Reissukuumetta: Päivä 2: Sillalla ja sillan vieressä

Majapaikan äänieristys on olematon. Naapurihuoneiston väki (joka muuten taisi olla asuntolan omistajan omaa porukkaa) päätti pitää jatkot makuuhuoneemme seinän takana. Täällä päin maailmaa baarit ovat ilmeisesti aamuun asti auki; ainakin siitä päätellen, että juhlat seinän takana alkoivat noin aamukuudelta ja päättyivät yhdeksän aikaan. No, eipä tässä ehkä liikoja muutenkaan kannattaisi nukkua, kun on kerrankin päässyt näin kauas reissuun.

Bileiden päätyttyä makoilimme sängyssä vielä muutaman hetken, jonka jälkeen nousimme nauttimaan edellisiltaisia ostoksiamme aamupalan muodossa. Pikakahvinkin onnistuimme keittämään kaapista löytämällämme kattilalla. Syötyämme ja todettuamme, että ulkona vallitsee täysi kesä, puimme päällemme shortsit ja t-paidat, pakkasimme kameramme ja painelimme ulos Mostarin katuja mittailemaan.

Heitimme pari kierrosta hotellimme ympäristössä 90-luvun alun sodassa hajotettuja taloja ja samalla aikakaudella täytettyjä hautausmaita kuvaten. Kyllä se väkisinkin pitää miettimään kuinka lähellä menneisyydessä tämä kaikki on kuitenkin tapahtunut. Ei sitä vaan silloin aikoinaan tv-uutisista Jugoslavian tilannetta seuratessa osannut ajatella minkä mittakaavan tappamisesta ja tuhoamisesta täällä oikeasti oli kysymys. Ja kaikki tämä tehtiin jonkun uskonnon tai etnisen alkuperän takia? Käsittämätöntä.


Tällä hyvin keskeisellä paikalla sijaitsi vielä vuonna 1992 kaunis puisto. Vuonna 1993 alue muutettiin hautausmaaksi, kun kaikki vainajat eivät mahtuneet olemassa oleville hautasmaille.

Hiljainen hautausmaa

Niinpä. Sodan kauhut säilyvät varmasti pitkään paikallisten mielissä ja maiden katukuvissa.

Lopulta kävelykierroksemme vei meidät vanhaan kaupunkiin, jossa olimme jo edellisenä iltana käyneet kauppareissullamme. Erona edelliseen oli, että tällä kertaa sekä valoa että aikaa oli enemmän käytettävissämme. Kuljimme kauppakatua pikin hiljalleen kohti Mostarin vanhaa siltaa. Sillallla ja sen välittömässä läheisyydessä tuntui olevan meno päällä. Japanilaisia, ranskalaisia ja ties minkä maalaisia turisteja parveili sillan kupeessa. Mostarin uimahyppyseuran pojat keräilivät turisteilta parhaansa mukaan kolehtia, jonka voimalla joku sitten aina pulahti sillalta parinkymmenen metrin pudotuksen alas Neretva-joen turkoosinvihreisiin pyörteisiin. Istahdimme hetkeksi lepäilemään sillan pielessä sijaitsevalle terassille. Yritimme saada edes yhden uimahyppääjän tarttumaan kameran kennoomme, mutta poikien maksullinen hyppybisnes tuntui kuivuvan sen verran kasaan, ettei yhtään tyyppiä vaivautunut hyppäämään alas asti. Sillankaiteen ulkopuolella killumassa niitä tyyppejä kyllä riitti ihan vaikavaksi asti.

Kauppakadulla riitti kuhinaa päiväaikaan. Suurin osa väestä vaikutti olevan mm. Dubrovnikista saapuneita päiväretkeläisiä, jotka vaelsivat oppaidensa johdolla tungoksessa.

Hei tuollahan on kivan näköinen rantaterassi, sinne siis! Oluet saattoivat tosin olla kaupungin kalleimmat, 2 € per tuoppi.

Kauppakujaa

Näkymä viihtyisältä terassiltamme


Tälläisiä "ihan kohta hyppään"-esityksiä sillalla riitti kyllästymiseen asti. Päästiin kuitenkin todistamaan paria hyppyäkin päivän mittaan. Oikean hyppääjän tunnisti helposti neopreenipuvusta, kun taasen nämä show-miehet heiluivat pelkillä uikkareilla.

Vehreää maisemaa

Säätietojen mukaan piti olla sadepäivä, mutta uhkaavan näköisiä pilviä ja muutamaan pientä pisaraa lähemmäksi sadesäätä ei onneksi päästy.

Aikamme istuttuamme lähdimme jatkamaan matkaa tavoitteenamme löytää jokin ruokapaikka iltapäivän näläntunnetta tyydyttämään. Pienen kierroksen jälkeen sopiva paikka löytyikin parin sisäänheittäjän avustuksella. Ilmeisesti kyseisen paikan sisäänheittäjätär oli erikoistunut suomalaisiin, sillä lisäksemme paikassa oli kaksi muuta suomalaisseuruetta, eikä sen lisäksi yhtään muuta minkäänmaalaista ihmistä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kaiken lisäksi vielä paikallinen kissayhdyskunta päätti järjestää meille ruokailumme aikana näytelmän kissojen seuraelämästä. Ruokailemasta ehdittyämme kello alkoi olla sen verran paljon, että päätimme mennä kaupan kautta asunnollemme lepäilemään, jotta jaksaisimme lähteä päivän toiselle retkelle auringonlaskun aikaan.

Harvinaisen tyhjä kauppakatu

Katutaiteilija työssään

Noin tunnin-parin lepäilyn jälkeen laittauduimme taas lähtökuntoon ja keräilimme matkaamme yökuvausta varten reissuun ottamamme jalustat ym. raskaan kuvauskaluston. Palailimme meille jo tuttuakin tutummalle vanhankaupungin kauppakadulle ja sillan ympäristöön. Kuvasimme aikamme hämärtyvää iltaa ja valaistuja rakennuksia, jonka jälkeen palautimme kuvauskaluston takaisin asunnollemme. Istahdimme hetken ja päätimme pienen harkinnan jälkeen lähteä käymään vielä kertaalleen syömässä. Kävelimme yhdet pienet portaat alas läheiseen ravintolaan, jossa pian saimmekin eteemme mukavan kokoiset pizzat; ehkä hieman liian tukevaa iltapalaksi, mutta menköön tämän(kin) kerran.