Pitkääkin pidemmät yöunet tulivat tarpeeseen. Edellinen yö jäi lyhyeksi karnevaalihumun takia ja eilisen päivän pitkä ja mutkainen automatka veivät loputkin mehut. Kymmenen tunnin lepäilyn jälkeen oli akut kuitenkin taas ladattu ja ryhmä valmiina uuteen päivään.
Suuntana tänään tulisi olemaan saaren eteläosan kierros. Olimme jo edellisiltana sopineet lähtevämme matkaan ajoissa, jollaista aikaa klo 10 meidän aikakäsityksemme mukaan edustaa. Kello oli soimassa paria tuntia aiemmin, jotta ehtisimme hoitaa aamutoimet (kuten tämän blogin päivityksen) ennen lähtöä.
Parista edellisaamusta poiketen ulkona näytti hyvin arkiselta. Kaikki putiikit availivat ja siivoilivat talkkisia oviaan ja asuntomme edustalla katumiehet miettivät porukalla kuinka vaisusti vettä tiputtelevan suihkukaivon saisi taas kunnon iskuun.
Löysimme Escortimme rantakadun varrelta, minne olimme sen edellispäivänä jättäneetkin. Tällä kertaa ajovuoron voitti Päivi. Pakkasimme pienet reppumme autoon ja käänsimme kulkumme kohti etelää. Ajelimme lentokentän ohi ja pian nousimme merenpinnan tasolta taas turvalliseen muutaman sadan metrin autoilukorkeuteen. Pysähdyimme hetkeksi jonkinasteisen arkeologisen museon parkkipaikalla ja seurailimme retkeltä palaavan koululaisryhmän pakkautumista takaisin bussiinsa.
Suuntana tänään tulisi olemaan saaren eteläosan kierros. Olimme jo edellisiltana sopineet lähtevämme matkaan ajoissa, jollaista aikaa klo 10 meidän aikakäsityksemme mukaan edustaa. Kello oli soimassa paria tuntia aiemmin, jotta ehtisimme hoitaa aamutoimet (kuten tämän blogin päivityksen) ennen lähtöä.
Parista edellisaamusta poiketen ulkona näytti hyvin arkiselta. Kaikki putiikit availivat ja siivoilivat talkkisia oviaan ja asuntomme edustalla katumiehet miettivät porukalla kuinka vaisusti vettä tiputtelevan suihkukaivon saisi taas kunnon iskuun.
Löysimme Escortimme rantakadun varrelta, minne olimme sen edellispäivänä jättäneetkin. Tällä kertaa ajovuoron voitti Päivi. Pakkasimme pienet reppumme autoon ja käänsimme kulkumme kohti etelää. Ajelimme lentokentän ohi ja pian nousimme merenpinnan tasolta taas turvalliseen muutaman sadan metrin autoilukorkeuteen. Pysähdyimme hetkeksi jonkinasteisen arkeologisen museon parkkipaikalla ja seurailimme retkeltä palaavan koululaisryhmän pakkautumista takaisin bussiinsa.
Seuraava etappimme oli aivan saaren eteläkärjessä sijaitseva tuore laavakenttä (Roque de Teneguia). Viimeisin tulivuorenpurkaus tällä paikalla oli tapahtunut joskus 70-luvulla. Tuore purkaus oli maallikonkin helppo uskoa, koska maaperä oli todella karussa ja rosoisessa kunnossa. Vasta muutamat sitkeimmät kasvilajit olivat saaneet upotettua juurensa tähän kuivaan ja kovaan laava-sora-tuhka -seokseen. Teimme muutaman sadan metrin kävelylenkin, haimme yhden geokätkön ja lähdimme jatkamaan matkaa toiselle, vähän vanhemmalle tulivuorelle.
