Aamun ensimmäinen säähavainto tehtiin hotellin ikkunasta noin kello kuusi: Lunta! Lunta kaikkialla. Säätila oli vaihtunut yöllä kauniin kuulaasta kevätsäästä ankeaksi itäeurooppalaiseksi, reaalisosialistiseksi lumituhnuksi. Heräilimme rauhassa, söimme pikaisen kuivamuona-aamiaisen, pakkasimme tavaramme ja kirjauduimme ulos asuntolastamme samaan aikaan kun oppilaat riensivät vastaamme oppitunneilleen.
Opaskierros vei meidät linnan torniin. Opas luetteli meille tuhottoman määrän vuosilukuja linnan, eri kuninkaallisten ja Slovakian historiasta. Katselimme ja kuvasimme lumisateiset maisemat ja poistuimme Trencinistä pitkin suolantäyteisiä teitä.
Päivän paras ja ainut pysähdys tehtiin kivenheitto Trencinistä etelään, Beckovissa, missä aiheutimme hämmennystä paikallisten eläkeläisten keskuudessa ottamalla muutaman kuvan kalliojyrkänteen päällä olevasta linnanrauniosta.
Viinitarhojen somistamaa tietä pitkin saavuimme Leviceen hyvissä ajoin ennen säädyllistä hotellin sisäänkirjautumisaikaa. Pienen hetken räntäsateessa etsittyämme löysimme jopa ”hotellimme” keskeltä ankeaa asumalähiötä. Itseasiassa löysimme ”hotellimme” jo varttia ennen kuin ymmärsimme sen löytäneemme. Samassa kerrostalossa pitää majaansa manikyyri, kampaaja, hieroja, solarium, tupakkakauppa, kirpputori, eläinlääkäri, hautavihkokauppa ja ties mitä; hotellin pikkuruinen kyltti onnistui hukkumaan tarjonnan paljouteen ensinäkemällä. Eikä ihme – itse hotellirakennus kun oli koko lähiön surkein ja ränsistynein kerrostalonrähjä. No tällaista miljöötä voi toki odottaakin 27 euron hintaiselta huoneelta.
Näkemästämme lannistumatta keräsimme maalliset matkatavaramme mukaamme ja suuntasimme kohti hotellin vastaanottoa. Tyhjä vastaanottotiski löytyi suomalaisittain laskettuna toisesta kerroksesta, eli yksi puhkikuluneen kokolattiamaton koristama porrasväli maanpinnalta ylöspäin. Ilmeisesti onnistuimme pitämään tarpeeksi älämölöä, sillä pian luoksemme laskeutui jostain ylemmistä sfääreistä hissillä vastaanottotäti. Tädin kielitaito rajoittui melko tarkasti slovakiaan (lukuunottamatta muutamaa kansainvälistä ilmausta, kuten: ”Yes”, ”No” ja ”Pardon”). Pienen alkuhämmingin jälkeen saimme käteemme huoneemme avaimen. Kipusimme portaita pitkin (koska hissiä emme uskaltaneet käyttää) huoneeseemme ja huomasimme samantien, että huone oli pedattu vain yhdelle matkustajalle... ja eikun valittamaan. Ilman yhtään yhteistä sanaa tällaisen pienenkin asian järjestäminen voi olla varsin mutkikasta. Tällä kertaa homma hoitui helposti. Selitin asiani selvällä suomen kielellä viittoen ja pyysin tädin mukaani. Huoneessa osoitin petaamatonta sänkyä ja muutamassa hetkessä saimme käyttöömme uuden, kahdelle pedatun huoneen.
