Aamu valkeni auringon noustessa ja uni loppui reilusti ennen suunniteltua kellonsoittoa. Aamutoimet ja mainio aamiainen 9. kerroksen näköalaravintolassa oli nopeasti hoideltu, jonka jälkeen nissanin nokka suuntasi kohti etelää ja Saksan legendaarisia moottoriteitä.
Kauniin kevätaamuisen sään vallitessa aloittelimme matkamme tanskalaistyyppisissä alavissa maalaismaisemissa. Pian ohitimme Berliinin nätisti vasemmalta (idästä) kiertäen. Tyhjä, kuiva ja kuusikaistainen tie sai matkan joutumaan nopeasti, varsinkin kun varsinaista nopeusajoitusta ei tiellä ollut. Navigaattorin lokien mukaan jopa meidän lomalaistenkin nopeus oli parhaimmillaan 160 km/h – ja silti meni bemarit ja audit ohi että suhahti. Ilmeisesti 200 km/h on ihan tavallinen matkanopeus näillä poluilla.
Vähän ennen Dresdeniä sää alkoi taas kylmetä (minimissään -4 astetta taisi olla) ja pian taivaalta alkoi putoilla jotain tuttua, valkoista tavaraa; das Schnee, kuten paikalliset asian ilmaisisivat. Hieman kaasujalkaa keventäen kiersimme Dresdenin oikealta kohti Saksan ja Tsekin välistä rajaa.
Valtakuntien rajat ovat yleensä vedenjakajilla ja vedenjakajat ovat yleensä korkealla. Korkealla oli myös Tsekin ja Saksan raja, ja myös säätila sen mukainen; lunta, lunta ja kylmää. Tie oli saksalaisen standardin mukaisesti tönkkösuolattu, joten kesärenkailla ei tarvinnut tätäkään paikkaa suuremmin jännittää. Konttiin perustetulla raja-asemalla ostimme tuulilasiin Tsekin moottoriteillä tarvittavan tarran ja suunnistimme keulan alamäkeen kohti Prahaa.
Pian alamäen jälkeen sää parani ja lumisade laantui...kunnes tie päätti kutistua kylätien levyiseksi ylös ja alas kukkuloiden keskellä mutkittelevaksi väyläksi..ja lumisade sakeni ja sakeni ja sakeni. Etenemisnopeus hidastui, hidastui ja hidastui, kunnes lopulta koko liikenne mateli yhdessä tuumin n. 30 km/h kohti alavampia maita. Tässä vaiheessa jäi Päivillä hapankorpunjärsiminen puolitiehen, kun piti jännittää niin, ettei leuat toimineet. Alavat maat saavutettiin kuitenkin noin puolessa tunnissa ja korppukin alkoi taas maistua. Aurinko paistoi ja matka eteni, tiekin alkoi kasvaa leveämmäksi kohti Tsekin pääkaupunkia mennessä.Kova talvi oli vaatinut veronsa Tsekin tieverkolta. Valtatien toinen kaista oli muutamasta kohtaa lähes kokonaan pois syöpynyt ja Prahaa lähenevä moottoritiekin oli yhdestä kohtaa täysin poikki (onneksi hyvin merkitty kiertotie löytyi helposti).
Prahan ohi ei pääse mihinkään suuntaan moottoriteitä pitkin. Navigaattorin ohjeiden mukaan, yhdellä pienellä harha-ajolla onnistuimme kuitenkin ohittamaan kaupungin kohtuullisia väyliä pitkin. Kaupungin keskusta jäi kauas sivuun ja kohta oli auton keula suunnattu poispäin Prahasta. Muutaman kymmenen kilometrin matka pitkin heikkokuntoista moottoritietä oli pian taitettuna ja viimeinen rutistus Kutná Horaan hoitui pitkin pientä peltotietä.
Kutná Hora oli keskiajalla Tsekin, tai silloisen Böömin toiseksi suurin kaupunki. Tällä hetkellä kaupunki on ehkä Tsekin tietyöteliäin kaupunki. Ainakin sellainen olo jäi navigaattorin avulla hotellia etsiessä. Kolme yritystä hotellin löytymiseen, kolmesta eri suunnasta vetivät kaikki vesiperän kun tie oli louhittu poikki tai suljettu lumikinoksella. Lopulta jätimme auton kadun varteen ja tiedustelimme reitin hotellille jalkapelillä. Valitsimme ensimmäisen (ja ehkä jopa parhaan?) kolmesta meille tarjotusta huoneesta, haimme auton hotellin parkkipaikalle ja vielä ennen kuin kaikki päivänvalo oli poissa ehdimme heittää pienen valokuvausretken hotellin ympäristössä. Kohta ehkä syömään ...tai sitten nukkumaan, oli nimittäin taas riittävästi juonenkäänteitä yhdelle päivälle.Btw, tässä hotellissahan löytyy nettiyhteys, joten saamme hyvin päivitettyä jorinat nettiin, ehkä jopa valokuvia on luvassa. Stay tuned! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti