Päivä 26, Kiinalaista logiikkaa Delftissä

Autoilusta vapaa päivä. Kello soimassa yhdeksältä. Kellon soiton jälkeen heräilimme hitaasti ja varovasti mukavassa kiinalaisessa hotellissamme. Olimme varanneet huoneemme ilman aamiaista, joten nautimme sellaisen eväsrepustamme, talon tarjoamilla pikakahveilla terästettynä.

Koska päivä kuluisi kaupunkia kierrellessä päätimme minimoida mukana kulkevan tavaran määrän ja jättää kaiken arvo-omaisuuden (ts. passit ja muut paperit) hotellihuoneen vaatekaapista löytyvään tallelokeroon. Tallelokeron päällä oli tavalliseen tapaan lokeron käyttöohjeet monella kielellä (mm. kiinaksi). Tarkasti ohjeiden mukaan ohjelmoimme tallelokeron toimimaan tutulla numerosarjalla ja suljimme lokeron kerran harjoituksen vuoksi ennen tavaroiden sisäänlaittoa. Ilman täytti helvetinmoinen ujellus. Vaatekaapin ovi kiinni ja sormet korviin. Tovin kuluttua ujellus loppui ja pakkasimme passit kiltisti Päivin käsilaukkuun. Ilmeisesti kiinalainen logiikka on meille liian vaikeaa.

Ja ei kun menoksi. Avainkortti pois telineestä, joka sai kaikki sähköt sammumaan huoneesta - OK, näinhän se aina toimii. Mutta kuinka toimii huoneen ovi? Sen sai avattua korttia ovelle näyttämällä. Sisältä se aukeni kahvasta. Ja nyt se tuntui aukeavan kahvasta myös ulkopuolelta, siis myös ilman korttia? Hmm? Kokeilimme muutamaa erilaista vaihtoehtoa oven sulkemiseksi... ja ja nyt alkoi ovi ulvomaan. Taas meni jotain pieleen. Hetken kuluttua ovi lopetti uikutuksensa ja saimme sen jopa lukittua - tai se itseasiassa osasi lukita jotenkin itse itsensä. Hyvä niin.

Kävelimme kaupungille raastavan kovassa vastatuulessa. Vastaantulevat pyöräilijät suhahtivat ohi ohitsemme leveä hymy naamallaan. Meidän kanssa samaan suuntaan ei pyöräilijöitä tuntunut olevan liikkeellä ollenkaan.Keskustassa kiersimme muutaman korttelin uusia kulmia, kuvailimme kanavamaisemia ja kenollaan olevaa kirkontornia. Puolen päivän jälkeen kävimme nauttimassa vaatimattoman lounaan paikallisen halpamarketin kahviossa. Lounastuokiotamme viihdytti naapuripöytien kotiäidit katraineen. Puolet kahvion pöydistä oli varattu askartelua varten ja saimme todistaa yhden jos toisenkin pääsiäisasetelman syntyvän iloisen askartelunohjaajan hellässä hoivassa. Jostain syystä äidit tuntuivat syventyvän puuhaan huomattavasti jälkeläisiään intensiivisemmin.
Lounaan jälkeen suuntasimme kulkumme Vermeer-museoon, jossa tutustuimme mestarin teoksista tehtyihin printteihin ja yleissivistävään, laajasti maalarin vajaan 40 teoksen tuotantoon pureutuvaan näyttelyyn. PIENENÄ miinuksena museolle voidaan pitää sitä, että yhtään mestarin alkuperäisteosta ei sieltä löytynyt. Koska olimme sattumalta katsoneet maalarista kertovan elokuvan tv:stä talvella, oli näyttely suurelta osalta tuttua kauraa.
Museokierroksen jälkeen otimme vielä pari kävelykierrosta kaupungilla sekä kävimme tutustumassa paikalliseen pubiin ja trappistiin. Koska tuuli oli kova ja kylmä ja sää muutenkin epävakainen päätimme lähteä hyvissä ajoin takaisin hotellille. Olihan huomenna taas edessä pitkä ajopäivä.
Paluumatkalla ihailimme paikallisten parkkeeraamistaitoja kanavan varrelle ja ihmettelimme asunto"veneitä", jotka olivat pienine puutarhoineen kuin viereiset talot - paitsi että kelluivat veden päällä. Hassuja nuo hollantilaiset!
Poikkesimme myös kaupassa varmistamassa parin päivän ravinnonsaannin. Paikallisesta ruokakaupasta löytyi toinen toistaan herkullisempia valmiita salaatteja ja annoksia, joita keräsimme innolla koriimme. Samalla mukaan hypähti pari hollantilaista (ts. vahvaa) olutta, jotka maistelimme ennen yöpuulle menoa (ja blogipäivitystä).

Päivä 25, Olutostoksilla Bruggessa

Boulognesta lähdimme sateisessa säässä pohjoista kohti. Taas kerran harhailimme tietöiden takia jossakin missä lie, koska emme osanneet tulkita liikennemerekkejä oikein. "Déviation" kun voi näillä main tarkoittaa kaikkea pois räjäytetyn tien tai tienpenkalla yksinään lapionvarteen nojailevan väsyneen duunarin välillä. Tällä kertaa tie moottoritielle oli kokonaan suljettu. Katselimme siis rannan pikkukyliä ja sodanaikaisia bunkkereita tylsän moottoritien sijaan.

Sään jatkuessa sateisena jatkoimme pysähtelemättä Belgiaan asti, missä pidimme kahvitauon huoltoasemalla. Välittömästi muistimme mitä emme Belgiasta olleet kaivanneet - kahvi oli nimittäin aivan yhtä pahaa kuin ennenkin! Kahvista eroon hankkiutuessa oli aikaa miettiä päivän suunnitelmaa. Matkamme varrelle sattui sopivasti Brugge, jossa sijaitsi mukava pikku panimo, jonka olueen ihastuimme pari vuotta sitten kaupungissa vieraillessamme. Kun emme muutakaan keksineet, pyysimme rouva Mioa opastamaan meidät kaupungin laidalla olevalle parkkipaikalle. Brugge on siinä mielessä autoilijan unelma, että parkkipaikkoja löytyy rautatieasemalta yllin kyllin halpaan hintaan ja siitä vanhankaupungin keskustaan onkin vain kivenheitto.Vanhasta muistista kiertelimme hetken kaupungilla ja totesimme paikan ihan yhtä mukavaksi kuin muistimmekin. Lopuksi ennen paluuta autollemme etsimme De Halve Maan -panimon. Tilasimme yhdet Brugse Zotit, joista Kari kumosi suurimman osan, koska jonkun täytyi autoilemaankin kyetä. Ostimme vielä kassillisen kotiinviemisiä ja lähdimme iloisina jatkamaan matkaamme.
Pienempää, tsekkiläistä moottoritietä muistuttavaa kuoppaista valtatietä pitkin hakeuduimme Hollantiin vievälle moottoritielle. Tarkoitus oli pysähdellä vielä Belgian puolella, mutta koska maisema oli masentavaa Pohjanmaan tapaista lättänää ilman mitään mielenkiintoa herättävää, huomasimmekin pian päätyneemme Antwerpenin ohitustielle. No, jospa sitten pysähtyisimme shoppailemaan jonnekin automarkettiin, ajattelimme. Mutta tämä ohitustie ei ollutkaan mikään kehä kolmonen, vaan todella ankean masentava, liimanhajuinen kemianteollisuuden, telakoiden, rahtisatamoiden ja ydinvoimaloiden varjostama moottoritie, jolle ainoan vaihtelun soi kanavia alittavat tunnelit, joiden käytöstä pulitimme 5 ja puoli euroa. Mottoritiemaksuja emme Ranskan jälkeen enää olleet joutuneet maksamaan.
Antwerpenin jälkeen ylitimmekin rajan ja tupsahdimme Hollantiin. Moottoritien jatkuessa tylsänä kaipasimme jo vaihtelua ja päätimme poiketa tieltä jossakin olutmerkiltä kuulostavassa tuppukylässä. Onnistuimme taas kerran valitsemaan juuri sen kylän, jonka koko keskusta oli suljettu tietöiden takia, ja jossa saimme ajella loppujen lopuksi useita kertoja harhaan ennen kuin pääsimme takaisin moottoritielle, joka tämän seikkailun jälkeen vaikuttikin jo ihan mukavalta paikalta.Matkamme Delftiin jatkui ohi Rotterdamin, jonka liikennemäärä oli jotain ihan muuta kuin mihin olimme tähän mennessä matkallamme törmänneet. Moottoritie muuttui leveämmäksi ja leveämmäksi, kunnes lopulta laskimme kaistoja kahdella vierekkäisellä motarilla olevan ainakin seitsemän per suunta. Ja autoja riitti niin paljon, että lopulta ne vain vilisivät silmissä, välillä monella rampilla ja sillalla tien vieressä ja päälläkin. Onnistuimme osumaan sopivasti iltapäivän ruuhkaankin ja matelimme jonossa paikoin kävelyvauhtia.
Hotellimme löytyi heti moottoritien lähistöltä. Nimi China Hotel oli kyllä vähintäänkin kuvaava, sillä tupsahdimme paikkaan, missä kaikki sisustus, henkilökunta ja jopa asiakkaat oli tuotu Kiinasta. Huoneemme oli tilava ja ihan tyylikäskin, mutta muutama seikka kiinnitti heti huomiomme. Ensinnäkin kaikki ohjeet oli myös kiinaksi. Ensimmäisen huomaamamme lapun sisältö oli, että mikäli henkilökunta havaitsee pienimmänkin yrityksen siirtää sänkyjä, joutuisimme maksamaan kyseisestä huvista 25 euroa. Etsiessämme tietoa nettiyhteydestä löysimme myös hinnaston hotellin irtaimistolle. Onhan se hyvä tietää, että jos hukkaa kahvilusikan, siitä joutuu maksamaan 50 senttiä. Ja jos alkaa tehdä mieli riehua enemmän, television paiskaaminen ikkunan läpi maksaa 1850 € (televisio 950 € ja ikkunalasit 450 €/kpl). Jos verhot tuhoutuisivat siinä sivussa, niistä rapsahtaisi 450 € päälle. Saisikohan tänne jonkun pakettitarjouksen rokkibändeille? Netistä maksoimme 5 € per vuorokausi, ja jännityksellä odotamme, saammeko blogin päivitettyä vai törmäämmekö Kiinan Suureen Palomuuriin..
Hotellilla hetken levättyämme lähdimme kohti Delftin keskustaa. Matkalla saimme tuntumaa hollantilaisiin kanaviin, sillä kävelytiemme vasemmalla puolella oli vedenpinta metrin alapuolella ja oikealla puolella metrin yläpuolella tiemme pinnasta. Täällä kanavillakin on varmaan eritasoliittymiä. Hämmästelimme myös kesyjä nokikanoja ja rakennustyömaata kanavan laidalla.Delftin keskusta vaikutti pikaisesti silmäiltynä viihtyisältä paikalta. Hollantilaiseen tapaan kaikki tuntuivat olevan liikkeellä kaksipyöräisillä välineillä ja joka rakennuksen ja kanavan reuna oli täynnä polkupyöriä. Hetken paikkaan tutustuttuamme löysimme jo itsemme mukavasta pizzeriasta. Ja ruokajuomaksi valitsimme paikallista olutta, tietenkin!