Toisen tulivuoren (San Antonio) kylkeen on rakennettu pieni museo, jossa kävimme katsomassa tulivuoriaiheisen videoesityksen. Sen jälkeen lähdimme seuraamaan polkua ”huipulle”. Ihmettelimme komeita maisemia ja parkkipaikalla asiakkaita odottelevia kameleita, joilla olisi päässyt matkaamaan perinteiseen paikalliseen tapaan kävelyn sijaan. Sen jälkeen pakkauduimme taas autoon ja lähdimme mutkittelemaan noin 600 metriä alapuolellamme olevalle rannalle.
Pientä, kuoppaista ja paikoin puoliksi sortunutta tietä mutkittelimme alas, kunnes löysimme parkkipaikan erään majakan juurelta. Itse asiassa majakoita oli kaksi, uudempi ja vanhempi. Niiden vieressä oli suola-altaita, joissa työt olivat täydessä touhussa. Näiden paikkojen ja yhden geokätkön hakemisen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa.
Seuraavaksi ajelimme banaaniviljelmien läpi. Koska nälkä alkoi kurnia, etsiskelimme samalla paikkaa, jossa voisimme nauttia lounasta. Fuencalientessa sellainen löytyi. Venezuelalaiset täytetyt lätyt syötyämme olimme taas täydessä iskussa jatkamaan matkaa.
Ajelimme seuraavaksi lähellä Tazacortea sijaitsevalle Puerton hiekkarannalle, jotta aurinkolomamme ei menisi pelkäksi patikoinniksi ja autoiluksi. Uitimme varpaitamme Atlantissa ja joimme (kuskia lukuunottamatta) oluet aurinkoisella terassilla.
Päivän autoilukiintiömme alkoi täyttyä, joten suuntasimme tunnelin läpi kohti majapaikkaamme. Matkalla soitimme saarella asustaville ystävillemme, ja he kertoivat tänään olevan vuorossa Sardiinikulkueen. Päättelimme, että siellä varmaan viskotaan talkin sijaan sardiineja ihmisten päälle.
Pizzalla käynnin jälkeen suuntasimme rohkeasti sardiinikulkueen lähtöpaikkaa kohti. Siellä harjoiteltiin vielä viimeisiä rummutuksia ja tunnelma oli jännittyneen odottava. Lopulta kulkue alkoi järjestyä paikoilleen. Kun kaikki oli valmista, lähti kulkue matelemaan pitkin katua kohti satamaa. Rumpuryhmän, naamiaisasuisten hahmojen ja mustiin pukeutuneiden ”Lucia-neitojen” jälkeen edestämme mutkitteli suuri paperisardiini perässään itkevät lesket. Aivan viimeisenä mateli auto, jonka lavalla oli grilli! Meidänkin seurueelle ojennettiin lavalta lautanen, jossa oli grillattu sardiini ja patonginpala. Myös viinitajoilu toimi liikuvasta baarista! Tällaista tapahtumaa ei koskaan voisi nähdä kukkahattutätien Suomessa.
Kulkue marssi läpi kaupungin keskustan rantakadun parkkipaikalle, missä sardiini sytytettiin palamaan palomiesten tiukassa vartioinnissa. Juhlatunnelmaa nostattamaan oli paikalle järjestetty jopa pieni ilotulitus. Ilmeisesti kalan palaminen oli varsin toivottu tapahtuma.
Sardiinin jäädessä vielä käryämään kävelimme porukalla kaupungin keskustassa sijaitsevan suuren aallonmurtaja-laiturin päässä. Kävelyretken jälkeen seurasimme vielä hetken sardiinijuhlaan liittyvää humua, kunnes suuntasimme kulkumme kohti nukkumatin valtakuntaa.
Sardiinin jäädessä vielä käryämään kävelimme porukalla kaupungin keskustassa sijaitsevan suuren aallonmurtaja-laiturin päässä. Kävelyretken jälkeen seurasimme vielä hetken sardiinijuhlaan liittyvää humua, kunnes suuntasimme kulkumme kohti nukkumatin valtakuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti