Päivä 3: La Palmalle

 

Sekaisin olevan unirytmin ansiosta herätys tuli aikalailla aamukuudelta. Aamupalan ja pikaisen tavaroiden pakkaamisen jälkeen olimmekin sitten lähtövalmiina. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen ja näimme jopa Teide-vuoren lumisen huipun ensimmäistä kertaa sitten lentokoneen.

 

Ensiksi suuntasimme kulkumme kohti El Monasterio -kappelia, joka nimensä mukaisesti sijaitsi vanhalla luostarikukkulalla. Saimme auton parkkiin ravintolarykelmän parkkipaikalle, josta aloimme nousta ylös. Ja ylös. Ja ylös. Alkumatka oli kaunista kaktus- ja mehikasvipuutarhaa, jossa käyskenteli kanoja, kukkoja, kalkkunoita ja riikinkukkokin ja seassa vilahteli monen kokoisia ja näköisiä liskoja.

 

Hetken päästä polku muuttui soratieksi ja maasto tuli karummaksi. Kivikon seassa oli joitain pensaita ja paljon eri värisiä kukkia. Lopulta kiipeäminen palkittiin ja kukkulan päältä löytyi pieni kappeli ja komea panoraamanäkymä. Ihailimme ja kuvailimme huikeita maisemia ennen takaisin paluuta. Alasmennessä olikin sitten vuorossa kätkön etsiminen. Suuri rasia löytyikin kiven kolosta helposti ja sen logattuamme lähdimme paluumatkalle.

 

Seuraavaksi ajelimme rantaa kohti kätkölle nimeltä Parvusdinero, joka sijaitsi näköalapaikalla Puerto de la Cruz'n reunamilla. Paikka löytyikin pienen turistihotellialueella pyörimisen jälkeen helposti. Samalla saimme auton kätevästi tankattua palautusta varten kätkön lähellä sijaitsevalla huoltoasemalla.

Matkamme jatkui kohti uimarantaa El Bollulo, jolla sijaitsi taas yksi kätkö. Olimme hyvin tyytyväisiä, kun rannalle oli jopa opasteet perille asti... tai no, perillä astihan me emme käyneet, koska rohkeus loppui kesken. Tie muuttui hyvin kapeaksi ja hyvin jyrkäksi ja hyvin mutkaiseksi. Leveyttä oli metrin verran Pikku Toyotaamme enemmän, toisella puolella oli kaide ja pystysuora pudotus, toisella puolella jyrkkä rinneseinämä ylöspäin. Mitään levikkeitä ei juurikaan ollut lukuunottamatta joitain mutkia, joissa ehkä teoriassa olisi voinut ohittaa toisen yhtä pienen (tai mieluummin vielä pienemmän) auton. Ja tämä tie oli kaksisuuntainen! Todettuamme, että tietä jatkuu yli kilometrin verran rannalle ja että samaa tietä pitäisi palata takaisinkin, päätimme muutaman sadan tuskantäytteisen metrin jälkeen kääntyä takaisin, kun banaaniplantaasin portti antoi siihen mahdollisuuden. Siten kaasuttelimme ylämäkeen niin lujaa kun uskalsimme. Halusimme pian pois, sillä tiellä tuntui olevan vilkas liikenne kaikesta huolimatta. Pääsimme kuin pääsimmekin takaisin "normaalille" tielle ja totesimme, että kätköily on erittäin mukavaa, ainakin suurimman osan ajasta...

Päivän kätköseikkailukiintiömme alkoi tämän tuskan myötä olla täynnä, joten siirryimme vaiheeseen "vuokra-autonpalautushaasteet". Kellohan oli vasta puoli kaksi ja lentomme lähti seitsemältä, mutta auton hakuun kuluneesta parista tunnista viisastuneina päätimme varata palauttamiseen reilusti aikaa. Ajelimme siis tällä kertaa saaren pohjoiselle lentokentälle. Meitä oli neuvottu ennen auton palauttamista soittamaan numeroon, jotta joku tulisi vastaanottamaan auton. Tietenkään emme ensimmäiseksi alkaneet soitella vaan ajoimme suoraan vuokraamon pihaan ja se oli oikea ratkaisu, sillä vuokraamo oli auki! Kerrankin jokin asia sujuu ongelmitta ja helposti (ja juuri päinvastoin kuin neuvottiin)!! Vuokraamon heppu oli hyvin tyytyväinen automme naarmutasoon jo 30 metriä ennen sen luokse saapumistaan. Avaimet saatuaan kaveri hyppäsi puikkoihin ja ajoi F1-tyylisillä ajolinjoilla meidät vieressä sijaitsevalle kentälle. Kello ei ollut edes kahta, joten päätimme selättää viiden tunnin odotuksen muutamalla huuteisella ja blogin kirjoittamisella.