Päivä 24, Atlantin rannoilla

Aamulla nukuimme pitkään, kun kerrankin löytyi miellyttävän tuntuinen ja riittävän leveä peti sekä ranskalaisittain erikoiset pussilakanalliset peitot. Tällaisesta luksuksesta kannatti nauttia.

Ilman aamupalaa suuntasimme tien päälle, aluksi Le Havrea kohti kahta suurta siltaa pitkin. Silloilta näkyi silmänkantamattomiin satama-alueita ja tehtaita. Täältä olisi varmaan päässyt autolautallakin vaikka ja minne.
Moottoritietä jatkoimme Le Havren ohitse. Sieltä rouva Mio löysi meille sopivan suoran reitin läpi pikkukylien ja vehreiden peltomaisemien Atlantin rannalla sijaitsevaan Etratatin kylään. Tänne halusimme, koska olimme kuulleet, että rannikon jylhät rinteet ovat näkemisen arvoiset. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä näiden rinteiden sijainnista, joten käskimme navigaattorin opastaa meidät rannalla sijaitsevalle näköalapaikalle. Hetken seikkailtuamme löysimme itsemme vuohenjuustoa tuottavan kartanon pihalta. Vihreää peltoa jatkui niin kauas kuin näki, eikä merestä ollut tietoakaan. Päätimme unohtaa koko rannan ja pysähtyä sen sijaan Etratatin kylässä, koska se näytti mielenkiintoiselta normandialaisine ristikkotaloineen. Laitoimme auton parkkiin, kävelimme keskustaa kohti ja Voilà! - päädyimme suoraan postikorttimaiseen maisemaan. Kukapa olisi arvannut että se etsimämme paikka löytyisi keskeltä kylää?Kävimme ylhäällä sijaitsevalla kappelilla ja ihmettelimme matkalla piikivestä tehtyä muuria. Kukkulan päällä ihailimme maisemia ja palasimme rannalle, joka oli täynnä veden sileiksi hiomia piikiviä. Kävelimme rannalla nautiskellen meri-ilmasta keräillen hienoimpia kiviä mukaamme ja kuunnellen erikoista ääntä, mikä syntyi suurten aaltojen lyödessä rantaan ja helistellessä miljoonia kiviä toisiaan vasten.
Koska matkaa oli jatkettava, suuntasimme pienelle tielle, joka kulki rantaa pitkin pohjoiseen. Heti aluksi tie nousi kevyenä serpentiininä ylös, kulki siellä vihreiden peltojen läpi ja kävi välillä alhaalla laaksoissa, joissa kylät olivat rannalla. Laaksoissa kelta- ja valkovuokot kukkivat mattoina tien varrella.Yport -nimisessä kylässä päätimme pysähtyä, koska se näytti idylliseltä. Suuntasimme kulkumme keskustaan ja taas päädyimme samankaltaiselle rannalle, jossa tällä kertaa oli oikein uimarannan meininkiä, tosin +16 astetta takasi että paikka odottaisi vielä pitkään täkäläistä kesää.
Päivä alkoi edetä uhkaavasti iltaa kohti, joten yritimme valita serpentiiniä nopeamman reitin kohti Boulogne-sur-Meriä. Tie kulkikin välillä vihreiden peltoaukeiden läpi suorana, mutta parin kilometrin välein oli matkaajan kiusaksi taas laitettu liikenneympyröitä tai kyliä, joissa sai hidastella milloin mistäkin syystä. Dieppessä onnistuimme ajamaan 3-kaistaisessa, todella monihaaraisessa liikenneympyrässä harhaan, mutta ilmeisesti ajolinjat alkaa olla hallussa, koska ruuhkassakaan emme onnistuneet kolhimaan ketään.

