Sisämaasta matkalle lähtevän kannalta lentoaika klo 7.00 on hieman haasteellinen. Punnitsimme muutamia eri vaihtoehtoja Helsinki Airportille pääsemiseksi ja päädyimme lopulta hyödyntämään linja-auton yövuoroa, joka on perillä lentoasemalla aamulla viiden aikaan - eli juuri sopivasti check-in:in alkaessa. Huono puoli tässä suunnitelmassa oli se, että herätysaika olisi vähän ennen kahta.
Parin tunnin päivä- tai yöunien jälkeen pakkasimme viimeiset tavarat matkalaukkuihin, tilasimme taksin kotiovelle ja ajatimme sen linja-autoasemalle. Vamuusvaraksi lasketun parinkymmenen minuutin kuluttua saapui bussi ja matkamme voitiin laskea aloitetuksi.
Bussimatka taittui mukavasti niskalihasten varassa nuokkuen. Jäimme laukkuinemme kakkosterminaalin oven eteen ja suuntasimme check-in jonoon, jossa jo muutama kymmenen ihmistä odotteli vuoroaan matkalaukuista vapautumiseen. Ilmassa oli jo selvästi rantaloman tuntua; ulkona vallitsevasta säästähuolimatta jonottajilla oli päällään hellehattuja, shortseja ja t-paitoja, Suomi-tekstein varustettuja huppareita ym. rantaloman vakiovarusteita. Näyttipä siellä yksi rouva ottaneen mukaansa moccamasterinsakin - ei varmaan pakki kestä "turkkilaista" kahvia.
Check-in:in jälkeen meillä olikin pari tuntia aikaa lentokentällä, joten päätettiin etsiä kentän alueella sijaitseva geokätkö, T2. Suhteellisen helposti se saatiinkiin paikannettua, vaikkasilmät ristissä ja puoliunessa sen loggasimmekin.
Lentokoneessa huomasimme vuokranneemme kaksi lentokoneen penkiksi sanottua, n. 40x40 cm kokoista pehmustettua alustaa, kahden puolen keskikäytävää. Istumatila lentokoneessa on yleensäkin pieni, mutta AirFinland oli onnistunut ottamaan siitä pois joka puolelta vielä 10 senttiä. Niillä sijoilla sitten kökötimmekin seuraavat 6 tuntia, typeriä animaatioita ja elokuvia katsellen, verovapaus-shppailujen tuputusta kuunnellen ja kanssamatkustajien edesottamuksia tarkkaillen. Väsyneet nukkuivat, rakkovikaiset ravasivat vessassa ja jehovat opiskelivat paremmiksi käännyttäjiksi.
Perillä sää oli mitä mainioin, puolipilvistä ja noin 20 astetta lämmintä. Lentokone täyttyi masentuneista huokauksista ("onpa kylmää!", "miksei aurinko paista?") tai kyynisistä toteamuksista ("no, ainakaan tällä kertaa ei nahka pala heti ensimmäisenä päivänä"), meidän todetessa, että juuri tällaisella säällä on mahtavaa patikoida ja valokuvailla.
Laukut saatuamme oli vuorossa vuokra-auton nouto. Tulosteessamme luki, että tuloaulassa olisi joku meeting point, josta meidän haettaisiin klo 11.45 ja kuljetettaisiin vuokraamoon, josta auton saa. Tuloaulassa oli vain matkalaukkuhihnat ja lähes kymmenen väärän autovuokraamon tiskiä ja nekin kaikki kiinni kuin Alko jouluna. Koska kello lähestyi jo kahtatoista,
siirryimme siis ylemmän kerroksen tuloaulaan, jossa yhtäkkiä olikin vastassa runsaudenpula. Tiskejä, mainosständejä ja erilaisia virkailijoita asiakkaan nimeä kantavine lappuineen riitti silmänkantamattomiin, mutta ne kaikki tsekattuamme totesimme, että Orlandon pojat eivät ainakaan täällä meitä odottele. Joten neuvoa kysymään infopisteestä. Siellä meidät ohjattiin ulos, paikkaan, josta taksit lähtivät. Siellä ei taaskaan näkyny ketään meitä odotavaa, joten kysyimme taksikyytejä jakavalta vanhemmalta herrasmieheltä neuvoa. Hän sanoi, että meidän pitäisi mennä minibussien "pysäkille", josta meidät haettaisiin 5-10 minuutin päästä.
