Päivä valkeni Bretagnen maaseudulla tihkusateisena. Ajoitimme croissant-aamiaisemme samaan aikaan kuin edellisenä päivänä, koska halusimme päästä taas nauttimaan ohi kulkevan lammaskatraan tuomasta maalaistunnelmasta. Lampaita ei kuitenkaan tällä kertaa näkynyt. Ehkä lampaiden kello oli jäänyt siirtämättä kesäaikaan, tai ehkä lampaillakin on sunnuntaina vapaapäivä?
Aloittelimme matkamme kohti pohjoista pieniä, kylien välissä kulkevia pikkuteitä myöten. Vähitellen tiet suurenivat ja lopulta olimmekin jo Rennesin ja Caenin välisellä moottoritiellä. Kuljimme moottoritietä pätkän matkaa ja poikkesimme tien pohjoispuolelle kohti Normandian maihinnousun rantoja.
Ensimmäinen pysähdyskohteemme oli korkealla kallioniemellä sijaitseva Pointe du Hoc, jossa oli sodan aikaan ollut vahva saksalainen tykistöasema. Nykyään niemi on täynnä eriasteisesti tuhoutuneita bunkkereita ja tykkien jalustoja sekä vieri vieressä sijaitsevia, monta metriä syviä lentopommien aiheuttamia kraatereita. Kiertelimme betonikorsujen välissä hetken ja jatkoimme matkaamme kohti itää.
Seuraavaksi tienviitat johdattivat meidät Mulberry:yn, keskelle Omaha Beach:ia. Heti maihinnousun jälkeen paikalle oli perustettu väliaikainen satama, jonka kautta Liittoutuneet olivat tuoneet uutta materiaalia sillanpäähänsä. Tällä hetkellä satamasta on jäljellä yksi laiturin alku sekä joukko muistomerkkejä. Koska sää oli siedettävä kävelimme rahassa rannalla kuvaamassa ja keräilemässä simpukankuoria.
Ainut ennalta tietämämme nähtävyys maihinnousurannikolla on amerikkalaisten perustama sotilashautausmaa Omaha Beach:illa. Ajoimme automme parkkiin suurelle ja melkein tyhjälle parkkialueelle ja suuntasimme kohti opastuskeskusta. Heti ovella jouduimme lentokenttätyyppiseen läpivalaisu-metallinpaljastus-turvatarkastukseen, jonka läpäisimme heittämällä - olimmehan onneksi jättäneet raskaimman aseistuksen autoomme. Kävelimme nopeasti läpi amerikkalais-isänmaallisten näyttelytilojen suuremmin näyttelyyn perehtymättä. Perusteellinen tutustuminen näyttelyyn olisi vienyt koko päivän, mutta meillä oli käytössämme vain pari tuntia.
Näyttelytilojen läpi kuljettuamme kävelimme hyvin merkittyä tietä pitkin hautausmaalle. Lukematon määrä samanlaisia valkoisia ristejä ja kourallinen daavidin tähtiä on sijoiteltu millintarkasti riveihin ja jonoihin hehtaarien kokoiselle nurmikentälle. Siellä-täällä ristien välissä kasvaa puu tai pari tai kanervapenkki. Näky on varsin vaikuttava ja pistää väkisinkin miettimään sodan mielettömyyttä ja sen vaatimia uhrauksia... varsinkin kun pitää mielessä, että tälle hautausmaalle on haudattu vain minimaalisen pieni osa kaikista II maailmansodan vaatimista uhreista.
Hautausmaakierroksen jälkeen kello alkoi olla jo niin paljon, että suunnistimme kohti seuravaa yöpuutamme Honfleurin kaupungissa. Tylsän ja tihkusateen täyttämän ajomatkan jälkeen löysimme motellimme helposti navigaattoin avulla (vaikka reitti menikin n. 3 cm autoa leveämmän kujan kautta). Kirjauduimme nopeasti, mutta sitäkin tehokkaammin sisään ja otimme lähes samantien suunnaksemme kaupungin keskustan. Motelli-isäntämme vinkkasi ennen lähtöämme meille muutaman ruokapaikan, joista valitsimmekin lopulta yhden illallispaikaksemme. Simpukoiden, erilaisten kalojen ja muiden meren elävien siivittämän illallisen jälkeen oli hyvä palailla motellille seuraavaan matkapäivään valmistautumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti