Rannalta suuntasimme kulkumme kohti moottoritietä, pysähtyen Konzumissa tuhlaamassa loput kunat viiniin ja muihin nestemäisiin virvokkeisiin. Moottoritie ei ollutkaan moottoritie, vaan suuri tietyömaa, jossa vanhan valtatien varteen vasta rakennettiin toista kaistaa. Ihmettelimme veikeän sympaattisia lipunheiluttajarobotteja, joista varoiteltiin jo hyvissä ajoin suurin liikennemerkein. Osalle niistä oli jopa aikataulut merkitty.
Matkalla maisemat vaihtuivat kuivan ruskeista pöheiköistä hienoksi terrakotta-maaksi, jossa viini- ja oliivitarhat reunustivat toinen toistaan kauniimpia pikkukyliä. Lopulta, monen omituisen kiertotien ja mutkan jälkeen pääsimme raja-asemalle, jossa muodollisuudet tuli tällä kertaa hoidettua huomattavasti helpommin. Ensin tuimailmeinen kroatialainen naispoliisi tutki passimme läpikotaisin käännellen sen saumoja myöten, minkä jälkeen saimme luvan poistua maasta ja ajaa Slovenian tulliin, joka on siis samalla EU:n ja Schengenin raja. Siellä kaksi poliisisetää juttelivat kaikessa rauhassa pihalla keskenään, kun vanhempi rouva kopissa vilkaisi passejamme. Kukaan ei halunnut katsoa takakonttiimme, joten ilmeisesti tähän suuntaan saa tuoda vapaasti mitä ja ketä vain? Vielä viimeiselle luukulle, jossa kysyttiin tullattavasta tavarasta. Päitämme puistellen ohitimme luukun ja olimmekin Sloveniassa.
Sloveniassa ajelimme muutaman kilometrin matkan hotellillemme. Aluksi vieressä meni Liminganlahden tapainen ranta, joka vähitellen muuttui Piranin kaupunkialueeksi. Yhtäkkiä saavuimme hyvin paljon Monacoa muistuttavalle rantabulevardille, jota toisella puolella reunusti meri ja toisella puolella toinen toistaan hulppeampia hotelleja ja kasinoita ja ostareita, joiden silkkisolmioihin meidän matkakassa ei varmaankaan edes riittäisi.
Ajoimme auton todella pelottavaa pystysuoraa ja äärimmäisen kapeaa mutkaista ramppia pitkin alas hotellin autotalliin ja totesimme että huomenna pitäisi vielä jonkun saada nissan kääntymään samaa tietä takaisin, sillä tämä oli ainoa sisäänkäynti. No, se on huomisen murhe. Hoelli olikin sitten taas uusi kokemus suihkulähteineen, puistoineen ja kultaisine neljää tähteä näyttävine kyltteineen. Nautimme vielä oluet pikkuisella parvekkeellamme. Mikäs täällä on matkailijan ollessa, aurinko paistaa ja lämmintä on puolen päivän aikaan jo +15!
Aamiaisen jälkeen keskityimme tuhoamaan tarkasti kaikki pienimmätkin todisteet eilisillan sääntörikkomuksista, minkä jälkeen sanoimme heiheit hotellin hurjalle vahtikoiralle ja lähdimme tien päälle. 
Ensimmäinen, ja ainoa pysähdys olikin jo vajaan kilometrin päässä pensionaatiltamme, Välimeren rannalla. Siellä ihmettelimme (sodan aikana tuhottuja?) autioita hotelleja, joista näki, että ranta oli joskus muinoin ollut rikkaiden lomanviettopaikka. Nyt uimaranta oli kasvanut pöheikköiseksi laajaksi autiomaaksi. Rannan toisessa päässä oli pieni kalastussatama ja sen vieressä suuri leirintäalue kaikkine mukavuuksineen mitä karavaanari voi toivoa.
Rannalta suuntasimme kulkumme kohti moottoritietä, pysähtyen Konzumissa tuhlaamassa loput kunat viiniin ja muihin nestemäisiin virvokkeisiin. Moottoritie ei ollutkaan moottoritie, vaan suuri tietyömaa, jossa vanhan valtatien varteen vasta rakennettiin toista kaistaa. Ihmettelimme veikeän sympaattisia lipunheiluttajarobotteja, joista varoiteltiin jo hyvissä ajoin suurin liikennemerkein. Osalle niistä oli jopa aikataulut merkitty.
Matkalla maisemat vaihtuivat kuivan ruskeista pöheiköistä hienoksi terrakotta-maaksi, jossa viini- ja oliivitarhat reunustivat toinen toistaan kauniimpia pikkukyliä. Lopulta, monen omituisen kiertotien ja mutkan jälkeen pääsimme raja-asemalle, jossa muodollisuudet tuli tällä kertaa hoidettua huomattavasti helpommin. Ensin tuimailmeinen kroatialainen naispoliisi tutki passimme läpikotaisin käännellen sen saumoja myöten, minkä jälkeen saimme luvan poistua maasta ja ajaa Slovenian tulliin, joka on siis samalla EU:n ja Schengenin raja. Siellä kaksi poliisisetää juttelivat kaikessa rauhassa pihalla keskenään, kun vanhempi rouva kopissa vilkaisi passejamme. Kukaan ei halunnut katsoa takakonttiimme, joten ilmeisesti tähän suuntaan saa tuoda vapaasti mitä ja ketä vain? Vielä viimeiselle luukulle, jossa kysyttiin tullattavasta tavarasta. Päitämme puistellen ohitimme luukun ja olimmekin Sloveniassa.
Sloveniassa ajelimme muutaman kilometrin matkan hotellillemme. Aluksi vieressä meni Liminganlahden tapainen ranta, joka vähitellen muuttui Piranin kaupunkialueeksi. Yhtäkkiä saavuimme hyvin paljon Monacoa muistuttavalle rantabulevardille, jota toisella puolella reunusti meri ja toisella puolella toinen toistaan hulppeampia hotelleja ja kasinoita ja ostareita, joiden silkkisolmioihin meidän matkakassa ei varmaankaan edes riittäisi.
Ajoimme auton todella pelottavaa pystysuoraa ja äärimmäisen kapeaa mutkaista ramppia pitkin alas hotellin autotalliin ja totesimme että huomenna pitäisi vielä jonkun saada nissan kääntymään samaa tietä takaisin, sillä tämä oli ainoa sisäänkäynti. No, se on huomisen murhe. Hoelli olikin sitten taas uusi kokemus suihkulähteineen, puistoineen ja kultaisine neljää tähteä näyttävine kyltteineen. Nautimme vielä oluet pikkuisella parvekkeellamme. Mikäs täällä on matkailijan ollessa, aurinko paistaa ja lämmintä on puolen päivän aikaan jo +15!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti