, laitureiden ym. numeraalisten tietojen ilmaiseminen matkustajille tuntuu olevan liikennesuunnittelijoille mahdoton tehtävä. Olimme jo pari päivää aiemmin yrittäneet tutustua sekä netistä löytyviin että linja-autoaseman seinillä riippuviin aikataulukarttoihin - perin huonolla menestyksellä. Ajattelimme luottaa siihen, että aseman näyttötaulu antaisi meille riittävästi lisävihjeitä oikean laiturin ja ajan löytämiseksi. Esityön tuloksena meillä oli nyt kuitenkin olemassa sivistynyt arvaus linjan numerosta ja lähtöajasta.

Näyttötaulujen informaatiosisältö tuntui pysyvän varsin köyhänä arvaamamme lähtöajan lähetessä. Pieni paniikin poikanen alkoi painaa päälle. Kävimme nopeasti läpi kaikkien laiturien (n. 50 kpl, kahdessa kerroksessa) valotaulut - ei merkkiäkään seinäaikataulun linjanumerosta. Huomasimme onneksi avoinna olevan info-pisteen, jonne ryntäsimme ongelmaamme ratkaisemaan. Hapuilevalla englannin ja espanjan yhdistelmäkielellä info-täti neuvoi meille ystävällisesti lähtöajan ja linjan numeron; kumpikaan ei oikein täsmännyt aiemmin tutkimiemme aikataulukarttojen tietoihin. Myös lähtölaiturin sijainti selvisi kädenheilautuksen suunnasta - laitureilla ei tosiaankaan ole mitään näkyvää numerointia.

Bussi ajoi eteläiselle kentälle pitkin meille jo tutuksi käynyttä tietä. Check-in'n alkuun oli aikaa ruhtinaallisesti, joten päätimme nauttia tässä välissä hieman aamiaista. Saimme ylimääräisen ajan tapettua aamiaisen ja yleisen harhailun merkeissä ja siirryimme jonottamaan Check-in -porteille. Tunnistimme jonosta muutamia matkustajia, jotka olivat olleet meidän kanssa tulolennolla kaksi viikkoa aiemmin.

Olimme jo jonottaessamme kuunnelleet takaamme kuuluvaa epämääräistä jutustelua lennon myöhästymisestä. Check-in -tiskillä kuulimme sitten uutisen oikein viralliselta taholta; lentomme olisi myöhässä noin 4 tuntia. Alkuperäiseenkin lähtöaikaan oli aikaa vielä pari tuntia. Yht'äkkiä meillä olikin puoli päivää ylimääräistä aikaa.

Emme menneet lähtöporteille. Kuusi tuntia sisätiloissa, melussa, kosteudessa ja hienhajussa olisi ollut liian rankka avaus kotimatkalle. Menimme ulos ja kiertelimme suurta piha-aluetta. Lopulta Löysimme toisesta päästä terminaalirakennusta rauhallisen puiston penkkeineen ja kävelypolkuineen. Asettauduimme aloillemme löytämäämme mukavaan loosiin, johon aurinko sopivasti paisteli puiston puiden lomasta. Tuulikin kävi sopivasti. Kävimme hakemassa automaatista juotavaa ja ryhdyimme nauttimaan ylimääräisestä lomapäivästä. Valitsemamme puiston kulma oli yllättävän rauhallinen ollakseen vilkaan lentoaseman välittömässä läheisyydessä.

 

Saimme meille myönnetyn lisäajan kulumaan mukavasti tehden välillä ruoka- ja nestehuoltoon liittyviä retkiä terminaalirakennuksen sisätiloihin. Kellon lähestyessä uutta lähtöaikaa, menimme mekin lopulta turvatarkastuksen läpi lähtöaulaan. Teimme pari pientä ostosta nylkyhinnoitelluissa verovapausmyymälöissä ja lyöttäydyimme lähtöportillemme syntyneeseen väsyneennihkeään jonoon.