Seisoimme siinä vielä 15 minuutin päästäkin katsellen ihmisten ja minibussien jakuvaa virtaa kyllästyneinä. Mutta emme olleetkaan ainoat! Vieressä seisonut (hollantilainen?) pariskunta kysyi, mikä ongelmamme on ja selvisi, että hekin odottavat Orlandon vuokra-autoa. Tämä tieto lohdutti meitä hieman, ainakaan emme olleet ainoat huijatuksi tulleet! Koska asia ei kuitenkaan edennyt mihinkään, koitimme soittaa vuokraustositteessa oleviin toimiston numeroon sekä hätäapunumeroon. Molemmissa sama tyly lopputulos, ystävällinen ääni toisessa päässä ilmoitti ettei numero ole käytössä. Emme oikein voineet muuta kuin odottaa. Lopulta, vain noin tunnin myöhässä meitä saavuttiin noutamaan! Pakkauduimme pariskunnan ja muutaman tuloaulasta noudetun seurueen kanssa minibussiin, jolla meidät vietiin parin kilometrin päässä teollisuusalueella sijaitsevaan vuokraamoon.
Matkalla ihailimme luontoa, joka olikin aivan uudenlaista meille. Joutomaillakin kasvoi kaktuksia, mehikasveja ja jotain outoja pensaita aivan kuin ne olisi sinne varta vasten istutettu kauniiksi asetelmiksi. Ja tuliperäinen maa-aines siellä seassa näytti jännälle.
Ennakkotilaamamme Megane vaihtui asiointitiskillä sujuvasti naarmuiseksi pikku Toyotaksi. Auton lukemattomat naarmut tarkastettiin, todettiin tankki puolitäydeksi ja kuitattiin kokonaisuus vastuullemme seuraavaksi muutamaksi päiväksi.
Parin tunnin päivä- tai yöunien jälkeen pakkasimme viimeiset tavarat matkalaukkuihin, tilasimme taksin kotiovelle ja ajatimme sen linja-autoasemalle. Vamuusvaraksi lasketun parinkymmenen minuutin kuluttua saapui bussi ja matkamme voitiin laskea aloitetuksi.
Bussimatka taittui mukavasti niskalihasten varassa nuokkuen. Jäimme laukkuinemme kakkosterminaalin oven eteen ja suuntasimme check-in jonoon, jossa jo muutama kymmenen ihmistä odotteli vuoroaan matkalaukuista vapautumiseen. Ilmassa oli jo selvästi rantaloman tuntua; ulkona vallitsevasta säästähuolimatta jonottajilla oli päällään hellehattuja, shortseja ja t-paitoja, Suomi-tekstein varustettuja huppareita ym. rantaloman vakiovarusteita. Näyttipä siellä yksi rouva ottaneen mukaansa moccamasterinsakin - ei varmaan pakki kestä "turkkilaista" kahvia.
Check-in:in jälkeen meillä olikin pari tuntia aikaa lentokentällä, joten päätettiin etsiä kentän alueella sijaitseva geokätkö, T2. Suhteellisen helposti se saatiinkiin paikannettua, vaikkasilmät ristissä ja puoliunessa sen loggasimmekin.
Lentokoneessa huomasimme vuokranneemme kaksi lentokoneen penkiksi sanottua, n. 40x40 cm kokoista pehmustettua alustaa, kahden puolen keskikäytävää. Istumatila lentokoneessa on yleensäkin pieni, mutta AirFinland oli onnistunut ottamaan siitä pois joka puolelta vielä 10 senttiä. Niillä sijoilla sitten kökötimmekin seuraavat 6 tuntia, typeriä animaatioita ja elokuvia katsellen, verovapaus-shppailujen tuputusta kuunnellen ja kanssamatkustajien edesottamuksia tarkkaillen. Väsyneet nukkuivat, rakkovikaiset ravasivat vessassa ja jehovat opiskelivat paremmiksi käännyttäjiksi.
