Päivä 7: Mozartin ruokabisnes

Ulkona näytti olevan sumuista. Ilmeisesti joko yöllä maahan satanut vesi haihtui voimakkaasti lämpimässä säässä tai sitten ilmassa oli vieläkin Saharasta tai jostain muusta autiomaasta peräisin olevaa hiekkapölyä. Illalla satanut vesi oli nimittäin täplittänyt joka paikan punertavalla pölyllä. Kaikki vaakapinnat, autojen katot ja konepellit, sekä kameramme ja muut illalla mukana olleet kamat olivat saman kuran peitossa.

Tälle päivällekään meillä ei ollut kovin suuria suunnitelmia. Ainut tavoitteemme oli vierailla parin kilometrin päässä sijaitsevassa luostarissa ja käydä hakemassa siellä sijaitseva geokätkö. Täällä päin maailmaa on kätköjä sen verran harvassa, ettemme halunneet jättää tilaisuutta käyttämättä. Söimme pikaisen aamupalan ja lähdimme hiljalleen kävelemään kohti määränpäätämme. 

Eipä sitä kuvasta näe, mutta olihan se tuokin auto komeasti kuorrutettu hiekalla

Sumuiset maisemat

Aurinko oli koko menomatkan pilvessä ja ilma tuntui olevan todella kosteaa. Kävimme hakemassa matkan varrelle osuneesta kaupasta hieman vettä nestetasapainoa ylläpitämään. Kiipeilimme pieniä ja huonokuntoisia katuja pitkin hieman kaupungin keskustaa korkeammalla sijaitsevan luostarin edustalle, jossa kirjasimme käyntimme kätkön lokiin. Vilkaisimme nopeasti luostarin sisäpihan, otimme muutaman valokuvan ja lähdimme palailemaan kohti merenpinnan tasoa ja meren rantaa.

Täkäläiset sammakot piti ihan älytöntä meteliä ojissa

Tie vain kapeni ylöspäin kavutessa

Löytyihän se Podmainen luostarikin

 

Luostarin sisäpihaa. Tämän pidemmälle ei uskallettu mennä, kun heti tuli joku heppu tuijottamaan meitä tuimasti.

 

Kerrostalolähiötä matkan varrella

Rannalle päästyämme istahdimme lepäilemään hetkeksi kohdalle osuneeseen rantabaariin. Yksien oluiden jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme kohti vanhaakaupunkia merenrannan maisemia valokuvaillen. Vaikka tuuli ei ollut mitenkään erityisen voimakas, olivat rantaan lyövät aallot huomattavasti edellispäivää korkeammat. Sääkin oli melkein varkain muuttunut utuisen aurinkoiseksi ja rannoille alkoi tulla enemmän ja enemmän väkeä nahkaansa polttamaan. Koska ilma oli hiostavan kuuma ja olimme jo ehtineet väsyttää itsemme luostarireissulla, päätimme hankkia pientä purtavaa mukaamme ja mennä lepäilemään hetkeksi hotelliimme. Onnistuimmekin löytämään pienet piadinit (tms. lörtsyt) vanhankaupungin kujalla sijaitsevasta kioskista. Tosin mitään kasvisruokaan viittaavaakaan ei tuntunut take-away -osastolta löytyvän, joten Pian täytyi tällä kertaa jäädä nuolemaan näppejään.

Parin tunnin siestan jälkeen ilma tuntui viilenneen sen verran, että aktivoiduimme taas uutta reissua varten. Kävimme ihmettelemässä rannalle vyöryviä aaltoja ja niitä ihmetteleviä ihmisiä, kunnes ensimmäiset vesipisarat tippuivat päällemme. Päätimme mennä pitämään sadetta rannan viereisen terassin päivänvarjojen alle. Ilta alkoi muutenkin olla siinä mallissa, että oli aika alkaa katsella sopivaa ruokapaikkaa ja valitsemassamme paikassa näytti olevan tarjolla kaikenlaista. Joimme alkupalaksi oluet, tilasimme ruuaksi pizzat ja ruokajuomaksi paikallista punaviiniä. Vaikka viereisessä pöydässä vietettiin parinkymmenen hengen voimalla lastenkutsu-synttäribileitä, tuntui tarjoilu pelaavan varsin mallikkaasti. Joka kerta kun pyysimme tarjoilijalta jotain, toi hän meille ruokien/juomien lisäksi uuden kuitin pieneen pöydällä nököttävään lasiin. Kun koitti laskun maksun aika, kaivoi hän lasiin kertyneet kuitit mukaansa loppusummaa varten.

Koska tiesimme suunnilleen mitä ruokamme maksoivat, ojensimme kaverille kaksi 50€ seteliä. Kaveri otti rahat ja poistui hakemaan vaihtosummaa takahuoneesta. Hetken kuluttua tyyppi saapui takaisin pöytäämme kädessään 50€ ja 10€ setelit. Ruokamme oli maksanut yli 50€, joten summa ei voinut mitenkään olla vaihtorahamme. Hetken palautettua summaa ihmeteltyämme meille alkoi valjeta mistä oli kysymys; tarjoilija väitti saaneensa meiltä 60€, joka ei ihan riittänyt laskun loppusummaan 66€. Olimme kuitenkin täysin varmoja, että olimme antaneet tyypille kaksi viisikymppistä. Tarjoilija tuntui pitävän kiinni totuudestaan haluten meiltä puuttuvaa summaa. Kutsuipa hän paikalle myös "veljensä" tilannetta selvittämään. Me taas pidimme kiinni hyvin tietämästämme totuudeesta väitellen kovemmalla ja kovemmalla äänellä asiasta. Siinä aikamme riideltyämme muistimme, että olemme kirjanneet kaikkien hallussamme olevien setelien sarjanumerot erään harrastuksen (eurobilltracker) takia. Tarjoilijan hämmästykseksi kaivoimme sarjanumerolistan esille, alkaen samantien selailemaan listassa olevia numeroja. Tarjoilijan meille tuoman kympin koodia ei listasta löytynyt, minkä tosiasian kerroimme vieressä ihmettelevälle hepulle. Väitetty kymppi ei siis ollut meiltä peräisin. Vakuudeksi tästä kaivoimme lompakostamme toisen kympin, jonka sarjanumero nökötti kauniisti listassa. Joko tämän yllättävän sarjanumerotodistuksen tai alati nousevan väittelyn äänenvoimakkuuden takia kaivoi tyyppi vaihtorahamme 34€ lompakostaan, paiskasi ne pöytään ja poistui paikaltaan sanaakaan sanomatta. ...ai niin: tämän paikan nimi oli Mozart. Pitäkäähän rahoistanne huolta, jos satutte tälle rosvorannalle joskus eksymään. [Watch your money at Caffe Mozart, Budva!]

Ansaitusta voitostamme tyytyväisinä palailimme kioskin kautta hotelliimme nukkumaan. Huomenna olisi sitten taas vaihteeksi siirtymäpäivä. Toivottavasti sieltä löytyy sen verran sukkela netti, että saadaan kuviakin linjoille.