Tällä kertaa meille oli arvottu vierekkäiset istumapaikat, joista toinen oli jopa ikkunapaikka. Kuten tulolennolla, tämäkin kone oli vanha, ahdas ja meluisa. Lisäksi tästä koneesta näyttivät puuttuvan kokonaan henkilökohtaiset tuuletussuuttimet, josta syystä jonottamisessa ja koneeseen ahtautumisessa pintaan tullut hiki ei tuntunut kuivuvan nahasta ollenkaan. Pian lennon jälkeen alkoi tuttu ruoka- ja ostos-show. Tutulla aikataululla 14-tuumaisista mustavalkoisista monitoreista alkoi ensin piirretty elokuva lapsille ja sitten romanttinen lässy-draama aivokuolleille. Ahdasta - kuumaa - meluista.

Noin kuuden tunnin kidutuksen jälkeen laskeuduimme Helsinki vantaan kentälle. Kello oli yksi yöllä. Odotimme pitkään laukkujamme. Laukut saatuamme meille jäi vielä 10 minuuttia aikaa ehtiä illan viimeiseen bussiin. Tällä kertaa onni oli puolellamme. Jos olisimme myöhästyneet tästä autosta olisi edessä ollut taas 5-6 tunnin odotus... eikä edes puistoa missä odottaa. Väsymys alkoi jo hieman painaa ja bussimatka sujui puolihuomaamattomasti nuokkumisen merkeissä. Kotikylän linja-autoasemalla odotti meitä taksi kuin tilattuna.

Kevät oli edennyt kotona sen verran, että kulkutielle oli tipahtanut katolta noin kymmenen kuutiota lunta. Kiipeilimme laukkuinemme lumivuoren ylitse. Teimme kotona pikaisen tarkistuskierroksen - kaikki oli kunnossa. Kello oli puoli neljä. Olimme olleet kotimatkalla noin 20 tuntia.

Päivä 14: Ratikkaretki

Oli viimeisen lomapäivän aamu. Kello oli herättämässä puoli tuntia normaalia aiemmin, koska halusimme jo siirtyä kohti arkisia aikatauluja.

Jo varsin tutuksi käyneiden aamutoimien jälkeen puimme päällemme soveliaan raskaan vaateparren; pitkät housut ja takit. Tänään olisi matkakohteena Santa Cruz de Tenerifen naapurikaupunki, San Cristóbal de La Laguna, ystävien kesken vain La Laguna. Kaupunki oli aikoinaan saaren ja kai koko Kanariansaartenkin pääkaupunki. Nykyään siellä on lähinnä suuri yliopisto-campus ja suojeltu vanhakaupunki.

Päätimme taittaa matkan raitiovaunulla, jonka lähtöasema on Santa Cruzin linja-autoaseman vieressä. Kuten ensimmäisenä iltana tässä kaupungissa opimme, olisi hotelliltamme matkaa linja-autoasemalle noin puolitoista kilometriä; sopiva aamulämmittely. Ostimme matkalla raitiovaunuliput eräältä pysäkiltä löytämästämme automaatista. Hyppäsimme lähes samantien lähdössä olevaan raitiovaunuun, leimasimme lippumme ja saimme hyvät istumapaikat lähes tyhjästä vaunusta. Varsinkin lippujen leimaukseen olimme todella tyytyväisiä, sillä puolessa välissä matkaa vaunun kimppuun iski lipuntarkastuspartio ja huhun mukaan tarkastusmaksu olisi ollut 400 €.

Matka ylös La Laguunaan kesti reilun puoli tuntia. Sää perillä oli muutaman asteen kylmempi kuin se oli ollut lähes merenpinnan tasolla olevassa Santa Cruzissa. ”Talvipukeutumisemme” oli siis erittäin onnistunut valinta. Paikalliset ottivat kylmyyden täälläkin vielä astetta vakavammin; vaatepartena näytti olevan toppatakkeja, kaulahuiveja ja jopa karvalakki, jopa koirat oli puettu villahaalareihin... ehkäpä tämä +15 asteen jäätävä lämpötila tosiaan vaati tällaisen varautumisen.

