Päivä 1: Dubrovnikin kautta Mostariin

Lentomme lähti aamulla hieman kahdeksan jälkeen, joten virittelimme kellot soimaan ennen kuutta. Keräsimme nopeasti matkatavarat kasaan, luovutimme avaimet respaan ja nautimme pikaisen aamiaisen. Illalla vedetyt hampurilaisateriat painoivat vielä mahassa sen verran, että jätimme pekonit, nakit ym. hotelliaamiaisen herkut suosiolla nälkäisempien syötäviksi. Koska myös matkakumppanimme Pia oli onnistunut heräämään ja raahautumaan aamiaiselle ajoissa, huomasimme olevamme matkustusvalmiudessa sen verran hyvissä ajoin, että ehdimme lähtemään kentälle yhtä bussivuoroa suunnittelemaamme aikaisemmin. No, tähän suuntaan lipsuvat aikataulut eivät todellakaan ole ongelma.

Kentälle saavuttuamme hankimme automaatista boarding passimme (joka on näköjään suomeksi tarkastuslippu) sekä laukkuihin kiinnitettävät tarranauhat itse paikalleen askarreltaviksi. Koska olimme menossa Schengen-rajan ylitse, emme suuresta innostamme huolimatta voineet käyttää matkalaukkujen luovutukseen itsepalvelulinjaa. Jätimme siis laukkumme perinteisin menoin ja saatesanoin ihmispalvelutiskille ja suuntasimme kulkumme kohti 2. terminaalin toisessa päässä sijaitsevaa porttia ja passintarkastusta.

Olemme juuri hankkineet uudet biopassit ja pääsimme nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan automaattista passintarkastusta. Näytimme passimme passirobotille ja naamamme kasvojentunnistuskameralle ja pääsimme  kuin pääsimmekin EU:sta lähtevien matkustajien osastolle. Tämähän toimi yllättävänkin hyvin. Ilmeisesti passikuva näytti naamalta ja päinvastoin.

Pienen odottelun ja valuutta-asioiden selvittelyn jälkeen olimme valmiit siirtymään lähtöportillemme. Portti avattiin lähes aikataulun mukaisesti ja pääsimme siirtymään hiostavasta lentoaseman ilmasta mukavan viileään koneeseemme. Edellispäivänä olimme säätäneet check-in:in ja istumapaikkojen kanssa sen verran, että päädyimme lopulta istumaan koneen peräosassa sijaitsevan moottorin viereen. Moottorin ulvonnasta ja kahvitarjoilusta nauttien vietimme muutaman tunnin pituisen lentomme laskeutuen lopulta pilvien keskellä Dubrovnikin kentälle. Edellisen lentokerran korvavaivoista suivaantuneena Kari oli hankkinut koekäyttöön ns. lentokorvatulpat, jotka tuntuivat jopa toimivan skeptisestä ennakkoaseenteesta huolimatta.

Sää Dubrovnikissa oli pilvinen ja kevyesti hiostava, lämpötila kolkutellessa suomalaista hellerajaa. Passintarkastuksessa olleesta ruuhkasta huolimatta pääsimme läpi noin vartin jonotuksella. Löysimme laukkumme oletetusta paikasta, vaihdoimme lompakkoomme tukun Kroatian Kunia ja siirryimme palloilemaan asemarakennuksen ulkopuolelle. Tiesimme, että kentän alla on jonkinasteinen tippukiviluola ja koska meillä olisi aikaa jatkokuljetuksen lähtöön, päätimme vierailla luolassa. Kaiken saatavilla olevan dokumentaation mukaan luolan olisi pitänyt olla auki ja vierailtavissa. Oletetulta luolan suuaukolta löysimme kuitenkin visusti suljetun oven ilman selittelylappuja. Se siitä sitten.

Hyppäsimme asemarakennuksen edestä lähtevään lentokenttäbussiin. Matkustimme bussilla ohi Dubrovnikin keskustan ja vanhankaupungin ja hyppäsimme ulos linja-autoasemalla. Hankimme matkaliput muutaman tunnin päästä Mostariin lähtevään bussiin, jonka jälkeen veimme matkalaukkumme linja-autoaseman matkatavarasäilytykseen. Koska ulkona tosiaankin oli kuumaa suomalaista kesäpäivää vastaava sää, päätimme tehdä pienen kierroksen linja-autoaseman ja viereisen sataman lähimaastossa. Kierroksen lopuksi nautimme vielä pizzat mukavan paikallisen ravintolan terassilla, sekä haimme marketista hieman evästä (ts. viiniä) bussimatkaa ja sen jälkeistä elämää piristämään.

