Päivä 5: Bussimatka Budvaan

Aamut olivat alkaneet venähtää sen verran pitkiksi, että meidän oli pakko laittaa herätyskellot soimaan ehtiäksemme kymmeneltä lähtevään bussiin. Pakkasimme laukkumme, nautimme muutaman palan leipää aamiaiseksi, hyvästelimme majatalon isännän ja lähdimme raahaamaan laukkujamme kohti bussiasemaa. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin ennen Dubrovnikin bussin lähtöaikaa. Saimme ostettua lippumme lopuilla hallussamme olleilla Bosnian markoilla, joita sitten täydensimme euroilla.

Saatiin hienot käsinkirjoitetut lippuvihkoset

Lähdön tunnelmaa, taas kerran

Toisin kuin menomatkalla, automme lähti kohti määränpäätään vain muutaman minuutin aikataulustaan myöhässä. Menomatkan tapaan passimme tarkastettiin kolmeen kertaan Bosnia & Hertsegovinan ja Kroatian rajaa edestakaisin yliteltäessä. Bussikuski tuntui olevan varsin innokas hitaamman liikenteen ohittelija, joka syöksähteli nopeilla liikkeillä vastaantulijoiden kaistalle aina kun näki siihen sopivan tilaisuuden. Eräässä manööverissä hän onnistui jopa irrottamaan yhden bussin penkeistä (sen jossa Kari istui) venkautuksellaan.

Viinipeltoja

Neretva

Metsäpalojen kulottamaa maisemaa

Kroatialainen maanviljelysalue

Kroatiassa ollaan...

...ja seuraavaksi Neum, Bosnia-Hertsegovina

...ja taas ollaan Kroatiassa.

Dubrovnikin silta

    

Olimme Dubrovnikissa ainakin lähes aikataulun mukaisesti ja meille jäi vaihtoaikaa seuraavaan bussiin yli tunti. Ostimme liput Budvan bussiin ja kävimme hakemassa linja-autoaseman viereisestä kaupasta patongin ja pari olutta välipalaksi. Olimme juuri ja juuri saaneet syötyä eväämme kun huomasimme automme olevan jo lähtölaiturillaan. Luovutimme laukkumme kuskille ja etsimme itsellemme istumapaikat jo puolitäydestä bussista.

Jos bussit täälläpäin maailmaa ovat keskimäärin vanhoja, oli tämä bussi ikäloppu. Vaikka auto oli vain puolikkaan normaalin bussin kokoinen, onnistui nakuttava moottori vain hädintuskin vetämään auton ylös jyrkimmissä nousuissa. Pienimmällä vaihteella huudatettaessa oli kulkunopeus tässä vaiheessa korkeintaan kävelyvautia. Bussin ilmastointi tuntui toimivan, mutta kuski kytki sen säännöllisin välein pois päältä. Mahdollisesti ilmastointi olisi haitannut jollain tavalla hänen tupakanpolttoaan ajon aikana?

Dubrovnikin ja Budvan välillä on vain yksi raja. Tosin tämä Kroatian ja Montenegron välinen raja tuntuu olevan huomattavasti tiukempi kuin vaikka Bosnian & Hertsegovinan ja Kroatian välinen. Passimme keräiltiin pois kummankin rajaosapuolen toimesta ja syynättiin mitä ilmeisimmin varsin perusteellisesti. Saimmepa niihin jopa leimatkin kummastakin maasta. Siinä vielä Kroatian puolella passejamme odotellessa seurailimme kuinka viereisellä kaistalla jonkun onnettoman maahansaapujan auto tutkittiin viimeistäkin mutteria myöten.

Montenegrossa reitti kulki lahden poukamassa

Montenegroa

 

Vaikka tämän viimeisen etapin pituus oli vain noin 100 km, kesti matka piiputtavan bussin ja rajamuodollisuuksien takia reilusti yli kolme tuntia. Budvan bussiasemalta oli noin kilometrin matka majapaikkaamme. Koska olimme istuneet koko päivän hikisessä bussissa ja ilmakin oli mukavan leuto, päätimme kävellä tuon matkan. Lähellä oletettua majapaikan sijaintia aloimme katsella sopivan näköisiä majataloja, mutta emme onnistuneet bongaamaan yhtään sopivan näköistä rakennusta. Edessämme oli pelkkiä uusia, hulppean näköisiä hotelleja, jotka oli vielä rakennetu rinteeseen sillä tavalla, ettei niiden ohitse tahtonut päästä. Jätimme laukut paikoilleen ja teimme vuoronperään tiedusteluretkiä lähimaastoon; ei jälkeäkään majatalostamme, ei viittoja, ei katukylttejä, ei mitään. Lopulta epätoivomme kasvoi niin suureksi, että rohkaistuimme kysymään neuvoa läheisen hotellin portinvartijalta. Heti lappumme nähtyään, osoitti tyyppi kädellään takana kohoavaa keltaista hotellirakennusta. Olimme siis seisseet koko ajan majoituksemme vieressä uskomatta, että meillä olisi mitään asiaa noin hienoon paikkaan.

Raahasimme laukkumme respaan samalla kun respatyttö yritti jo soitella meille sijaintitietojamme kysyäkseen. Saimme avaimet passejamme vastaan, jonka jälkeen meidät opastettiin kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneistoomme. Mostarin vaatimattomaan kotimajaan verrattuna tämä huoneisto oli kuin palatsi; puhtaanvalkoiset seinät ja huonekalut, siniset kokolattiamatot, ruhtinaallisesti tilaa ja suuri parveke. Oikein kylpytakit, ja läpsykätkin oli täällä varattu asukkaita varten.

Mukava parvekkeemme Budvassa

Öinen Budva

Pitkän päivän jälkeen olimme sen verran väsyneitä, ettemme halunneet lähteä etsimään ravintolaa nälkäämme tyydyttämään. Olimme nähneet parin korttelin päässä hotellista ruokakaupan, mistä kävimme hakemassa pari pussillista tortellineja päivällistarpeiksi. Ehkäpä sitä tuonne kaupungille ehtii harhailemaan seuraavanakin päivänä...ja sitä seuraavana.