Perillä sää oli mitä mainioin, puolipilvistä ja noin 20 astetta lämmintä. Lentokone täyttyi masentuneista huokauksista ("onpa kylmää!", "miksei aurinko paista?") tai kyynisistä toteamuksista ("no, ainakaan tällä kertaa ei nahka pala heti ensimmäisenä päivänä"), meidän todetessa, että juuri tällaisella säällä on mahtavaa patikoida ja valokuvailla.
Laukut saatuamme oli vuorossa vuokra-auton nouto. Tulosteessamme luki, että tuloaulassa olisi joku meeting point, josta meidän haettaisiin klo 11.45 ja kuljetettaisiin vuokraamoon, josta auton saa. Tuloaulassa oli vain matkalaukkuhihnat ja lähes kymmenen väärän autovuokraamon tiskiä ja nekin kaikki kiinni kuin Alko jouluna. Koska kello lähestyi jo kahtatoista,
siirryimme siis ylemmän kerroksen tuloaulaan, jossa yhtäkkiä olikin vastassa runsaudenpula. Tiskejä, mainosständejä ja erilaisia virkailijoita asiakkaan nimeä kantavine lappuineen riitti silmänkantamattomiin, mutta ne kaikki tsekattuamme totesimme, että Orlandon pojat eivät ainakaan täällä meitä odottele. Joten neuvoa kysymään infopisteestä. Siellä meidät ohjattiin ulos, paikkaan, josta taksit lähtivät. Siellä ei taaskaan näkyny ketään meitä odotavaa, joten kysyimme taksikyytejä jakavalta vanhemmalta herrasmieheltä neuvoa. Hän sanoi, että meidän pitäisi mennä minibussien "pysäkille", josta meidät haettaisiin 5-10 minuutin päästä.
Seisoimme siinä vielä 15 minuutin päästäkin katsellen ihmisten ja minibussien jakuvaa virtaa kyllästyneinä. Mutta emme olleetkaan ainoat! Vieressä seisonut (hollantilainen?) pariskunta kysyi, mikä ongelmamme on ja selvisi, että hekin odottavat Orlandon vuokra-autoa. Tämä tieto lohdutti meitä hieman, ainakaan emme olleet ainoat huijatuksi tulleet! Koska asia ei kuitenkaan edennyt mihinkään, koitimme soittaa vuokraustositteessa oleviin toimiston numeroon sekä hätäapunumeroon. Molemmissa sama tyly lopputulos, ystävällinen ääni toisessa päässä ilmoitti ettei numero ole käytössä. Emme oikein voineet muuta kuin odottaa. Lopulta, vain noin tunnin myöhässä meitä saavuttiin noutamaan! Pakkauduimme pariskunnan ja muutaman tuloaulasta noudetun seurueen kanssa minibussiin, jolla meidät vietiin parin kilometrin päässä teollisuusalueella sijaitsevaan vuokraamoon.
Matkalla ihailimme luontoa, joka olikin aivan uudenlaista meille. Joutomaillakin kasvoi kaktuksia, mehikasveja ja jotain outoja pensaita aivan kuin ne olisi sinne varta vasten istutettu kauniiksi asetelmiksi. Ja tuliperäinen maa-aines siellä seassa näytti jännälle.
Ennakkotilaamamme Megane vaihtui asiointitiskillä sujuvasti naarmuiseksi pikku Toyotaksi. Auton lukemattomat naarmut tarkastettiin, todettiin tankki puolitäydeksi ja kuitattiin kokonaisuus vastuullemme seuraavaksi muutamaksi päiväksi.