Kiertelimme kaupunkia ja varsinkin sen vanhaa osaa ristiin rastiin kunnes uupumus, nälkä ja jano alkoi painaa. Halusimme myös päästä kiinni internettiin, jotta voisimme laskea erään geokätkön sijainnin. Etsimme aikamme turhan WiFi-kylttejä, jollaisia Santa Cruzissa oli ollut vieri vieressä, jopa puistoissa. Lopulta älysimme kysyä asiaa turisti-infosta, josta meidät neuvottiin erään internet-kahvilan suuntaan. Jo ennen neuvottua kahvilaa bongasimme kuitenkin yhden baarin, joka mainosti näyttävästi WiFi-verkkoaan. Otimme oluet ja saimme asiamme hoidettua varsin sateenkaarimaisissa tunnelmissa.

Kävimme hakemassa ratkaisemamme kätkön yliopiston nurkalla ja hyppäsimme raitiovaunuun paluumatkaa varten. Tääläkin kerralla odotusaika jäi todella lyhyeksi. Täällä päin maailmaa joukkoliikenne todellakin toimii, toisin kuin koto-Suomessa, mitä todistivat myös lipuntarkastajat, jotka olivat taas vaunumme kimpussa.

 

Hotellille paluu sujui HiperDinon kautta poiketen. Huoneeseemme päästyämme söimme nopean lounas-päivällinen-yhdistelmän. Auringon laskuun olisi aikaa vielä tunti – ehdimme siis vielä viimeisenä iltanamme tutustua hotellin viereiseen puistoon. Kiertelimme puistoa, valokuvailimme ja istuskelimme nauttien jo hämärtyvästä, mutta meille riittävän kesäisestä illasta.

Huomenna olisi sitten kotiinpaluu...

Päivä 13: Santa Cruz de Tenerife

Aamiaisen jälkeen havahduimme ulkoa kuuluvaan säännöllisin väliajoin toistuvaan auton tööttäilyyn. Menimme lopulta parvekkeellemme katsomaan mitä kadulla oikein tapahtuu.

Hotellin nurkalla olevaan risteykseen oli parkkeerattu autoja risteysalueelle, niin että ne tukkivat risteyksen lähes kokonaan. Tööttäilyn lähde oli kuorma-auto, joka olisi halunnut kääntyä tukitussa risteyksessä vasemmalle. Kuorma-auton perässä oli ahtaalla, yksisuuntaisella kadulla pitkä letka pienempiä autoja, eikä liikenne päässyt kulkemaan mihinkään suuntaan. Jäimme kiinnostuneina seuraamaan tilanteen kehittymistä.

 

Vähitellen kärsimättömämmäksi käyvää tööttäilyä jatkui ja jatkui. Väärin parkkeerattujen autojen omistajia ei löytynyt. Noin 15 minuutin kuluttua yksi T-risteyksen vastakkaiselle puolelle jätetty auto lähti (ilmeisesti espanjalaisittain sallitulta) paikaltaan. Tämä sai kuorma-autokuskin yrittämään risteyksen ohitusta. Pitkään ja hartaasti edestakaisin hinkattuaan kuski sai kun saikin autonsa kääntymään ahtaassa välissä. Pian kuorma-auton ja sen perässä tulleen autojonon mentyä risteyksessä olevan suojatien päälle parkkeerattiin vielä uusi auto vaikeusastetta lisäämään. Vähän ajan kuluttua paikalle saapui ilmeisesti hälyytettynä moottoripyöräpoliisi, joka yhtyi kirjoittelemaan muistutuksia väärin jätetyille autoille. Tääsä vaiheessa kiinnostuksemme tilannetta kohtaan lakkasi. Laitoimme kengät jalkaan ja lähdimme katselemaan Santa Cruzin aamupäivän vilinää.

Kaduilla oli aiempiin kaupungilla pistäytymisiimme nähden huomattavan paljon liikettä. Ulkolämpötila vastasi hyvin suomalaista kesäpäivää ja olimme varustautuneet shorteihin ja t-paitoihin. Paikalliset kulkivat villa- ja toppatakeissaan. Lapsilla oli päässään pipot ja jopa koirille oli puettu päälle vaatteita.

Kiertelimme pitkin katuja ja kävimme katsastamassa eteemme osuneen kauppahallin. Kuljimme pikaisesti läpi suuren El Corte Inglés -tavaratalon. Menimme meren rantaan katsomaan rumaa ooppera- tai-mikälie-taloa, jonka takaa löysimme kauniisti maalattuja aallonmurtajakiviä.