Heti kävi selväksi, että tältä kentältä lennetään pääasiassa Espanjan sisäisiä lentoja, sillä kovin montaa turistia emme nähneet. Pari päivää olimme kuulleet lähinnä saksan kieltä, joten oli mukavaa vaihtelua päästä kuulemaan espanjaakin. Kun blogiteksti oli kirjoitettu ja läppärin akku kulutettu loppuun, liittyikin jo seuraamme Suomesta matkustaneet nälkäiset ystävämme. Kävimme syömässä, jonka jälkeen siirryimme jonottamaan check-in:iin muutaman koripallojoukkueen ja karnevaaliasuisten ryhmien kanssa. Pienen odotuksen jälkeen pääsimme eroon matkalaukuistamme ja siirryimme turvatarkastuksen läpi saarten välisten lentojen lähtöaulaan, jossa olimmekin varmaan ainoat ulkomaalaiset. Aulassa oli tiivis tunnelma ja hetken päästä syykin selvisi: kaikki lennot olivat myöhässä.

 

Oluen nauttimisen lomassa jouduimme mukaan vanhaan espanjalaiseen seurapeliiin: "Arvotaan uusi lähtöaika ja lähtöportti". Aina kun nämä kaksi tietoa olivat olleet vähän aikaa muuttumattomina taululla, ja lähtöaika läheni, siirryimme toiveikkaina ilmoitetulle portille. Hetken portilla seistyämme monitoriin ilmestyy taas uudet tiedot ja meidän portti, boading-aika tai molemmat vaihdetaan uusiin arvoihin. ...uuteen jonoon siis. Uudessa jonossa ehditään taas jonottaa pari minuuttia, kunnes lähtöportti taas muuttuu...jne.

 

Toiveemme lähdöstä heräsivät, kun portille saapui henkilökuntaa. Ilmeestä ja eleistä päätellen tämä mieshenkilö oli noin kymmenen kertaa kyllästyneempi lähdössä ilmenneisiin ongelmiin kuin kukaan matkustajista. Pienen odottelun ja jonon ohi päästetyn VIP-neidin jälkeen pääsimme lopulta ulos portista 4b. Pihalla meitä odotteli kaksimoottorinen potkurikone. Siihen lastattavien matkalaukkujen seasta bongasimme omamme, joten kaiken kaikkiaan tilanne näytti paremmalle kuin uskalsimme hetkeä aiemmin odottaa.

Koneen matkustamo oli sisältä suunnilleen linja-auton kokoinen, ehkä muutamaa penkkiriviä pidempi. Koneen rullatessa kiitorataa kohti saimme erittäin pikaisen turvaopastuksen. Heti turvavyön merkkivalon sammuttua kiisi ohitsemme tarjoilukärry. Toinen lentoemoista jakoi vain kokemuksen mahdollistamalla ripeydellä jokaiselle matkustajalle servetin ja suklaapatukan, toisen lentoemon tullessa perässä vesikärryn kanssa. Espanjankielisille vaihtoehtoina oli hiilihapollista tai hiilihapotonta vettä, meille kieliummikolle pelkkää vettä. Suklaapatukasta oli hädin tuskin ehditty haukata palaakaan, kun lentoemot jo saapuivat uudelle kierrokselle, tällä kertaa roskia keräten. Tämäkään ei jäänyt viimeiseksi kierrokseksi; koneen jo kääntyessä laskuun eteemme tuotiin vielä tarjotin, jolle oli aseteltu pastilleja ja savetteja. Salamnannopeasti piti päättää, kumman siitä nappaa, sillä molempien ottaminen olisi vaatinut erittäin nopeaa käsiliikettä ja huolellista sorminäppäryyttä. Valitsimme pastillit, jotka ehdimme juuri saada kääreestään suuhun, kun jo laskeuduimme La Palmalle. Tähän kaikkeen oli kulunut reilu vartti.

Palman kentällä odottelimme puolisen tuntia seuraavalla vuorolla tulevia matkakumppaneitamme. Kun kaikkien kimpsut ja kampsut oli taas saatettu yhteen omistajiensa kanssa marssimme joukolla lentoaseman pihalle, mistä otimme käyttöömme farmari-mallisen taksin.

Taksi kierrätti meidät karnevaalien takia suljettujen katujen ohi majapaikkamme viereen. Hetken odottelun jälkeen paikalle hälyytetty majatalon omistaja saapui ja kirjasi meidät sisään kaksioomme. Keittiöllä varustettu huoneisto vaikutti varsin kelvolliselta asuinsijalta tarpeisiimme.

Vaikka kello oli jo puoli yksitoista, päätimme käväistä vielä syömässä ennen nukkumaanmenoa. Ensimmäinen yrittämämme pizzeria oli täynnä ja tarjoilija hienovaraisesta ehdotuksesta menimme kokeilemaan toista paikkaa. Hetken kuluttua saimme eteemme pizzat, jotka nautimme suurella ruokahalulla paikallisen karnevaalioluen kera.

Paluumatkalla kuulimme rantakadun suunnasta äänekästä musisointia, jonka lähdettä vielä jaksoimme suunnistaa katsomaan. Pienellä aukiolla oli meneillään ilmeisesti jokin karnevaalikauteen liittyvä konsertti. Meno oli railakasta, merirosvoasuiset aikuiset ja prinsessoiksi ja batmaneiksi pukeutuneet lapset tanssivat ja huitoivat ilmaa iloisen musiikin tahtiin. Bailujalan alkavasta vipatuksesta huolimatta suunnistimme kuitenkin huoneistoomme nukkumaan: Los Indianos:ia varten pitää olla skarpissa kunnossa.