Aamupalaa nautimme vasta iltapäivän puolella, vihdoin löytämämme automarketin pihalla. Samalla saimme hankittua hieman evästä illaksi ja huomiseksi. Loppumatka taittuikin sitten hieman nopeammin moottoritietä ja Boulogneen saavuimme kuuden aikoihin. Hotelli löytyi oikeastaan vahingossa, koska navigaattorin opastaman tien paikalle oli rakennettu kasino ja sitä kiertäessämme tupsahdimmekin heti hotellin eteen. Hotelli toki näkyi, mutta 4-kaistaiselta yksisuuntaiselta ja vilkasliikenteiseltä tieltä emme ensimmäisellä kerralla kyenneet kääntymään pihalle, ehkä koska pihatiellä oli puomi ja puoliksi sen edessä parkissa auto. Kurvasimme siis jonnekin sataman vilkasliikenteisen tien rampille hakemaan rohkeutta uuteen yritykseen. Kunniakierros liikenneympyrässä (on ne joskus ihan käteviäkin), heikolla suuntavaistolla ja navigaattorin vieläkin heikommalla opastuksella (tällä kertaa yksisuuntaista väärään suuntaan) palasimme taas hotellin edustalle, missä edellisestä kerrasta viisastuneina laitoimme auton parkkiin jalkakäytävälle hotellin eteen. Respasta kysymällä selvisi, että portti olisi auennut automaattisesti ajamalla. Kätevää! Emme jaksaneet lähteä toista kertaa rampeille kiertelemään, joten peruutimme sitten auton väärää kautta pihalle.
Hotellimme oli kävelymatkan päässä Boulognen vanhasta keskustasta, joten suuntasimme kulkumme sinne. Taivas oli pilvinen ja välillä sataa tihuutti hieman. Tämä on juuri sellainen sää, jolloin ranskalainen lähtee juoksulenkille. Kävelimme vanhankaupungin muurilla, ja todettuamme paikan melko tylsäksi, kävimme vielä kävelemässä jokivartta pitkin merta kohti. Ihmettelimme laskuveden vuoksi kuivilla olevaa satamaa ja mittailimme, että nousuveden aikaan laivat ovat 6-7 metriä ylempänä.

Nälän riivaamana palasimme hotellille. Iltapalaa nauttiessa ihmettelimme verhojen välistä välkähtävää valoa, jolle löytyi selityskin heti ukkosen jyrähtäessä lähes päällämme. Ihastelimme ikkunasta rankkasateista kaupunkia, mutta petymykseksemme ukonilma meni nopeasti ohitse. Vielä ennen nukkumaanmenoa ehdimme hotellihuoneen ikkunasta todeta nousuveden koittaneen, koska 3-4 tuntia aiemmin alhaalla näkemämme laivat olivat nyt jo rantapenkan korkeudella. On se ihmeellistä.