Oopperatalon vierestä löysimme remontissa olevan suuren vesipuiston, jonka tarkoituksena olisi ilmeisesti toimia kaupungin hiekkarantana; ainakaan keskustan alueelta ei sellaista rantaa löydy, vaan kaikki meren ranta on varattu satamakäyttöön.

Kello alkoi olla jo paljon ja siesta-aikakin ohi, kun suuntasimme hotelliimme lepäilemään pitkän kävelyretken jälkeen.

Illan hämärryttyä lähdimme vielä päivällisen toivossa uudelle kävelyretkelle kaupungin keskustaa kohti. Illan vetonaula näytti oleva jalkapallo-ottelu (Madrid-Lyon tms?), joka oli vetänyt paikat täyteen innokkaita harrastajia. Aikamme etsittyämme ja valokuvattuamme löysimme paikan, jossa saimme olla hieman etäämmällä matsia ilmoille huutavasta televisiosta ja innokkaasta fanilaumasta. Söimme pikaisesti saamamme pizzat, joimme oluet ja painuimme hotelliimme nukkumaan.

Päivä 12: Retkeilyä etelärannikolla

Auto oli viimeistä päivää käytössämme. Aamiaisen jälkeen suuntasimme kulkumme kaupungin laidalla sijaitsevalle näköalatasanteelle. Matkalla pääsimme taas kerran todistamaan espanjaisen liikennekulttuurin joustavuutta: eräässä syrjäkylän risteyksessä liikenne seisoi tovin kaikkiin suuntiin kahden kaveruksen juttutuokion päättymistä odotellessa. Näköalapaikalta kuvasimme maisemat ja lähdimme ajelemaan Santa Cruzin  läpi saaren etelärantaa kohti.

Seuraava etappimme oli Güímarin kaupungin laidalla sijaitsevat pyramidirakennelmat. Täällä pääsimme myös todistamaan Mal Tiempon vaikutuksia, sillä lunta tuntui olevan rinteissä epätavallisen matalalla. Pyramidialue oli aidattu ja sisäänpääsyn yhteydessä olisi ollut käytävänä ilmeisen suuri museo tmv. Lomalaisten kiireinen aikataulu ei anna tällaiselle perinpohjaiselle historiakierrokselle myöten. Tyydyimme siis kiipeämään jokusen matkaa vuoren rinnettä, jolloin saimme pyramidit sen verran kameran hollille, että saimme pakolliset todisteet napattua (ja haettua yhden geokätkön).

Sitten ajoimme vuokra-Opelimme vähän matkaa eteenpäin, meren rannalle Punta del Rincón luonnonsuojelualueen ja kalliopolun varteen. Teimme parin kilometrin kävelylenkin kallioita pitkin, kuvasimme merinäköaloja, kasvillisuutta sekä selvästi Gaudin suunnittelemia kalliomuotoja.

Rantalomahan ei ole rantaloma, ellei käy rantalomakohteessa. Ajoimmekin siis vähän matkan päässä sijaitsevaa turistitehdaskompleksia ihmettelemään. Normaalien kanarialaisten elämää pari viikkoa seurattua, paikka vaikutti varsin teennäiseltä, kliiniseltä ja jokseenkin luotaantyöntävältä. Ravintoloissa oli ärsyttävät sisäänheittäjät, kaduilla taapersi nahkansa polttaneita saksalaismummoja ja hotellien uima-altaat pursusivat ihosyövän haluavia skandinaaveja. Kaipa tätäkin pitäisi joskus tulla kokeilemaan? Ei kuitenkaan nyt.

Aurinko alkoi laskea, joten lähdimme palauttamaan Opeliamme pohjoiselle lentokentälle. Heitimme avaimet tiskiin, kuittasimme korvauksen ylijäämä-bensiinistä ja hyppäsimme Santa Cruziin lähtevään bussiin. Kävelimme parin kilometrin matkan bussiasemalta hotellille Hiperdinon kautta poiketen. Kanariansaaria rankaissut äärimmäisen huono sää oli jo hellittänyt, joten saimme seurata televisiosta espanjaksi dupatun Agentti 007:n seikkailuja.