Matkalla Dubrovnikiin

Dubrovnik

Pikkuinen risteilijä satamassa

MSC Fantasia

Ihan kelpo dalmatialainen

Sataman veneitä

 

Hieno purjelaiva

...ja toinen kaukana merellä

Olimme juuri sopivasti takaisin linja-autoasemalla hieman ennen Mostarin bussin lähtöaikaa. Odottelimme hetken bussia, jonka jälkeen odottelimme bussia toisenkin hetken. Sitten odottelimme bussia kolmannenkin hetken. Kaikki muutkin odottelivat. Koska emme nähtävästi olleet ainoat Mostariin bussiin menijät ja koska tulevat kanssamatkustajammekin ottivat asian rennosti, emme mekään jaksaneet stressata itseämme moisella pikkuseikalla. Lopulta bussimme kuitenkin saapui noin tunnin aikataulustaan myöhässä. Sinne siis.

+25C varjossa, mikäs tässä bussia odotellessa...

Bussimatka Dubrovnikista Mostariin on mielenkiintoinen. Ensinnäkin maisemat ovat upeat; merta, vuorta ja välimeren maisemaan silmänkantamattomiin. Toiseksi, matkan aikana ylitellään Kroatian ja Bosnia & Herzegovinan rajaa muutamaankin otteeseen ja tottakai jokaisella raja-asemalla joku varusmiespoika haluaa nähdä kaikkien matkustajien passit ja henkilöpaperit. Viimeisellä raja-asemalla passit käytiin ensin tuttuun tapaan katsomassa, jonka jälkeen vanhempi ja oletettavasti toisen valtion rajavirkamies kävi ne keräilemässä itselleen. Passit vietiin koppiin tutkittavaksi, josta bussin rahastaja ne lopulta palautti oikeille omistajilleen.

Aurinkoinen Välimeri

Komeat oli maisemat

 

Kroatiasta Bosnia-Herzegovinaan... ja Kroatiaan... ja Bosnia-Herzegovinaan. Passia sai kaivella vähän väliä.

Tässä oli bussin taukopaikka Neumissa

Simpukkaviljelyksiä? Näitä oli yhdessä lahdenpoukamassa silmänkantamattomiin.

Joku kirkko matkan varrella

Tuolla mutkassa taisi olla yksi rajanylityspaikka, jossa stopattiin.

Suistoalue oli kyllä hyvin hyödynnetty maanviljelyksille. Muualla ei sitten juuri peltoja ole näkynytkään.

Välimereltä ajeltiin Mostariin kaunista jokilaaksoa pitkin.

Bosnia-Herzegovinan maaseutua

Saavuimme Mostariin noin puoli kahdeksan aikaan illalla. Valoa oli vielä riittävästi ja osasimme suunnistaa jo bussin ikkunasta bongaamaamme majapaikkaamme ilman ongelmia. Itseasiassa vuokraisäntämme tuli meitä vastaan jo parin korttelia ennen päämääräämme. Jostain kumman syystä hän tunnisti meidät jo kaukaa ja osasi tulla juttusillemme. Saimme huoneistomme avaimet ja veimme matkatavaramme sisään. Olimme sen verran puhki matkasta, että päätimme hoitaa illan ravitsemuksen hankkimalla kämpille kaupasta jotain pientä purtavaa. Teimme hankintamme ja kävimme pikaisesti vilkaisemassa Mostarin kuuluisaa siltaa, jonka jälkeen palailimme väsyneinä iltapalalle. Kellokin alkoi tässä vaiheessa olla jo kymmenen ja aamupalatreffeistä Vantaan lentokenttähotellissa aikaa oli kulunut jo 17 tuntia. Rentouttavaa tämä matkailu.

Perillä Mostarissa. Näkymä huoneiston ikkunasta - mihinköhän aikaan on aamulla herätys?

Pitihän se siltakin nopsaan tsekata matkalla kauppaan.

PS. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!!