Muutama ensimmäinen kilometri meni uuden kulkupelimme ajo-ominaisuuksiin ja paikalliseen liikennekulttuuriin totutellessa. Haimme pikaisesti yhden kätkön ja ihailimme varsin eksoottista kasvillisuutta. Tämän jälkeen otimme suunnaksi myötäpäivän ja saaren itärannan tiet. Melko pian tie alkoi pienentyä, nousta ja mutkitella. Lopulta kokonaisuus muistutti enemmän vuoristorataaa kuin autolla ajettavaksi tarkoitettua väylää. Korkeuseroja, varsinkin tiukkoja nousuja, tiessä oli sen verran, että Pikku Toyota tuntui hyytyvän vähän väliä. Suosikkivaihde ajaessa oli kolmonen; ylämäkeen vedon ja alamäkeen moottorijarrutuksen takia.
Yhdessä pienessä kylässä ohitimme nokkakolaripaikan poliiseineen ja sivustakatsojineen. Osapuolten autot näyttivät olevan melkolailla rusinana. Kuinkahan näillä nopeuksilla voi edes saada autot tuohon kuntoon? Ehkäpä paikalliset käyttävät myös kolmosta suurempia vaihteita?
Keskimäärin navigaattorin suuntimat näyttivät vievän meitä haluamaamme suuntaan, kunnes jossain La Montañetan (?) tienoilla saimme ohjeen kääntyä vasempaan. Tie oli pieni, kapea, mutkainen ja ennen kaikkea JYRKKÄ alamäki. Moitteettomassa kunnossa olevien jarrujen varassa saimme kun saimmekin sompailtua automme tämän muutaman kilometrin erikoiskokeen läpi ja pienen harhailun jälkeen huomasimme olevamme taas turvallisen leveän moottoriautotien vietävänä.
Navigaattorimme näkemys yksisuuntaisista kaduista ei ainakaan Puerto de la Cruzin osalta ole yhtenevä kanarialaisten liikennesuunnittelijoiden näkemyksen kanssa. Yrityksen ja erehdyksen kautta löysimme kuitenkin hotellimme ja pökkäsimme auton ahtaaseen parkkiruutuunsa.
Annoimme passit ja paperit respan vanhalle herralle ja seurailimme niin ikään eläkeikäistä laukkupoikaamme huoneeseemme. Huone oli iso ja avara ja sen suurelta parvekkeelta avautui näkymä hotellin uima-altaalle ja viereiseen puistoon. Maisemia emme kuitenkaan ehtineet jäädä ihailemaan koska pitkän päivän aikana meille oli ehtinyt kertyä lievästi ilmaistuna infernaalinen jano. Ensiavuksi nautimme hotellin terassilla oluet, jonka jälkeen suuntasimme kohti kaupungin keskustaa.
Navigaattorimme näkemys yksisuuntaisista kaduista ei ainakaan Puerto de la Cruzin osalta ole yhtenevä kanarialaisten liikennesuunnittelijoiden näkemyksen kanssa. Yrityksen ja erehdyksen kautta löysimme kuitenkin hotellimme ja pökkäsimme auton ahtaaseen parkkiruutuunsa.
Annoimme passit ja paperit respan vanhalle herralle ja seurailimme niin ikään eläkeikäistä laukkupoikaamme huoneeseemme. Huone oli iso ja avara ja sen suurelta parvekkeelta avautui näkymä hotellin uima-altaalle ja viereiseen puistoon. Maisemia emme kuitenkaan ehtineet jäädä ihailemaan koska pitkän päivän aikana meille oli ehtinyt kertyä lievästi ilmaistuna infernaalinen jano. Ensiavuksi nautimme hotellin terassilla oluet, jonka jälkeen suuntasimme kohti kaupungin keskustaa.
Kävelytiemme vei läpi uskomattoman kauniin rinnepuiston. Portaikkojen, purojen ja putousten ympärillä kasvoi mitä ihmeellisimpiä bambuja, palmuja sun muita rahapuita ja koko ajan taustalla häämötti Atlantin aavat. Keskustasta löysimme pian ruokakaupan, josta hankimme pientä purtavaa ja pari paikallista viiniä iltapalaksi. Auringon jo laskiessa kiipesimme viimeisillä voimilla rinnepuiston läpi takaisin hotelliimme. Iltapalan jälkeen odottelimme nukkumattia n. 3 sekuntia. Päivän mitaksi laskimme lähes 22 tuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti