Päivä 17, Sumua järvellä

Aamu valkeni eilisen lailla sumuisena. Siitä huolimatta kiiruhdimme innokkaina kohti laituria, jolta Gardalla liikennöivät pikkupaatit lähtevät. Ehdimmekin perille sopivasti 10 minuuttia ennen lähtöaikaa ja liityimme kiinninäisen lipputoimiston edessä ihmettelevien turistien hämmentyneeseen joukkoon. Toimiston kun piti aueta jo 20 minuuttia ennen paatin lähtöä. Laiturilla hääri laivan henkilökuntaa, joista kukin vuorollaan sinkosi jonnekin epämääräiseen suuntaan yhtä hämmentyneenä kuin me asiakkaatkin. Lopulta kärsivällinen odotus palkittiin ja kopissa alkoi tapahtua. Aukeaako luukku, saadanko liput? Ei toki, arvokas matruusin näköinen mies vain teippasi lasiin lapun, josta heikolla kielitaidollamme selvitimme, että lautta oli peruttu sumun vuoksi! Juuri kun ehdimme ihailla, kuinka hienosti aurinko välillä pilkahteli pilvien välistä.No eipä hätiä mitiä, mietimme, sillä seuraava lautta lähtisi puolentoista tunnin päästä. Päätimme kävellä leppoisasta italialaisesta sadepäivästä nauttien pitkin rantoja seuraavaa lauttaa odotellessa - niin italialainen sadepäivä näyttää tarkoittavan päivää, jollin aurinko ei paista. Onnistuimme myöskin hankkimaan jäätelöt, joita syödessämme saimme heti seuraksemme mukavan kesyn sorsan, joka tuli lähemmäs ja lähemmäs vohvelintoivossa. 20 minuuttia ennen lautan lähtöaikaa lähti kaksi lautoista liikkeelle. Ihmetellen palasimme takaisin lippukojulle, jossa olikin liimattuna uusi lappu. Tällä kertaa lapussa ei paljon syitä selitelty, lautta oli tylysti peruttu.

Päätimme, että italialainen lakkoilu sai osaltamme riittää ja lähdimme laahustamaan takaisin kohti hotelliamme. Olihan meillä siellä kulkuneuvo, jolla pääsisimme liikkeelle. Matkalla näimme söpön auton, jolle keksimme heti yhden pienen ihailijan Suomessa. Koska kello oli vasta vartin yli 12, iloitsimme ehtivämme hyvin tekemään ostoksia viinimyymälässä, jonka olimme jo parina päivänä ohittaneet pysähtymättä. Kaikesta aiemmin oppimastamme huolimatta tämä kauppa menikin siestalle jo kello 12:15, joten saimme taas kääntyä ovella. Vaikeaa tuntuu olevan tottuminen italialaisiin aikatauluihin. Pitäisi varmaan välttää kaikkia normaalitoimintoja ja pysytellä suljettujen ikkunaluukkujen takana kello 12 ja 16 välillä?Hotellilta lähdimme ajelemaan järven länsirantaa, jonka tunnelit olivat aivan yhtä kapeita, mutkikkaita ja pelottavia ja paikallisten ajotapa aivan yhtä vauhdikas ja jännittävä päivänvalossakin. 30 kilometrin päässä laitoimme auton parkkiin Gargnanon kylän kohdalla ja lähdimme keskustaan jalkaisin. Järven rannalta löytyikin idyllinen pikkukylä klementiinipuineen! Kävelimme siesta-aikaan lähes aavemaisen hiljaisessa kylässä ihastellen eri värisiä taloja ja sumuista järveä. Lopulta palasimme väsyneinä hotellille supermarketin kautta. Joskus asiat sentään onnistuvat, sillä vaikka kello näyttikin siestaa, oli kauppa auki. Jiihaa!