Onneksi saimme uuden huoneen, sillä ensimmäisessä huoneessa vessapaperilla paikalleen topattu vaatekaapin ovennuppi jäi käteen heti ensikosketuksella – olisi ollut varsin masentavaa viettää yö huoneessa, jossa ovennupit on kiinnitetty paikalleen vessapaperilla tiivistämällä. Uudessa huoneessa emme tällaista ongelmaa havainneet (ehkä koska emme edes uskaltaneet kokeilla). Muuten huone näytti olevan samaa tasoa edellisen kanssa: ruttuinen ja likainen kokolattiamatto, pitsiverhot, 3 cm paksuisella patjalla varustetut vanerisängyt, neuvostoaikainen vaate/kirja/kotiteatterihylly, nukkaiset pyyhkeet ja kaksi kääpiökökoista nojatuolia.
Pienen hengähdystauon jälkeen kävimme nopeasti kulman takana sijaitsevassa Lidlissä hakemassa aamiaistarpeet ja suunnistimme kohti Levicen keskustan humua. Mitä keskemmälle kaupunkia tiemme vei sitä siistimmältä paikat alkoivat näyttää. Pian löysimme kaupungin vanhan linnan rauniot, joita tietysti kävimme kuvaamassa. Paikallisesta pizzeriasta löytyi päivälliseksi muutamalla eurolla kelpo lätyt, jotka söimme suurella ruokahalulla (kuivamuona-aamiaisen jälkeen ei mitään muuta oltu syötykään). Sitten paikalliseen pubiin, missä iltaoluen lomassa ehdimme kirjoitella blogitekstiä ja katsella uutisia, missä näytettiin hurjia kuvia paksuihin lumikasoihin juuttuneista autojonoista ja ulosajoista tästä hieman pohjoisempana Banská Bystricassa ja Kosicessa. Hieman mietitti, kuinka meidän huomenna käy, mutta säätiedotuksen luvatessa huomiselle reitillemme +3 astetta ja puolipilvistä poutasäätä, lähdimme luottavaisin mielin nukkumaan mukavaan ”hotelliimme”.
Aamun ensimmäinen säähavainto tehtiin hotellin ikkunasta noin kello kuusi: Lunta! Lunta kaikkialla. Säätila oli vaihtunut yöllä kauniin kuulaasta kevätsäästä ankeaksi itäeurooppalaiseksi, reaalisosialistiseksi lumituhnuksi. Heräilimme rauhassa, söimme pikaisen kuivamuona-aamiaisen, pakkasimme tavaramme ja kirjauduimme ulos asuntolastamme samaan aikaan kun oppilaat riensivät vastaamme oppitunneilleen.
Palloilimme muutaman hetken kaupungilla valokuvaten suurimman osan jo aiemmin kuvaamiamme maisemia uudessa (lumisessa) valossa. Heti yhdeksältä Trencinin linnan auettua olimme ensimmäisinä turisteina jonottamassa vuoroamme opaskierrokselle. Satuimme olemaan aamun kierroksen ainoat asiakkaat ja vastoin lippukassan uhkauksia slovakiankielisestä selostuksesta saimme kierroksemme selvällä englannin kielellä.
Opaskierros vei meidät linnan torniin. Opas luetteli meille tuhottoman määrän vuosilukuja linnan, eri kuninkaallisten ja Slovakian historiasta. Katselimme ja kuvasimme lumisateiset maisemat ja poistuimme Trencinistä pitkin suolantäyteisiä teitä.
Päivän paras ja ainut pysähdys tehtiin kivenheitto Trencinistä etelään, Beckovissa, missä aiheutimme hämmennystä paikallisten eläkeläisten keskuudessa ottamalla muutaman kuvan kalliojyrkänteen päällä olevasta linnanrauniosta.
Viinitarhojen somistamaa tietä pitkin saavuimme Leviceen hyvissä ajoin ennen säädyllistä hotellin sisäänkirjautumisaikaa. Pienen hetken räntäsateessa etsittyämme löysimme jopa ”hotellimme” keskeltä ankeaa asumalähiötä. Itseasiassa löysimme ”hotellimme” jo varttia ennen kuin ymmärsimme sen löytäneemme. Samassa kerrostalossa pitää majaansa manikyyri, kampaaja, hieroja, solarium, tupakkakauppa, kirpputori, eläinlääkäri, hautavihkokauppa ja ties mitä; hotellin pikkuruinen kyltti onnistui hukkumaan tarjonnan paljouteen ensinäkemällä. Eikä ihme – itse hotellirakennus kun oli koko lähiön surkein ja ränsistynein kerrostalonrähjä. No tällaista miljöötä voi toki odottaakin 27 euron hintaiselta huoneelta.
