Egerin viimeiselle illalle suunniteltu kävelyretki viinikellarialueelle jäi tekemättä. Pensionaatin nurkissa vinkuva jäätävä tuuli ja tuoreessa muistissa olevat päiväretken rasitukset saivat mielen kellahtamaan helpon vaihtoehdon puolelle; näkkäri-illallinen huoneessa kera Animal Planetin ”krokotiili söi värttinäluuni”-tarinoiden (tietenkin unkariksi dupattuna) ja sen jälkeen aikaisin peiton alle. Hyvä niinkin - eihän täällä kuitenkaan mitään kävelyennätyksiä olla rikkomassa.
Aamu valkeni naapurin kukon kutsumana ja johtuen edellisen illan aikaisesta nukkumaanmenosta olimme pystyssä lähes kukkoherran tahdon mukaisesti jo seitsemän kieppeillä. Aamun (mm. säätilaan liittyvien) perusihmettelyjen jälkeen laskeuduimme kattohuneistostamme nauttimaan aamiaista muiden lomalaisten kanssa. Aamiaisen jälkeen keräilimme nopeasti tilpehöörimme kasaan ja lähdimme selvittäytymään ulos pensionaatistamme. Maksoimme sovitun summan euroilla ja pienen etsiskelyn jälkeen henkilökunta onnistui löytämään jostain kenkälaatikosta meille euromääräisen vastarahankin.
Koska viinikellarikierros jäi illalla rästiin, päätimme poistua kaupungista pitkin Kauniin Rouvan Laaksoa. Muutaman harhayrityksen jälkeen löysimme mukavan, jopa navigaattorillemme kelpaavan pikkutien, jota pitkin lähdimme ajelemaan ulos kaupungista. Parin kuvauspysähdyksen siivittämänä matkamme eteni ohi kylpylöiden ja viinitilojen. Pian näimme etuvasemmalla mukavannäköisen viini-maatilamatkailutilan, jossa päätimme poiketa shoppailemassa, kotiinviemisethän olivat vielä Egeristä ostamatta. Marsimme päättäväisesti sisään myymälään ja pienen harkinnan jälkeen omistimme muutaman pullon kelvokasta egeriläistä, punaista ja valkoista.
Viinilaaksosta jatkoimmekin suoraan moottoritielle. Ensimmäinen kosketus unkarilaiseen moottoritieverkostoon oli todellinen nautinto tsekkiläisen rynkytyksen ollessa vielä liiankin tuoreessa muistissa, sillä upouutta asfalttia riitti silmänkantamattomiin... Tämä maa on kyllä automatkailijan unelma! Rajoitusten ollessa 130 km/h matka kohti Budapestia taittui mukavasti, varsinkin kun ohitse vilisi toinen toistaan vihertävämpiä peltoja ja lämpömittari huiteli +10 asteen tienoilla.
Alunperin suunnittelimme jopa pysähtyvämme Budapestin keskustaa ihmettelemään, mutta pienet erimielisyydet rouva Mion kanssa ja muutama harhamutka kaupungilla sai meidät lopulta luopumaan ehkä alunperinkin kuolleena syntyneestä ajatuksesta. Mutta tulihan sitä silti nähtyä tuo komea kaupunki ihan lähietäisyydeltä, koska aivan keskustan läpi ajoimme - Budapestia kun ei oikein kiertämäänkään jaksa ryhtyä. Etukäteen hieman pelkäsimme juuttuvamme ruuhkaan, sillä huomenna täällä on jonkinlainen kansallispäivä. Liikenne soljui kuitenkin mukavan leppoisaan sunnuntaiseen tapaan eteenpäin kansallispäivän kunniaksi lipuin ja viirein koristellun kaupungin läpi. Kaupungin jäädessä jo kauas taakse pysähdyimme paikallisessa automarketissa täydentämässä jo ehtymään päässyttä muonavarastoamme.
Pienen ja joutuisan ajomatkan jälkeen alkoi veikeän smaragdinvihreä Balatonjärvi siintää edessämme. Pitkin uutta, navigaattorillemme täysin tuntematonta valtatietä painelimme läpi mustamultaisten peltojen. Muutaman kylän ohi maltoimme ajaa pysähtymättä, kunnes kiusaus järven lähempään tutustumiseen kävi ylivoimaiseksi. Ajoimme auton rannalla olevalle parkkipaikalle ja kävimme ihailemassa ja kuvaamassa tätä vihreää ihmetystä.
Päivä oli vielä nuori ja olimme suunnitelleet tekevämme pienen visiitin Tihanyn luostarikukkulalle ennen uuden hotellihuoneemme vastaanottamista. Suunnitelmiemme mukaisesti painelimme ohi Balatonfüredin taajaman muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle niemelle. Maisemat sekä matkalla, että perillä Tihanyssa olivat henkeäsalpaavat; vihreä järvi, harjuja ja kukkuloita, valkoinen luostarikirkko, vahoja kivisiä, olkikattoisia taloja ja käkkärämäntyjä (tai mitäties-poppeleita?) Kymmenet terassit ja ravintolat odottelivat vielä suljettuina kesän sesonkejaan. Lisäksemme paikalla oli vain muutamia turisteja – täälläkin olimme siis hyvään aikaan.
Aikamme kierreltyämme ja pällisteltyämme käänsimme nissanin keulan kohti Balatonfürediä ja pensionaattiamme. Kirjauduimme sisään ilman ylimääräisiä kommervenkkeja, kannoimme tavarat huoneeseemme ja totesimme sen yhtä siistiksi ja mukavaksi kuin edellinenkin (nyt vain hinta lähes puolet halvempi, 39 €/yö!). Gold Haus Pansionissa olisi samalla hinnalla saanut saunoakin, mutta suomalaisista geeneistämme huolimatta pystyimme välttämään houkutuksen tällä kertaa.
Pansiolta suuntasimme askeleemme vielä kerran kohti järven rantaa. Ehdimme rantaan juuri parahiksi ennen auringonlaskua. Haistelimme hetken rentoa tunnelmaa (ja popcorn-kärryn tuoksuja), valokuvasimme järviä, pilviä, sorsia ja joutsenia, kunnes hämärä ja vilu saivat askeleet kääntymään takaisin kohti yöpuutamme.
Budapestin muonahankintojen jälkeen oli mukavaa nauttia tukeva hotellihuonepäivällinen; patonkia, vähän lihaa ja juustoa, jumalattoman tulista salaattia ja liian makeaa balatonilaista punaviiniä. Vielä suihkuun, viimeiset ennustukset Miriamilta Karma-TV:stä ja sitten nukkumaan.
Hienon näköisiä maisemia! Kiva että kaikki sujuu kuin pitääkin (Rouva Miokin melkein suosiollinen). Täällä oli tänään NIIN aurinkoinen ja ihanan keväinen ilma, mutta kas kas, viiden aikaan alkoikin sit jo tuttuun tapaan tulla lunta vaakatasossa :o(((
VastaaPoista