Näkemästämme lannistumatta keräsimme maalliset matkatavaramme mukaamme ja suuntasimme kohti hotellin vastaanottoa. Tyhjä vastaanottotiski löytyi suomalaisittain laskettuna toisesta kerroksesta, eli yksi puhkikuluneen kokolattiamaton koristama porrasväli maanpinnalta ylöspäin. Ilmeisesti onnistuimme pitämään tarpeeksi älämölöä, sillä pian luoksemme laskeutui jostain ylemmistä sfääreistä hissillä vastaanottotäti. Tädin kielitaito rajoittui melko tarkasti slovakiaan (lukuunottamatta muutamaa kansainvälistä ilmausta, kuten: ”Yes”, ”No” ja ”Pardon”). Pienen alkuhämmingin jälkeen saimme käteemme huoneemme avaimen. Kipusimme portaita pitkin (koska hissiä emme uskaltaneet käyttää) huoneeseemme ja huomasimme samantien, että huone oli pedattu vain yhdelle matkustajalle... ja eikun valittamaan. Ilman yhtään yhteistä sanaa tällaisen pienenkin asian järjestäminen voi olla varsin mutkikasta. Tällä kertaa homma hoitui helposti. Selitin asiani selvällä suomen kielellä viittoen ja pyysin tädin mukaani. Huoneessa osoitin petaamatonta sänkyä ja muutamassa hetkessä saimme käyttöömme uuden, kahdelle pedatun huoneen.
Onneksi saimme uuden huoneen, sillä ensimmäisessä huoneessa vessapaperilla paikalleen topattu vaatekaapin ovennuppi jäi käteen heti ensikosketuksella – olisi ollut varsin masentavaa viettää yö huoneessa, jossa ovennupit on kiinnitetty paikalleen vessapaperilla tiivistämällä. Uudessa huoneessa emme tällaista ongelmaa havainneet (ehkä koska emme edes uskaltaneet kokeilla). Muuten huone näytti olevan samaa tasoa edellisen kanssa: ruttuinen ja likainen kokolattiamatto, pitsiverhot, 3 cm paksuisella patjalla varustetut vanerisängyt, neuvostoaikainen vaate/kirja/kotiteatterihylly, nukkaiset pyyhkeet ja kaksi kääpiökökoista nojatuolia.
Pienen hengähdystauon jälkeen kävimme nopeasti kulman takana sijaitsevassa Lidlissä hakemassa aamiaistarpeet ja suunnistimme kohti Levicen keskustan humua. Mitä keskemmälle kaupunkia tiemme vei sitä siistimmältä paikat alkoivat näyttää. Pian löysimme kaupungin vanhan linnan rauniot, joita tietysti kävimme kuvaamassa. Paikallisesta pizzeriasta löytyi päivälliseksi muutamalla eurolla kelpo lätyt, jotka söimme suurella ruokahalulla (kuivamuona-aamiaisen jälkeen ei mitään muuta oltu syötykään). Sitten paikalliseen pubiin, missä iltaoluen lomassa ehdimme kirjoitella blogitekstiä ja katsella uutisia, missä näytettiin hurjia kuvia paksuihin lumikasoihin juuttuneista autojonoista ja ulosajoista tästä hieman pohjoisempana Banská Bystricassa ja Kosicessa. Hieman mietitti, kuinka meidän huomenna käy, mutta säätiedotuksen luvatessa huomiselle reitillemme +3 astetta ja puolipilvistä poutasäätä, lähdimme luottavaisin mielin nukkumaan mukavaan ”hotelliimme”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti